keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Ananaskirsikka

Eli tarkemmin ottaen Physalis Peruviana. Tämä koisokasveihin kuuluva koristeellinen marja(?) on myrkytön, terveellinen ja hyvänmakuinen. Chilin lähisukulaisena sitä on tietenkin ilo kasvattaa ja kuulemani mukaan se ehtii myös tehdä satoa Etelä-Suomen lyhyehkössä kasvukaudessa, taimet pitää tosin esikasvattaa hyvissä ajoin.

Kuvassa näkyvät taimet on laitettu itämään joulukuun puolessavälissä, siemenet otin ihan kaupan ananaskirsikoista, niitä tuntuu olevan tuhansia per marja. Marja kannattaa halkaista terävällä veitsellä ja sen kärjellä raapaista leikkuupinnoista näkyvät pienen pienet siemenet, parilla raapaisulla saa jo kymmeniä siemeniä jonka pitäisi riittää kenelle tahansa.

Idätin siemeniä samassa mullassa jossa kasvatan chilejäkin, elikkä turvepitoisessa kukkamullassa. Idätys olikin jännää hommaa, koska en tiennyt ananaskirsikan elämänkaaresta yhtään mitään, piti vain toivoa, että marjat olisivat olleet tarpeeksi kypsiä. Chileissähän raakojen palkojen siemenet eivät idä ja kasvista irroitetut, keinotekoisesti kypsytettyjen palkojen siemenet itävät selvästi huonommin kuin kunnolla kypsyneiden palkojen. Oltuaan mullissa n.14 vuorokautta, alkoivat liki kaikki ananaskirsikan siemenet pukkaamaan pientä häntää! Olin ällistynyt korkeasta itämisprosentista.

Taimia on nyt koulittu 3 kpl per kertakäyttömuki. Viikon tai kahden päästä ne koulitaan omiin pikkupurkkeihinsa joissa kasvu saa jatkua. Lannoitan niitä kuten chilejäkin, toistaiseksi. Joka toisella kastelukerralla pelkkää vettä ja joka toisella Nutriforten starttilannoitetta ohjeen mukaisella annostuksella.


2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen rehu tämäkin. Kansa luulee sitä eksoottiseksi kasviksi, mutta tuo kasvaa ja tuottaa hyvin satoa lämpimässä paikassa tai kasvihuoneessa.

    Ananaskirsikan taimet kasvaa yleensä erittäin hitaasti pari kuukautta ja niissä luulee olevan taatusti jotain pahasti vialla. Sitten kun kasvi pääsee vauhtiin, se kasvaa paljon nopeammin kuin chilit ja jokaisesta kukasta tulee helposti marja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Itsellenikin tämä oli vuosikausia tuttu vain ja ainoastaan jäätelöannoksen koristeena! Kohta tiedän enemmän.

      Poista