perjantai 27. syyskuuta 2024

Alien Covenant -arvostelu

 

Katselin Alien Covenantin, ja en voi kuin hämmästellä nykyelokuvien huonoutta. Ennen leffoissa oli ns. draamaan kaari; alku, keskikohta ja loppu. Siinä välissä jonkinlainen kulmionaatiopiste, oivallus tai clou. Nykyään elokuvat alkavat kuin kesken jotain, niissä ei tapahdu mitään ja ne loppuvat vaisusti cliffhangeriin tai vähintäänkin johonkin tulkinnanvaraiseen välitilaan. Alien Covenant on tämmöinen.

Seuraa spoilereita, joten jos et halua niitä, älä lue pidemmälle.

Leffa alkaa, kun neutriinopurkaus vahingoittaa alusta ja sen uinuva miehistö herätetään korjaamaan tilanne. Heti kärkeen kuolee aluksen kapteeni, kun hänen ”cryopodinsa” syttyy sisältä tuleen, muuttuen polttouuniksi. Olen harrastanut scifiä viimeiset 30 vuotta ja en pysty keksimään, miksi tämmöinen elossapitokapseli pitäisi sisällään mahdollisuuden muuttua polttouuniksi.

Kapteenin kuolema on kuitenkin turha, katsojat eivät tunne häntä.

Aluksen henkilökunta on menossa asuttamaan planeettaa X, mukanaan 2000 syväjäädytettyä ihmistä ja alkiota. Kun henkilökunta nyt sattuukin olemaan hereillä, päätetäänkin mennä tutkimaan toista, sattumalta myös asuinkelpoista planeettaa, josta tulee rupinen signaali, joka tunnistetaan pätkäksi John Denverin kappaletta. EI YHTÄÄN ARVELUTTAVAA JA OUTOA EI.

Planeetalle siis.

Leffa on scifiä ja sen hahmot muka jotain tiedemiehiä, ainakin jollain tasolla, mutta heti kun tullaan planeetalle, käytös on kuin brittituristeilla Ibizalla. Uuteen ekosysteemiin marssitaan rinta rottingilla, poltetaan röökiä ja paljain sormin tökitään kaikkea outoa. En tiedä onko tämä tahaton virhe ohjaus&käsikirjoitus -osastolta vai onko tässä niin yleviä nyansseja, että Covenantin miehistö pyritään kuvaamaan jonain avaruuden rekkakuskeina? ”Reh reh, voisit tyttö ottaa rintsikat pois!”

Leffa on olevinaan jatkumoa Prometheukselle, joka oli olevinaan esi-, alku- tai proto-osa Alien trilogialle. Prometheuksessakin tiedemiehet ryntäsivät ensitöikseen lääppimään paikallista ekosysteemiä ja hengittämään paikallista miasmaa sieraimet vinkuen.

Kryptisten sienten räpeltämisen seurauksena kaksi miehistön jäsentä sairastuu ja sitten hurme lentääkin kuin loska lokakuussa (aikana ennen ilmastonmuutosta). Laskeutumisaluksessa räkä poskella juoksemisessa on samaa klaustrofobista ahdistusta, kuin Wolfgang Petersenin Das Boot -elokuvassa, hyvää kerrontaa ja elokuvausta! Valitettavasti homma menee saveen tämän jälkeen, laskeutujan rahtitilassa innostutaan ampumaan haulikolla ja kas kummaa, alus räjähtää tuhannen paskaksi, kuka ampuu haulikolla teräshuoneessa? Miksi siellä on jotain räjähtävää? Eikö laskeutumisalustaa ole palo-osastoitu? Ulkopuolella aluksen vt-kippari kokee jotain epilepsiakohtaukselta vaikuttavaa henkilökohtaista kriisiä maassa maaten.

Tietenkin avaruusotus, eli xenomorph, karkaa ennen posahdusta. Franchisen mukaan xenomorphin ilmiasua on päivitetty, jotta hoi polloi osaa keskusteluissaan viitata oikeisiin elokuviin ”se missä se aalieni juoksi nelinkontin” tai ”se missä aalieni näytti isolta kortsulta”. Alkuperäisessä elokuvassa xenomorph söi, ja kasvoi saatuaan ravintoa, se loi nahkansa tätä varten ja niitä nahkoja löydettiin ja oivallettiin, että nyt tarvittas isompi vene. Uusissa leffoissa nahka on riisuttu enää vertauskuvallisesti ja xenomorph kasvaa kuin pullataikina ilman mitään syytä. Valkoiselta jortikalta näyttävä chestbursteri kasvaa parimetriseksi salamanteriliskoksi muutamassa tunnissa kuin itsestään.

Myöhemmin käy ilmi, että androidi David on larpannut Mengeleä syrjäisellä planeetallaan ja kehittänyt xenomorhin ”täydelliseksi”, katsoja on siis siinä uskossa, että ne valkojortikat ovat ns. peak performance apex predatoreita, mutta sitten David uunottaa vt-kapteenin kurkkaamaan avaruusmunan sisään (aina yhtä viisasta kurkkia jänniin nahkamuniin ulkoavaruuden planeetalla), josta ulos pomppaava naamahalaaja käy kapun kimppuun.

Leffoissa xenomorphin inkubaatioajat vaihtelevat rankasti 48 tunnista varttiin, tämä lisää epäuskottavuutta ja tienlaista hutiloinnin tunnetta. Tuskin ovat muut ehtineet edes hoksata vt-kapun puuttumista, kun tämä purskauttaakin rinnastaan nyt sen Davidin kehittämän Super Ultra Xenomorphin, joka on siis se tismalleen sama H.R. Gigerin piirtämä xenomorph kuin kaikissa muissa leffoissa! Kortsu-alienit ovat nyt menneen talven lumia, kuin fidget spinnerit ja Nokian Lumia.

Siinä vaiheessa, kun kahta vaille koko planeetalle laskeutuneesta henkilökunta on teurastettu ja androidit Walter & David ovat suorittaneen eeppisen lopputaistelunsa, alkaa pako kohti kiertoradan myrskyissä kelluvaa Covenanttia.

Tietenkin xenomorph ehtii nelistää mestoille ja pompata avaruusaluksen kyytiin. Jostain syystä aluksen henkilökunta tietää varmaksi, että xenomorph pystyy olemaan jäniksenä kyydissä koko lähtökiihdytyksen ajan + selviytymään avaruuden tyhjiössä, joten on ihan loogista, että päähenkilöpimu lähtee jalkaisin hätistelemään mokomaa liikkuvan laskeutumisaluksen pinnalle. Kun haulikolla ei osu liikkuvaan kohteeseen ja on tiedossa, että xenomorphin veri on syövyttävää happoa, on seuraava looginen askel käydä sen kimppuun kirveen kanssa. Onneksi xenomorphi, joka on niin vikkelä, että pysyy väistelemään luoteja, saadaan nalkkiin kävelyvauhtia liikkuvaan kaivinkoneen kauhaan, joka murskaa sen. Huh huh mikä jännitysnäytelmä.

Perillä Covenantissa onkin pian taas jännät paikat, kun tunti kaksi pelastautumisen jälkeen toinen planeetalta hengissä selvinnyt purskauttaakin uuden aalienin miehistön kauhuksi. Varttitunnissa kolmemetriseksi venähtänyt avaruuslisko suunnistaa melko luonnikkaasti sokkeloisessa avaruusaluksessa, herää kysymys miksi miehistö edes käyttää hankalasti navigoitavia käytäviä, joiden ovet ovat lukossa, kun joka paikkaan pääsee IV-kanavia pitkin?

Pienten, mutta harmittomien vastoinkäymisten, jälkeen xenomorffi saadaan ammuttua, muutaman kaivinkoneen ja trukin ohella, avaruuden tyhjiöön ja on aika todeta "paska reissu, mutta tulipahan tehtyä!" Siitä sitten vaan cryokapseleihin vetämään lonkkaa, kunnes saavutaan oikealla planeetalle.

Loppukohtauksessa pimu kyselee androidi Walterilta, että jeesaako hän rakentamaan torpan järven rannalle sitten perillä. Walter näyttää kysymysmerkiltä ja kauhea totuus paljastuu: androidien loppuflaidiksessa Walter ei selvinnytkään voittajana vaan ikävä David! Tässä vaiheessa katsojalle selviää myös, miksi laivan kapteenin piti kuolla aivan alussa, jotta saataisiin kohtaus, jossa lastiruumassa puhutaan Walterin kanssa haaveista ja talon rakentamisesta. Edelleenkin ihmetyttää, että kapteeni olisi voinut kuolla sadalla eri tavalla, miksi kapselin piti syttyä tuleen sisältä?? Leffa loppuu, kun David pyytää Covenantin tekoälyä soittamaan hieman Wagneria, tästä ei puutu kuin, että arjalais-Fassbenderi alkaisi vetämään saksalaisittan murtaen monologia haavemaailmastaan, valtakunnasta, joka kestäisi tuhat vuotta!

David oksentaa sisuksistaan muutaman minikokoisen facehuggerin ja asettaa ne johonkin pakastimeen odottamaan tulevaa. Lopuksi hän käppäilee halki tuhansien cryopodien, joissa alkuasukkaat nukkuvat. Katsolla ei jää epäselväksi, että Davidin yritykset leikkiä jumalaa tulevat jatkumaan seuraavalla planeetalla.

Jännä nähdä tuleeko tälle leffalle enää jatko-osaa ja miten rahastukselta se maistuu. Mikäli elokuvasarja olisi trilogia ja kolmas osa kunnollinen päätös, saataisiin kerronta jotenkin nippuun, nyt Prometheus ja Covenant ovat molemmat sellaisia vähän kökköjä "stand alone but same franchise" outolintuja.

Näyttelijäntyö tässä jatko-osassa on selkeästi heikompaa, kuten tautiin kuuluu. Ja erikoisefektitkin ovat sitä tuttua huttua: paljon tekoverta ja runsaasti ruutuaikaa hirviöille. Vihreät laserit tuntuvat olevan joku ohjaajan oma juttu, ehkä se on sitä taiteellisuutta? Kaipaan alkuperäisen Alienin rosoista kauneutta ja ruosteista tulevaisuutta.

maanantai 23. syyskuuta 2024

Tekoäly on perseestä

Tekoäly on hanurista ja väärin monestakin syystä, mutta eniten siksi, että sillä tehdään kovin vähän mitään hyödyllistä. Sen sijaan sillä pyritään tekemään kaikki se hyödytön tekeminen, jonka tekeminen tekee meistä inhimillisiä. Oppiminen perustuu toistoon, luovuus perustuu tylsyyteen. Tekoälyn avulla yritetään poistaa nämä ja tätä markkinoidaan meille lipevästi ”asioiden sujuvoittamisena”.

Nyt tekoälyä ollaan tuomassa työelämään mukaan ”sujuvoittamaan asioita”, aivan kuin yritysten tehtävänä olisi tarjota työntekijöilleen mukavaa ja helppoa ajanvietettä, eikä suinkaan tuoda omistajilleen voittoa.

Näen tekoälyssä paljon samanlaista pahaa kuin einesruokien esiinmarssissa kymmeniä vuosia sitten. Niidenkin piti vain ”sujuvoittaa arkea”, nopeuttaa ruoanvalmistusta, joka piti äkkiä markkinoida hankalana, sottaisena ja ennen kaikkea aikaa vievänä toimena, pakkopullana. Ihmisellä on kumma tarve säästää aikaa, sitä ainoaa asiaa, jota ei voida säästää. Einesruoat sujuvoittivatkin lähinnä ihmisten lihomista, kokkaustaidon ja siihen liittyvän maalaisjärjen rappiota. Autojenkin piti vain sujuvoittaa asioita, mutta niistä tuli statussymboleita ja niiden syrjäyttämät polkupyörät kokivat arvonalennuksen lasten leikkikaluiksi.

Tekoälyn tuputtaminen joka paikkaan alkaen tietokoneohjelmoinnista aina kauppalistojen tekemiseen on valtava karhunpalvelus koko ihmiskunnalle. Meillä on jo nyt useampi sukupolvi, joiden aivot ovat pippuroitu pikasomen dopamiinikoukuilla ja äänikirjojen ”lukeminen” joutavoinnin taustahälynä tukee tätä kehityssuuntaa, missä keskittymisen polttopiste seilaa laidasta laitaan, koskaan pysähtymättä. Tulevaisuus, jossa tekoäly käsikirjoittaa tarkasti optimoituja viihdespektaakkeleita, jotka tekoäly vielä näyttelee, on aivan nurkan takana. Nopeus, jolla tuo nurkka saavutetaan, riippuu oleellisesti siitä, miten nopeasti ymmärretään, että tietokoneen lastuilta kyhätyt virtuaalinäyttelijät eivät lakkoile, sairasta tai jää kiinni housut kintuista.

Tekoälyn käyttö ihmisten korvaajana työelämässä, eli voittojen maksimointi passittamalla kaikki luovat ihmiset kilometritehtaalle, on epämoraalista ja -eettistä siinä missä pikamuodin käyttökin. Konesalit eivät pyöri pyhällä hengellä, vaan vaativat megawattitolkulla sähköä. Kun kuvageneraattori rakentaa sitä Picasson tyyliä muistuttavaa ”maalausta” jossa kirahvi syö bonsaipuuta zikkuratin päällä, on toki säästetty hieman värikyniä ja paperia paikallisesti, mutta jossain muualla voimalaitos tuprauttaa savua taivaalle.

Butlerin jihad. Nyt.