Uutisissa oli juuri kuinka huonossa kunnossa me, suomalaiset, olemme. Ei toki kaikki, mutta ainakin minä (ja varmaan sinä). Radiossa nuorisolaiset, eli alle keski-äkäiset, puhuivat tästä ja ruotivat samalla myös pyhän (pelti)lehmän tolaa. He puhuivat naureskellen, miten kalliot räjäytetään pois autoteiden tieltä, ettei autolle tule paha mieli ylämäen takia. Ylipäätänsä keskustelu kääntyi hieman lapselliseen lällättelyyn siitä, miten ihmiset autoilevat koska ovat laiskoja ja laiskahan on 2020-luvulla eufenismi tyhmälle. Otin itseeni, vaikka en identifikoidukaan liikkumismuodon tai harrastuksen perusteella. Kyllä, hyötyliikunta on parasta liikuntaa. Kyllä, pyöräillen olisin paremmassa kunnossa kuin autolla liikkuen. Kyllä, pyöräily on monin verroin ekologisempaa kuin autoilu. Voin lisätä tähän vielä, että se on myös hauskempaa kuin autoilu. Radiossa juontajat puhuivat autoilusta jonain valinnaisena luksuksena: valitaan mennä autolla kauppaan tai töihin, koska on niin kiva istua omassa penkissä ja kuunnella omaa autoradiota. Tästä suoraan sitten mielikuvaan, jossa ruuhkassa seisoo sata autoa, jokaisessa vain yksi ihminen sisällä. Että me olemme tyhmiä! Fillarilla oltaisiin jo perillä, eikä ylipaino ja sydän- & verisuonitaudit olisi riesanamme.
Niin. Tai näin. Ryhdyinpä sitten itse pohtimaan. En minä tahtoisi autoilla, mutta kun on pakko. Toimenkuvani edellyttää liikkumista alueella, jonka nurkat ovat Vantaan Pähkinärinne, Helsingin Sompasaari, Porvoo ja pohjoisessa aina Hämeenlinna. Välissä sitten Keravat, Järvenpäät, Hyrylät ja Tikkurilat. Vaikka minulle on annettu töissä vapaat kädet kehittää toimenkuvaani ja itseäni alati parempaan suuntaan, tulee ajokilometrejä helposti päivässä 50-200. Tahdon puolustuksekseni sanoa, että niin paljon turhaa autoilua vastustan, että olen puolessa vuodessa optimoinut liki 300 km/kk ajosuoritteestani pois.
Leikitään hetki paholaisen asianajajaa. Jos kerran autoilu on laiskaa ja pöljää, ja fillarointi god tier valinta, niin miten realistista olisi suoriutua kotoa töihin Vantaalle ja siitä Keravan ja Järvenpään kautta takaisin toimistolle ja kotiin – pyörällä? Ajosuorite on 97 km (en suoriutuisi siitä nykyisessä kunnossani). Autolla matkat olisivat yhteen pötköön tunti ja 43 minuuttia. Pyörällä neljä tuntia ja 28 minuuttia. Itse töihin menisi kohteissa yhteensä nelisen tuntia. Autolla ajaen saan 7,5 h työpäivän aikana ajettua kohteet läpi ja raportit tehtyä. Pyöräilijänä olisin vasta kotona siinä vaiheessa, kun autoileva minäni olisi päivän työt tehnyt ja iltaruoan syönyt. Joukkoliikenne ei myöskään pelasta, tai korkeintaan pelastaa reiteni ja pohkeeni, sillä matka toimistolta meidän Keravan-kohteeseen on junalla+pyörällä vain vartin nopeampi vaihtoehto, kuin sotkea koko matka munamankelilla. Siispä auto.
On siis selvää, etten selviä työstäni ilman autoa. Voin siis viitata kintaalla radion kikattelijoille. Entäs sitten omat ajoni? Kellotan 19 vuotta vanhaan Hondaani 700–1000 kilometriä kuukaudessa. Tuosta määrästä 80–95 % on työmatka-ajoa ja loput käytännössä työhön liittyvää ajoa, kuten toimistolle kurvailua. ”Omat ajoni” viimeisen viikon ajalta ovat kun kävin Lidlissä ja valokuvaamassa pilviä (älkää naurako) ja sitten Puuilossa ostamassa uuden suodattimen liesituulettimeen, yhteensä noin 26 kilometriä. Nämä kilsat olisin voinut heittää fillarilla. Sovitaan, että omaa ajoa tulee joka viikko 25 kilometriä, sata kilometriä kuukaudessa, ja auton mittariin kertyy 900 kilometriä per kuukausi. Se on 11 %. Oletetaan, että puolet noista kilometreistä on sellaisia, etten pakottavasta syystä pysty vaihtamaan autoilua päittäin pyöräilyyn. Voisin siis pienentää ajosuoritettani 5,5 %, olettaen, että kesäkuun kelit jatkuisivat 12kk, mutta koska meillä on talvi ja minulla ei ole sairausvakuutusta, pääsen pyörälläni vain toukokuu-lokakuu. Voisin siis vaihtaa 2,75 % autoilukilometreistäni fillarointiin. 12tkm/a ajosuoritteella se tekee 330 kilometriä. Ei huono kuitenkaan.
Mutta. Koska minulla on jo se auto, koska tarvitsen sitä töihin, ja se maksaa joka päivä laskentavasta riippuen 1,5–3€ vuorokaudessa ajoi sillä tai ei, tuntuu todelliselta valinnaiselta luksukselta jättää kottero ruutuun ja mennä Motonettiin ostamaan taskulampun paristoja fillarilla, maassa jossa perstuntumalla tuntuisi olevan maailman kalleimmat autot, autokoulut ja polttoaine.
Pyöräily on kivaa, mutta ainakaan nykyisessä maailmanjärjestyksessä se ei ole vaihtoehto kaikille työssäkäyville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti