Kuka muistaa vielä kun Uusimaa eristettiin muusta Suomesta koronan takia? Koska se oli ja kuinka kauan se kesti? Harva muistaa tarkkaan, en minäkään, mutta muistan kuinka silloin konkretisoitui puolittain vakan alla piiloteltu suomalaisten Helsinki-viha.
Sosiaalisen median ”puskaradioryhmät” poreilivat suorastaan viisikkomaista seikkailuhenkeä, kun maaseudun asukkaat suunnittelivat katupartioita, jotka käännyttäisivät mökkeilijät, kaikki ne jotka olisivat pyöräteitä, lenkkipolkuja ja ojanpohjia pitkin ajaneet saartorenkaan lävitse, takaisin sinne tautiseen Pää-Hesaan ja tämä kaikki jo ennen sulkua.
Kun sulku vihdoin koitti, lähtivät legendat aivan huliviliosastolle. Kaltaiselleni kyynisdepressiiviselle ihmiselle riitti hupia, kunhan vain avasi Facebookin: Maalla kärsittiin historiamme suurinta humanitääristä katastrofia, makaroonilaatikot paloivat uuneissa, kukaan ei leikannut nurmikkoa ja kaivot jäivät kaivamatta kun maaseudun asukkaat jalkautuivat en masse tarkastamaan, ettei vaan uusimaalaisten mökeillä näy autoja parkissa. Lapsia peloteltiin sillä, kuinka uusimaalaiset taudinkantajat saapuisivat maaseudun idylliin ja veisivät S-marketista kaiken jauhelihan ja makaronin. Uusimaalaisten kännykät, tietokoneet, sähköpostit ja mobiilipelit tulivat ja veisivät kaiken internetin maaseudulta omaan käyttöönsä. Nuo ahneet uusimaalaiset, jotka isoilla sieraimillaan imivät tautisiin keuhkoihinsa kaiken raikkaan maalaisilman, jonka Jumala oli tarkoittanut vain valitun kansan, eli maajussien, hengitettäväksi.
Eivätkä maalaiset saisi ruokaa edes ravintoloista, sillä kylän ainoa ABC olisi täynnä tupsupipoisia pääkaupunkiseudun naruranteita riivaamassa henkilökuntaa kysymyksillä avokadotoasteista ja hokemassa mantran lailla ”onks teil mitä ipoja hanassa?”
Maaseudun yliopistolliset keskussairaalat olisivat romahtamispisteessä kun kaikki vuodepaikat menisivät uusimaalaisille mökkiläisille, jotka olisivat teloneet itsensä sairaalakuntoon mökkitouhujensa lomassa. Olihan täysin yleistä tietoa, että siinä missä maalainen oli oikean elämän karaisema jalo villi, joka kaupunkiympäristöön laitettuna voisi mokata vain nousemalla väärään raitiovaunuun tai yrittämällä puhua sitä ”hesulilaisten slankipuhetta”, toimisi yhtälö kääntäen siten, että maalle viety helsinkiläinen taantuisi troglodyyttiseksi grobiaaniksi vetäessään rönttähousut ja lantsarit koipiinsa, joka sitten tuontiolutkännissään ja terveestä järjestä vapautettuna yrittäisi painaa veskilukemistoksi tarkoitettuja vanhoja Seura-lehtiä sääressään olevaan kirveenhaavaan. Ja taas syötäisiin maaseudun kallisarvoisia resursseja kun jälleen yksi hesalainen vietäisiin sairaalaan kolmen kunnan alueella operoivalla ainoalla ambulanssilla.
Osuuspankin sali jouduttaisiin muuttamaan tilapäiseksi ruumishuoneeksi kaikille koronaan kaupunkilaisten takia kuolleille maalaisille.
Mitään tämmöistä ei kuitenkaan käynyt.
Kiitos Uudenmaan eristys 28.3.2020 – 15.4.2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti