sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Valokuvauksesta

Onnistumisen fiilis, se on vähän kuin linnunkakka, joskus osuu joskus ei. Yleensä ei.
Mutta ei vaivuta synkkyyteen, joskus se läjä löytää tiensä hartialle tai pipoon ja joskus kuvatkin onnistuvat!
 
Piti töiden puolesta mennä Kalasatamaan päivystämään puoleksitoista tunniksi. Hommaa ei kuitenkaan ollut kuin toviksi joten luppoaikaa olisi ihan reilusti, otinpa siis työmatkalle mukaan lankomieheltä lainatun Yashica A linnunpönttökameran. Meillä on sellainen diili, että lanko ei myy perintöjassikaansa kenellekään ja minä saan lainata sitä kerran vuoteen niin pysyy käyttökunnossa. Ja hauska kamerahan se on!
 
Peilaan Kalasataman aluetta omiin muistoihini, kun Kalasataman konsepti oli vain tuskainen jomotus kaupunkisuunnittelijoiden palleissa ja alueella toimi kunniakas, ja toki myös hieman hämäräperäinen, Sörnäisten satama, toki jo tuohon aikaan anglismien aateloimana Port of Helsinki-konseptin jalokivenä.
Siinä missä oli ennen konttilukkihallit on nyt kerrostalo ja Kulosaaren sillan alla ei ole enää keltaista parakkia jossa toimi konekorjaamo ja hitsaamo vaan siellä on jokin ilmanvaihtopömpeli ja kevyenliikenteenväylä. Maailma muuttuu Eskoseni! Sillan alta löytyy vielä kuitenkin hämärää joutumaata jossa pölisevä hiekka ja kitukasvuiset varvut käyvät asemasotaa keskenään tilan herruudesta. Maassa on sähköjohtoja, vaijerinpalasia, rikottu natriumvalaisin, lasinsiruja ja miljoona tupakantumppia. Tyypillinen sekakäyttäjien Riviera. Sinne minä tietenkin menin ihmettelemään menoa, olin jo aiemmin kokenut visioita voimakaskontrastisesta kuvasta, jossa alhaaltapäin kuvattu silta halkaisisi neliöruudun diagonaalisesti, ja tätä kuvaa olin nyt hakemassa! Käpöttelin kahdeksikkoa Yassikan etsimeen tuijottaen kunnes sain sillat mieleiseeni asetelmaan, tarkistin valotuksen kännykän applikaatiolla, valitsin aukon ja ajan ja ryhdyin vielä hienosäätämään rajausta. Kun olin valmis painamaan laukaisinta, pysähdyin vielä hetkeksi fiilistelemään tilannetta; kuva oli juuri kuten ajattelin (toki tässä vaiheessa vasta potentiaalinen kuva) ja ajattelin, että nyt jos metrojuna ajaisi tuosta niin tämä olisi täydellistä levynkansimatskua (en edes tiennyt ajaako metro tuota siltaa pitkin) kun yhtäkkiä metro tuli esiin. Koin täydellisen zen hetken, sormeni painoi laukaisijaa jo ennen kuin päätös ottaa kuva syntyi. Jos olisin odottanut tietoisen päätöksen syntymistä ja signaalin siirtymistä lihaksistoon, olisin ollut auttamatta liian myöhässä. Sen sijaan arvasin, korkeammat voimat ottivat kuvanoton haltuuni. Tätä on hyvä valokuvaus*, tästä tulee hyvä fiilis.




Yashica A & Ilford HP5+, kehitys Rodinal ständissä 1:100 70 minuuttia kolmella käännöllä. Skannattu suoraan lasilta. Täytyy yrittää ehtiä vedostamaan tämä oikeaksi valokuvaksi.
 


*voimakkaan subjektiivinen mielipide, monen muun mielestä kuva voi olla aivan paska ja metodit sen saavuttamiseksi retuperällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti