lauantai 13. huhtikuuta 2019

Valitse Paavo. Paavo on totuus.


Eilisen iltakävelyn lomassa menin tapojeni vastaisesti katsomaan vaalimainoksia. Siellä ne samat ahneet sosiopaatit olivat hymyilevinä pahviin ikuistettuna, lupaamassa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista.

Mutta sitten. Yksi mainos muiden lomassa. Paavo.

Paavo the great


En edes tiennyt, että Paavo olisi ehdolla näissä vaaleissa?

Vaalimainokseksi pahvi oli muutenkin outo, siinä ei ollut Paavon nimeä eikä ehdokasnumeroa. Ainoastaan jokin hämärä viite ”seitsemän tähden liikkeeseen”.

Pohdin tätä numerottomuutta ja nimeämättömyyttä koko kotimatkan, kunnes yhden pimeän nurkan kohdalla tajusin, että ei koko kansan Paavo tarvitse nimeään mainokseensa saati kampanjanumeroa, sillä Paavon voi laskea samaan seuraan kuin Jeesuksen, Che Gueravan tai Alfred Hitchcockin – hänet tunnistetaan jo pelkästä siluetista!

Suomalaisessa politiikassa on harha, että Jussi Halla-aho olisi ”Mestari”. Näin ei kuitenkaan ole, sillä Mestari – isolla ämmällä – on Paavo. Häneen verrattuna Jussi on korkeintaan kisälli tai pikemminkin pelkkä finninaamainen tet-harjoittelija!

Menneiden aikojen reliikeistä ei ole enää mitään jäljellä. Poissa ovat Kekkonen, Matti Nykänen ja Neuvostoliitto. Uudenvuoden paukuista kaikki ikonisimmat on EU-kieltänyt, huoltoasemilta ei saa enää huoltoa, lounaskuppiloiden makkaraan perustuvat ruokalistat ovat vaihtuneet avokadopastaa tyrkyttäviin menyihin ja Itä-Saksa elää enää vain harvojen sydämissä.

Noista ajoista meillä on kuitenkin jäljellä vielä Paavo, joka on ja pysyy kuten peruskallio tai räkä samettitakin rinnuksissa.

Ken uskoo Paavoon ja siihen, että hänet kruunataan elinikäiseksi Presidentti-pääministeriksi, voi suden hetkellä yöllä kuulla, miten jalasmökissään uinuva Paavo uneksii ja kuiskailee sinulle ajan ja avaruuden yli, muinaisilla jo unohdetuilla kielillä, valmistaen sinua uuteen maailmanjärjestykseen.

Ja aamulla, on kaikkien tosiuskovaisten postilaatikkoon ilmestynyt Paavo-muki valinnan merkiksi.

Ph'nglui mglw'nafh Paavo Ummum wgah'nagl fhtagn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti