tiistai 7. kesäkuuta 2016

Nyhtökauraa !

Innostuin nyhtökaurasta välittömästi luettuani aiheesta, innostun muutenkin kaikesta safkaan liittyvästä mutta nyt innostukseni oli poikkeuksellista sillä olen jo pidemmän aikaa pyrkinyt välttämään tehotuotettua lihaa.

En tässä ryhdy sen kummemmin avaamaan että mistä on kyse, jos et vielä tiedä mitä nyhtökaura on niin katso googlesta tai valmistajan kotisivuilta.

Lyhyesti ja ytimekkäästi se on kaurasta ja palkokasveista tehtyä lihankorviketta, mutta toisin kuin soijarouheella, sen suutuntuma ja yleinen koostumus on lähempänä lihaa.

Nyhtökauraa on tosin pirullisen vaikea hankkia - vielä! Kuulemani mukaan tuotanto lähtee pyörimään isolla mallilla lähitulevaisuudessa, nykyisin tavaraa voidaan toimittaa vain muutamia paketteja per kauppa.

Oman nyhtökaurani sain suosikki K-kaupastani Arabian K-marketista jonka tuotevalikoimaa ja hintatasoa olen toistuvasti ylistänyt polvillani huutaen, kyynelten valuessa silmistäni.

Kuinka sitten pääsin käsiksi tähän (toistaiseksi) harvojen ja valittujen herkkuun? Olemalla tiedostamattani ärsyttävä, käyn tuossa K-marketissa liki päivittäin kaupassa ja kun luin sosiaalisesta mediasta, että tavaraa ryhdytään toimittamaan K-marketteihin, ryhdyin kyselemään sen perään. Sain toistuvasti saman vastauksen, laatikoita tuli 4-12 kpl ja ne myytiin viidessä minuutissa kun kauppa aukesi aamuseiskalta. Ymmärrettävästi punkbändin manageri ei ole kaupassa-asiointikunnossa aamuseitsemältä jos on ylipäätänsä edes hereillä joten päädyin suomimaan kauppiasrukkaa verbaalisesti, syyttäen häntä syrjinnästä pitkätukkaista ja päivisin nukkuvaa kansanosaa kohtaan!

Noh, tarina saattaa olla pikkaisen väritetty mutta villakoiran ydin on kuitenkin se, että parin viikon sitkeän "onkxs tietoo"-kyselemisen jälkeen minulle juhlallisesti ojennettiin paketillinen nyhtökauraa.

Nyhtökaura on hyvännäköistä jo paketissa, siinä on sellainen lihainen fiilis toisin kuin soijarouheessa joka näyttää ihan kissanruoalta. Kampesin välittömästi himaan aarteeni kanssa ja ryhdyin pläräämään nettiä hyvää reseptiä etsien. Päätin yksinkertaisesti paistaa nyhtiksen (keksin jo lempinimenkin sille) voinokareen kera ja maustaa sen siihen malliin, että sen voi lapioida tortilloiden väliin.

Nyhtis paistui nätisti ja tuntui imaisevan enimmät rasvat itseensä, nakkasin mausteseosta pannulle ja hämmentelin hetken ja päädyin kippaamaan pannulle myös desilitran verran vettä jotta saisin huuhdeltua mausteet jotka jäivät kuivina nyhtiksen pinnalle. Heti kun vesi oli haihtunut, sammutin levyn ja jätin nyhtiksen jäähtymään.

Nyhtökauran maku sellaiseen ei ole kovin kaksinen, ei suolainen, ei makea. Ei oikeastaan minkään makuinen. Mutta suutuntuma on kiva, se muistuttaa vähän nyhtöpossua ja broilerisuikaletta.

Fajitaksien väliin livahti salaatinlehtiä, tomaattia, Pirkan chipoltesalsaa, itsetehtyä guacamolea, sipulia, jalapenoviipaleita ja kermaviiliä. Ja nyhtökauraa.

Jepskukkuu. Tuo lihan näköinen on sitä. NYHTISTÄ!

Kaikenkaikkiaan kokemus oli positiivinen, nyhtökaura on mielestäni hyvä tuote. Oikein maustettuna herkullinen, sen suutuntuma on lihaisa, se korvaa varmasti monessa ruuassa jauhelihan, ylikypsän lihan ja broilerisuikaleet eikä sen hintakaan 4,99€/250g ole paha. Onhan se toki tuplasti kalliimpaa kuin jauheliha, mutta tässähän ei ole kypsennyshävikkiä ollenkaan ja koin että tuo 250g vastasi heittämällä 400g jauhelihaa/broilerisuikaletta.

Kaverini Masin sanoin "tätä lisää ja isommat lusikat".

2 kommenttia:

  1. Onko tämä nyhtökaura myynnissä vain ruokabloggareille? Se tuntuu olevan joka paikasta aina loppu. Luulin että asumme Suomessa emmekä Neuvosto-Virossa, missä tavaraa markkinoitiin vasta kun sen tuotanto oli jo loppunut.

    Lähetätkö maistiaisia? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve! Heh! Täytyy myöntää että oman boksini sain tiskin alta kun olin sitä useamman viikon käynyt ruinaamassa. Nythän nyhtistä saa jo melkein joka marketista, ainakin täällä Helsingissä.

      Poista