Aina kun Helsingin sanomilla naistoimittaja saa vauvan, tehdään lehteen juttu vauvoista, kun niistä nyt kerran on ensikäden tietoa.
Samalla logiikalla minä voin nyt kirjoittaa kiinteistövälityksestä - koska arvatkaapas! - aivan oikein, minä olen myymässä asuntoani!
Jos totta puhutaan, olen halunnut kirjoittaa kiinteistövälityksestä pidemmän aikaa, olen myynyt omistamiani asunto-osakkeita välittäjän toimesta sekä itse ja olen myös tehnyt yhteistyötä kiinteistövälittäjien kanssa. Ja toki sukulaiseni sekä kaverini ovat myyneet asuntoja välittäjien kautta.
Tähän päivään mennessä en ole pystynyt selvittämään sitä miksi kiinteistövälitys on pitänyt verhota mystisyyden viittaan aivan kuin kyseessä olisi viktoriaanisen sirkuksen silmänkääntäjät savukoneineen ja peileineen.
Mitä on kiinteistövälitys? Pähkinänkuoressa se tarkoittaa asunnon myymistä tai ostamista. Sinulla joko on asunto jonka haluat vaihtaa rahaksi jollain aikataululla tai vaihtoehtoisesti sinulla on rahaa (todennäköisesti pankin) ja haluat vaihtaa sen asunnoksi. Kiinteistövälittäjä on asiamies joka hoitaa kauppatilannetta puolestasi. Tähän voisi laittaa liudan esimerkkejä vastaavista tilanteista, varmasti moni on joskus myynyt jotain jonkun puolesta jne.
Näin ei kuitenkaan arkielämässä ole, kun kirjoitin että kiinteistövälittäjä on vain asiamies joka hoitaa asiaa puolestasi, nousevat välittäjillä niskakarvat pystyyn siellä Dressmannin puvun kauluksen sisällä. Maailmassa on tilanteita joissa tarvitaan ammattilaisia ja joita et voi itse hoitaa, tämmöisiä on esimerkiksi Kanarian saarille lentäminen tai aivoleikkaus. Ja sitten on tilanteita jotka voit hoitaa itse, kuten roskien vienti, autolla liikkuminen ja asunnon myynti.
Kiinteistövälittäjät, eivät tosin kaikki, tuntuvat kaikki olevan jonkinlaisessa hybriksessä mitä tulee asuntojen myyntihommiin, voin melkein kuvitella heidän suunnittelevan omia univormujaan ja mitaleitaan joita myönnettäisiin asuntojen myynnistä. He yrittävät puhua jargonia, viljellen nuorten juppien ja konsulttien termejä kuten "keissi" ja "pitsi", varmasti kuvitellen itsensä World Trade Centteriin paitahihasilleen huutelemaan pörssikursseja ja päivän päätteeksi menemään gintonicille Gordon Gekkon kanssa, vaikka karu totuus on se että he ovat vain pari pykälää ylempänä siitä jätkästä joka notkuu rantakadulla flaijereita jakaen ja kailottaen "ISSO PIZZA HYVÄ PIZZA! SUOMI FINLANT TEEMU SELANNE! TULE SYÖ PIZZA JA ISSO KALJA!".
Mitä kiinteistövälittäjän työ on? En tiedä tarkalleen sillä en ole koskaan työskennellyt kiinteistövälitysfirmassa, mutta sen perusteella mitä olen nähnyt niin mitään kovin vaikeaa se ei voi olla.
Ihminen haluaa myydä asuntonsa, hän tahtoo käyttää välittäjää joten hän haarukoi yleisen hintatason, isommat firmat veloittava enemmän välityspalkkiota kuin pienet. Palataan näihin välityspalkkioihin myöhemmin. Isot firmat sanovat myyvänsä asunnon tehokkaammin kuin pienet, väite on melkoinen ottaen huomioon että ihan samalla tavalla se ilmoitus on oikotie.fi-palvelussa kaikkien nähtävillä. Lisäksi asunnostasi tehdään flaijeri myös kiinteistövälitysfirman toimistolle jossa sen näkee ehkä kolme ihmistä. Hesarin asuntoliitteessä on nykyisin melkein enemmän tyhjää kuin mainoksia, mikä on uskomatonta ottaen huomioon kuinka moni saa mainostaa em. lehdykässä ilmaiseksi, kuten minä!
Pienellä haarukoinnilla ja tinkaamisella voi säästää useita tuhansia euroja rahaa, jos on valmis ottamaan riskin että viisi henkeä työllistävä firma ei saa yhtä "hyvää" ilmoitusta Oikotielle kuin viisikymmentä henkeä työllistävä firma.
Kiinteistövälittäjä saapuu siis asunnolla halvassa puvussaan ja vielä halvemmissa kengissään. Yleensä myös erittäin huonossa kampauksessa. Naisvälittäjillä on pääsääntöisesti liikaa ehostusta sekä hajuvettä elikkäs parfyymiä. Menestyksen merkkeinä on aina yhtä kuvottava shamppanjafirman muoviveska, miesvälittäjillä strutsinmunan kokoinen sukelluskello.
Sitten alkaa asiakkaan mielistely, asunnossa on aina hyvä pohja - pienissä asunnoissa tehoneliöt ja siitä lähdetään hakemaan "huippuhintaa markkinoilla". Jos asunto on sellainen, että totuuden nimissä se pitäisi vetää sileäksi liekinheittimellä ja tehdä kokonaan uusiksi rakenteita myöten, kyseessä on "remontoijan unelma", hieman pommituskuntoa paremmat ovat "alkuperäiskuntoisia".
Seuraavaksi tehdään paperit, eli allekirjoitetaan sopimus. Sopimus on viidestä kuuteen A4:sta pitkä ja jos totta puhutaan se pitäisi käydä läpi lakimiehen kanssa, sen sijaan se allekirjoitetaan eteisen sirisevän 40 wattisen lampun alla kiinteistövälittäjän selkää vastaan.
Seuraavaksi otetaan kuvia, sitä ennen välittäjä antaa tiukat ohjeet millaiseen kuntoon asunto pitää saada. Armeijan läpikäyneet muistavat varmasti millainen show oli tuvan jokailtainen siivous, se on pientä verrattuna siivoukseen kiinteistövälittäjän päsmäröitävänä. Keskiverrolle lapsiperheelle myyntikuvasiivous meinaa käytännössä talvisotaan verrattavaa ponnistusta.
Lopulta kakaroiden lelut, lukematta jääneet hesarit ja isän paskaiset tohvelit on saatu pakattua kiroilun ja luudanvarren avulla komeroihin, suvaitsee arvon kiinteistövälittäjä saapua paikalle. Heti alkuun hän löytää likaa jostain oleellisesta paikasta kuten ovenkahvan takaa, lieden alta jne. nämä eivät kuitenkaan haittaa, vaikka kiinteistövälittäjä saattaa vähän tuhahdella, onneksi oven saranoiden sisäpuolella oleva vaseliini voidaan photoshoppaa pois, mikäli se sattuisi näkymään (ei näy).
Mitä tulee valokuvaamiseen, välittäjiä on kahta tyyppiä. On varustehifistelijät joilla on uusin Canon jossa satabiljardia pikseliä, näitä löytyy erityisesti isoista, eli kalliista, välitysfirmoista. Kerran näin yhden välittäjän sihtailevan asuntoa kuplavolkkarin kokoisella järjestelmäkameralla ja olen aivan varma, että hänellä oli sukelluskello molemmissa ranteissa!! Toinen välittäjätyyppi räpsii kuvat digipokkarilla, joka on usein niin vanhaa mallia että jopa Bangladeshilaisilla katulapsilla on uudemmat, tai vielä pahempaa - älypuhelimensa kameralla. Jälkimmäisen välittäjätyypin kuvat ovat samaa tasoa Aino-tädin ottamien lomakuvien kanssa, niissä on horisontti vinossa ja ihmisiltä puuttuvat päät.
Kuvat ovat tärkeä osa kiinteistövälitystä, kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa.
Sitten välittäjä kiittää ja ajaa takaisin "offiselle" eli työpaikkaansa. Siellä hän tekee asunnon myynti-ilmoituksen kuvien ja isännöitsijätodistuksen pohjalta ja kirjoittaa siihen imartelevan esittelytekstin. Imartelevan tekstin ja härskin valehtelun raja on veteen piirretty viiva, toki asuntoa tulee kehua mutta välillä asunnon kerrotaan olevan esimerkiksi Eirassa, Kaivopuistossa tai muualla "kalliilla ja halutulla alueella" vaikka postinumeron perusteella luukku on ihan arkisesti Ullanlinnassa tai Erottajalla.
Myynti-ilmoituksen tekeminen ei ole mitään rakettitiedettä, minä tein asuntoni myynti-ilmoituksen perjantaina töiden jälkeen iltakahdeksalta pienessä jurrissa ja aikaa meni puolisen tuntia.
Sitten alkavat näytöt, tämä on se vaativin osa (ilmeisesti) kiinteistövälittäjän toimenkuvassa. Hommaan kuuluu asunnolle ajaminen, A-ständin nostaminen kadulle näkövammaisten esteeksi, parin aanelosen teippaaminen oveen ja sen kiilaaminen auki. Sitten seistään tunti halvoissa kengissä ja ylistetään asuntoa tuntemattomille ihmisille jotka haluavat joko ostaa asunnon tai kuluttaa aikaansa.
Tämä "näyttö" on se mikä on onnistuttu nostamaan liki presidentin vastaanottoon verrattavaksi tapahtumaksi. Kiinteistövälittäjä teroittaa asiakkaille kuinka tärkeä juttu näyttö on, moni voisi uskoa että näytön ajaksi mennään vaikka perheen kanssa pizzalle, mutta ei todellakaan näin! Näytön stressaaminen aloitetaan jo varhain samalla viikolla, välittäjä kertoo näyttöpäivän ja -ajan ja muistuttaa viidennensadannen kerran että asuntoa ei saa sotkea tai mitään. Mieluiten vessaa ja kylpyhuonetta ei käytettäisi ollenkaan pariin päivään ennen näyttöä koska jos asuntonäytössä sattuisi jollekulle tulemaan mieleen, että ihminen joutuu mm. ulostamaan ja satunnaisesti peseytymään, kariutuisi kauppa alta aikayksikön.
Taannoin myin erään asunnon välittäjän kautta, asunnon jossa en edes itse asunut ja heti kun puhuttiin näytöistä, muuttui välittäjän käytös kokonaan. Hän rupesi lässyttämään minulle kuin pienelle lapselle, ei puuttunut kuin sormen heristely siitä "juupelis puupelis eihän me sitten tyhmästi sotketa potketa täällä?". Asiaa ei suinkaan helpottanut se, että välittäjä oli minua päätä lyhyempi ja muistutti hämmästyttävän paljon Ruuvit Löysällä sarjan Swiss Tonya (odotin innokkaasti jos hän jossain vaiheessa olisi sanonut, että asunnon myyminen kuin kauniin naisen kanssa rakastelu).
En vieläkään pysty ymmärtämään kuinka asuntojen näyttäminen on saatukin niin vaikeaksi. Eräät tuttavani myivät asuntoaan välittäjän avulla ja näyttöpäivänä ei heille saanut mennä ollenkaan, olin palauttamassa jotain lainaamaani esinettä lauantaina klo 12 mutta soittaessani heille sain kuulla, että ei onnistu koska heillä on näyttö klo 16. Onnistuin palauttamaan esineen seuraavalla viikolla, mutta kynnyksen yli ei saanut astua ulkokengillä. Ja takapihalle ei saanut mennä ollenkaan, ilmeisesti välittäjä oli kammannut ruohonkorret suotuisaan järjestykseen.
Tämmöinen alentuva suhtautuminen on loukkaavaa, voisi melkein kuvitella, että välittäjä olettaakin ettei asiakas alitajuisesti haluakaan myydä asuntoaan ja ilman jatkuvaa hössötystä näytöistä olisi ilmeisesti suuri riski että sellaisen sattuessa kohdalle, olisi asiakas täyttänyt koko kämpän vaaleanpunaisilla muoviflamingoilla ja joraisi siellä drinkki kourassa Kivesveto Go-Go:n tahtiin.
Ja ne välityspalkkiot. Ne ovat aivan hatusta repäistyjä ja kerrostalokaksion välittämisestä Helsingissä kuusituhatta tai enemmän on ryöstöä. Siksi kannattaa suosia pieniä liikkeitä.
Tai myydä itse.
Tämän tekstin ei ole tarkoitus loukata kiinteistövälittäjiä, heitä tarvitaan ja he ovat kunnioitettavia ammatti-ihmisiä jotka tekevät pääsääntöisesti hyvää työtä.
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
maanantai 5. lokakuuta 2015
Egyptiläinen flunssalääke
En tiedä kuinka autenttisesti tämä resepti on "egyptiläinen" tai edes "flunssalääke", flunssahan on virustauti johon ei varsinaisesti ole lääkettä, mutta kuten me kaikki tiedämme, plasebovaikutus on merkittävä tekijä.
Maailman yleisesti käytetyin flunssalääke on viski. Se on myös ehkä maailman huonoiten tepsivä flunssalääke, mutta se tekee potemisesta monin verroin mukavampaa. Itse olen valitettavasti joutunut vanhenemisen myötä kohtaamaan aikuisuuden ikävät realiteetit, johon kuuluu mm. se että viskiä ei voi juoda kellon ympäri. Tai voi juoda mutta seurauksena saattaa olla että flunssan mukana lähtee niin ajokortti kuin työpaikkakin! Toista se oli lapsena....
Sain kuitenkin reseptin egyptiläiseltä kaveriltani joka vannoo sen nimeen ja hänen sanojensa mukaan jokainen hänen kaverinsa, tuttavansa tai sukulaisensa on parantunut puolessa vuorokaudessa mitä viheliäisemmästä taudista.
Tarvitaan:
1 kokonainen valkosipuli
Sitruunamehua (joko sitä purkkikamaa tai 1 sitruuna)
Hunajaa
(tuoretta chiliä - tätä voi lisätä jos tykkäät tulisesta)
Valkosipulinkynnet kuoritaan, kannat poistetaan ja mikäli niihin on kasvanut sellainen vihertävä "itu", kynnet halkaistaan ja idut poistetaan.
Kuoritut kynnet laitetaan kaffekuppiin, tai vastaavasi siihen kuuluisaan litran rosterimittaan. Päälle lorautetaan sitruunamehua sen verran että kynnet eivät ihan peity, lopuksi sekaan tursotellaan vielä kolmisen ruokalusikkaa hunajaa.
Tässä vaiheessa voit lisätä sen puolikkaan habaneron jos haluat.
Poraa koko roska tasaiseksi, juoksevaksi soseeksi joko blenderissä tai sauvasekoittimella.
Lääkettä nautitaan ruokalusikallinen parinkymmenen minuutin välein, tai reilu hörppy puolen tunnin välein kunnes kaikki on saatu alas. Seuraavana aamuna tauti on poissa.
Lääke on yllättävän hyvän makuista, itseäni hirvitti ensialkuun edes maistaa mutta ekan kulauksen jälkeen lääke meni hyvin alas.
Itse olin ollut vajaan viikon flunssassa kun kokeilin tätä ja vaikka tauti oli jo loppusuoralla, olin seuraavana päivänä jo terve. Aion kokeilla tätä jatkossa, vaikka en tietenkään toivo sairastuvani nuhakuumeeseen jatkossa!
Maailman yleisesti käytetyin flunssalääke on viski. Se on myös ehkä maailman huonoiten tepsivä flunssalääke, mutta se tekee potemisesta monin verroin mukavampaa. Itse olen valitettavasti joutunut vanhenemisen myötä kohtaamaan aikuisuuden ikävät realiteetit, johon kuuluu mm. se että viskiä ei voi juoda kellon ympäri. Tai voi juoda mutta seurauksena saattaa olla että flunssan mukana lähtee niin ajokortti kuin työpaikkakin! Toista se oli lapsena....
Sain kuitenkin reseptin egyptiläiseltä kaveriltani joka vannoo sen nimeen ja hänen sanojensa mukaan jokainen hänen kaverinsa, tuttavansa tai sukulaisensa on parantunut puolessa vuorokaudessa mitä viheliäisemmästä taudista.
Tarvitaan:
1 kokonainen valkosipuli
Sitruunamehua (joko sitä purkkikamaa tai 1 sitruuna)
Hunajaa
(tuoretta chiliä - tätä voi lisätä jos tykkäät tulisesta)
Valkosipulinkynnet kuoritaan, kannat poistetaan ja mikäli niihin on kasvanut sellainen vihertävä "itu", kynnet halkaistaan ja idut poistetaan.
Kuoritut kynnet laitetaan kaffekuppiin, tai vastaavasi siihen kuuluisaan litran rosterimittaan. Päälle lorautetaan sitruunamehua sen verran että kynnet eivät ihan peity, lopuksi sekaan tursotellaan vielä kolmisen ruokalusikkaa hunajaa.
Tässä vaiheessa voit lisätä sen puolikkaan habaneron jos haluat.
Poraa koko roska tasaiseksi, juoksevaksi soseeksi joko blenderissä tai sauvasekoittimella.
Lääkettä nautitaan ruokalusikallinen parinkymmenen minuutin välein, tai reilu hörppy puolen tunnin välein kunnes kaikki on saatu alas. Seuraavana aamuna tauti on poissa.
Lääke on yllättävän hyvän makuista, itseäni hirvitti ensialkuun edes maistaa mutta ekan kulauksen jälkeen lääke meni hyvin alas.
Itse olin ollut vajaan viikon flunssassa kun kokeilin tätä ja vaikka tauti oli jo loppusuoralla, olin seuraavana päivänä jo terve. Aion kokeilla tätä jatkossa, vaikka en tietenkään toivo sairastuvani nuhakuumeeseen jatkossa!
lauantai 3. lokakuuta 2015
Vain pultsarielämää
Tämän syksyn mielenkiintoisimmassa uutuusohjelmassa tuttu formaatti on väännetty uuteen uskoon!
Nykyisessä taloustilanteessa julkkikset ja luksus yhdistetään helposti hyväveliverkostoon ja "eliittiin" jossa korruptio jyllää. Tavalliset ihmiset haluavat nähdä tavallisia ihmisiä, mieluiten sellaisia joilla menee vähän huonommin kuin itsellä.
Vain pultsarielämää sarjassa seurataan seitsemän "työpaikkojen väliin" tipahtaneen Reiskan ja Riitan elämää itä-helsinkiläisessä elementtikerrostalolähiössä.
Jaksoissa käydään läpi yksitellen kaikki seitsemän ihmistä, kukin saa itse päättää kuinka paljon kertoo vuosistaan päihteiden sumussa, työttömyydestä ja mielenterveysongelmistaan tai pompottelustaan yhteiskuntamme rattaissa. Luvassa on riipaisevia tarinoita työmarkkinatuen loppumisesta tai KELA-tukien takaisinperinnästä, mutta myös aitoja onnen hetkiä kun muistellaan mm. kuinka ikävä anoppi tippui järveen tai vaarin perintömoottorikelkka saatiin lasten nimiin, ettei ulosottomies voinut viedä sitä.
Oleellinen osa sarjaa on ruokailu, päähenkilöt kestitsevät vuorotellen toisiaan toistensa vuokrayksiöissä, yömajassa tai sillan alla. Toisin kuin Vain elämää sarjan Satulinnassa, sapuskat eivät tule täysin varustellusta keittiöstä ja tuotantoyhtiön sponssaamana vaan luovuutta vaaditaan! Usein ruuanvalmistus alkaa sen hankkimisella. Päähenkilöt keräilevät kotoaan tai asumuksestaan tyhjiä panttitölkkejä sekä sohvatyynyjen väliin tipahtaneita kolikoita, tai ehkä he ovat malttaneet säästää sossun ruokakupongin jolla maksaa.
Ruoka ei ole mitään mahtailevaa ranskankielistä huttua vaan samaa perusruokaa mitä 99% kansasta syö, einespizzaa, eineslihapullia. Ruokajuomapuolella on vahvasti edustettuna halvin bulkkilager, Huttunen, Valdemar väkevä viini sekä Gambina. Craft beer-hipstereitä kosiskellaan sarjassa nähtävillä erilaisilla kiljuilla, mm. harmaakilju ja appelsiinikilju.
Illallisen jälkeen menojalka vipattaa itse kullakin, niillä joilla se vipattaa liikaa soitetaan miekkataksi, kun muut käyvät palauttamassa tyhjät tölkkinsä ostarin Alepaan. Panttirahoilla ja taskunpohjalla olevilla kolikoilla päästään yleensä edellämainitun ostarin karaokeravintolaan jossa päähenkilömme tulkitsevat herkällä otteella suomalaisia ikivihreitä balladeja - kyyneleiltä ei voida välttyä!
Nykyisessä taloustilanteessa julkkikset ja luksus yhdistetään helposti hyväveliverkostoon ja "eliittiin" jossa korruptio jyllää. Tavalliset ihmiset haluavat nähdä tavallisia ihmisiä, mieluiten sellaisia joilla menee vähän huonommin kuin itsellä.
Vain pultsarielämää sarjassa seurataan seitsemän "työpaikkojen väliin" tipahtaneen Reiskan ja Riitan elämää itä-helsinkiläisessä elementtikerrostalolähiössä.
Jaksoissa käydään läpi yksitellen kaikki seitsemän ihmistä, kukin saa itse päättää kuinka paljon kertoo vuosistaan päihteiden sumussa, työttömyydestä ja mielenterveysongelmistaan tai pompottelustaan yhteiskuntamme rattaissa. Luvassa on riipaisevia tarinoita työmarkkinatuen loppumisesta tai KELA-tukien takaisinperinnästä, mutta myös aitoja onnen hetkiä kun muistellaan mm. kuinka ikävä anoppi tippui järveen tai vaarin perintömoottorikelkka saatiin lasten nimiin, ettei ulosottomies voinut viedä sitä.
Oleellinen osa sarjaa on ruokailu, päähenkilöt kestitsevät vuorotellen toisiaan toistensa vuokrayksiöissä, yömajassa tai sillan alla. Toisin kuin Vain elämää sarjan Satulinnassa, sapuskat eivät tule täysin varustellusta keittiöstä ja tuotantoyhtiön sponssaamana vaan luovuutta vaaditaan! Usein ruuanvalmistus alkaa sen hankkimisella. Päähenkilöt keräilevät kotoaan tai asumuksestaan tyhjiä panttitölkkejä sekä sohvatyynyjen väliin tipahtaneita kolikoita, tai ehkä he ovat malttaneet säästää sossun ruokakupongin jolla maksaa.
Ruoka ei ole mitään mahtailevaa ranskankielistä huttua vaan samaa perusruokaa mitä 99% kansasta syö, einespizzaa, eineslihapullia. Ruokajuomapuolella on vahvasti edustettuna halvin bulkkilager, Huttunen, Valdemar väkevä viini sekä Gambina. Craft beer-hipstereitä kosiskellaan sarjassa nähtävillä erilaisilla kiljuilla, mm. harmaakilju ja appelsiinikilju.
Illallisen jälkeen menojalka vipattaa itse kullakin, niillä joilla se vipattaa liikaa soitetaan miekkataksi, kun muut käyvät palauttamassa tyhjät tölkkinsä ostarin Alepaan. Panttirahoilla ja taskunpohjalla olevilla kolikoilla päästään yleensä edellämainitun ostarin karaokeravintolaan jossa päähenkilömme tulkitsevat herkällä otteella suomalaisia ikivihreitä balladeja - kyyneleiltä ei voida välttyä!
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Monokulttuurinen painajainen
Suomessa on äänekäs ihmisjoukko joka itsekkyyttään ajaa Suomea monokulttuurisuuden alhoon. Näiden ihmisten mielestä vain yksi elämäntapa on oikea ja se on suomalainen elämäntapa.
Itsekään en alkuun uskonut tähän monokulttuurisuuden kauhistukseen, olinhan elänyt koko elämäni suurkaupungiksi mieltämäni Helsingin keskustassa. Maailmankuvani muuttui kun kerran nuorena miehenä matkustin metrolla Myllypuroon. Olihan minua varoiteltu, että siellä on suuri suomalaisten keskittymä. Ajattelin kuitenkin pärjääväni, olinhan pukeutut mahdollisimman vähän provosoivasti ja pidin vain pari vuotta vanhan nokialaiseni visusti farkkutakin povarissa.
Ei minua missään nimessä pelottanut, mutta kyllä minua suuresti ahdisti katsoa tuulipukuihin pukeutuneita suomalaisia jotka Siwan kassissa kantoivat olutta ja lenkkimakkaraa elementtikerrostaloihin. Paluumatkalla kotiin ahdistuin lisää kun metrovaunussa oli vain tuppisuita suomalaisia. Tätäkö on nyt se monokulttuurisuuden rikkaus?
Nyt kun lama roikkuu jälleen murskaantuneista unelmista raskaana täkkinä armaan Suomemme yllä, ei voi olla huomaamatta arvojen ja ihmisten toisiinsa suhtautumisen kovenemista, näin käy aina kun taloustilanne on kireä ja juuri tämmöisessä maaperässä monokulttuurisuuden siemenet itävät.
Kyllä en ole suvaitsematon, mutta faktahan on että nämä monokulttuurisuuden kannattajat eivät pääse integroitumaan yhteiskunnaksi nimittämämme kellokoneiston rattaiksi niin kauan kun he asuvat keskitetysti, esimerkiksi Itä-Helsingissä. Ja ikäväkseni täytyy todeta, että niin kauan kuin sosiaaliturvamme sallii ihmisen asumisen ja elämisen ilman ylimääräisiä ponnisteluja leipänsä eteen, ei asiain tila tule helpottumaan. Suomella on jo käsissään valtava määrä joutilaita miehiä ja naisia jotka vain levittävät monokulttuurisuuden "ilosanomaa" ja vääristelevät faktoja oman agendansa mukaan.
Nyt viimeistään tulisi meidän muiden kansalaisten herätä ja aktivoitua tämän monokulttuurisuuden kauhistuksen edessä! Mikäli asialle ei tehdä mitään, pelkään että lapsemme joutuvat elämään maailmassa jossa joka korttelista löytyy jääkiekkoa esittävä keskikaljakuppila!
Itsekään en alkuun uskonut tähän monokulttuurisuuden kauhistukseen, olinhan elänyt koko elämäni suurkaupungiksi mieltämäni Helsingin keskustassa. Maailmankuvani muuttui kun kerran nuorena miehenä matkustin metrolla Myllypuroon. Olihan minua varoiteltu, että siellä on suuri suomalaisten keskittymä. Ajattelin kuitenkin pärjääväni, olinhan pukeutut mahdollisimman vähän provosoivasti ja pidin vain pari vuotta vanhan nokialaiseni visusti farkkutakin povarissa.
Ei minua missään nimessä pelottanut, mutta kyllä minua suuresti ahdisti katsoa tuulipukuihin pukeutuneita suomalaisia jotka Siwan kassissa kantoivat olutta ja lenkkimakkaraa elementtikerrostaloihin. Paluumatkalla kotiin ahdistuin lisää kun metrovaunussa oli vain tuppisuita suomalaisia. Tätäkö on nyt se monokulttuurisuuden rikkaus?
Nyt kun lama roikkuu jälleen murskaantuneista unelmista raskaana täkkinä armaan Suomemme yllä, ei voi olla huomaamatta arvojen ja ihmisten toisiinsa suhtautumisen kovenemista, näin käy aina kun taloustilanne on kireä ja juuri tämmöisessä maaperässä monokulttuurisuuden siemenet itävät.
Kyllä en ole suvaitsematon, mutta faktahan on että nämä monokulttuurisuuden kannattajat eivät pääse integroitumaan yhteiskunnaksi nimittämämme kellokoneiston rattaiksi niin kauan kun he asuvat keskitetysti, esimerkiksi Itä-Helsingissä. Ja ikäväkseni täytyy todeta, että niin kauan kuin sosiaaliturvamme sallii ihmisen asumisen ja elämisen ilman ylimääräisiä ponnisteluja leipänsä eteen, ei asiain tila tule helpottumaan. Suomella on jo käsissään valtava määrä joutilaita miehiä ja naisia jotka vain levittävät monokulttuurisuuden "ilosanomaa" ja vääristelevät faktoja oman agendansa mukaan.
Nyt viimeistään tulisi meidän muiden kansalaisten herätä ja aktivoitua tämän monokulttuurisuuden kauhistuksen edessä! Mikäli asialle ei tehdä mitään, pelkään että lapsemme joutuvat elämään maailmassa jossa joka korttelista löytyy jääkiekkoa esittävä keskikaljakuppila!
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Pyöräily Helsingissä ja helsinkiläinen pyöräilijä
Mietin todella pitkään tämän blogitekstin kirjoittamista. Se on hautunut päässäni ehkä vuoden päivät, ehkä pidempäänkin. Todennäköisesti pidempään.
Tämä teksti on vain minun mielipide asiaan, se ei esitä mitään muutoksia, en väitä mitään enkä anna ymmärtää että jotenkin toisin olisi parempi. Olen liikkunut koko elämäni Helsingin keskustaksi nimitetyllä alueella niin jalan, pyörällä kuin autolla. Olen liikkunut erilaisilla pyörillä, pysty- noja- ja BMX-pyörillä, erilaisilla autoilla, mukaanlukien raskas kalusto, ja jalan niin selvinpäin kuin päihtyneenä. Yöllä ja päivällä.
Liikuin fillarilla päivittäin muun liikenteen oikeastaan heti kun vanhemmat antoivat luvan siihen, eli varmaankin seitsemän vanhana. Fillaroin vapaa-ajallani, sitten kouluun, sittemmin ammattikouluun ja lopulta poljin töihin. Aina kuitenkin poljin myös vapaa-ajallani. Toistakymmentä vuotta putkeen.
Sitten lopetin kuin seinään.
Nuorisoslangia mukaillakseni "vittuunnuin" koko touhuun. Pyöräilystä katosi hohto kun olin polkenut (oikestihan en ollut polkenut kuin osan kaikesta Helsingin poljettavasta matkasta, mutta se tuntui toiselta) kaikki polut ja tiet läpi, tunsin ja tunnen edelleen keskuspuiston kuin omat taskuni, tiedän kaikki kujat ja oikoreitit. Samaan aikaan kun minä vielä poljin (1992-2007) pyöräily nosti suosiotaan ja polkupyöräilijöiden määrä nousi pilviin. Samalla nousivat myös pyöräilyn negatiiviset lieveilmiöt.
Nyt saattaa tuntua, että liioittelen, mutta voin vakuuttaa että Helsingin pyöräilykulttuurissa on nähtävissä myös negatiivisia lieveilmiöitä. Olen tarkkailut, objektiivisuuteen pyrkien, tilannetta aitiopaikalta.
Samalla hetkellä kun fillarointi alkoi maistua puulta, jouduin myös toteamaan että häpeän kanssapyöräilijöitäni. Aiemmin olin ollut ylpeä fillaroinnistani, poljin läpi kesät ja talvet. Yhtenä päivänä eräs työkaverini kysyi mielipidettäni "fillaristina" johonkin asiaan ja kuin huomaamatta olinkin jo sanonut, että älä minulta kysy, minä ajelen busseilla.
Helsingin pyöräilyskene oli tulehtunut. Olen joskus puhunut fillaripendelöijistä kasvottomana väkivaltakoneistona, joskus tuntuu että liioittelen, välillä olen samaa mieltä itseni kanssa.
Palataan tähän väkivallan ja uhkan kulttuuriin myöhemmin.
Nykyisellään tilanne on outo. Helsinkiläistä pyöräilijää voisi kuvata erittäin hienolla suomen kielen sanalla "kermaperse". Kermaperse on ihminen jolle luxuskin on liian tavanomaista ja vain hienoista hienoin kelpaa. Valitettavasti tämä adjektiivi ei ole riittävä (mielestäni) kuvaamaan stadilaista fillaroitsijaa joten olen joutunut keksimään uuden superlatiivin.
Se kuuluu näin: tryffeliperse.
Helsinkiläiset pyöräilijät ovat tryffeliperseitä.
Fillarikeskustelua 25 vuotta aktiivisesti seuranneena en voi muuta kuin todeta näin. Meille/heille ei kelpaa mikään. Yksi suosituimmista väitteistä läpi kolmen vuosikymmenen on se, että Helsigissä ei ole kunnollisia pyöräilyväyliä. Tätä mantraa HePo (Helsinkiläiset polkypyöräilijät, myös Helsingin Polkupyöräilijät ry jossa en vielä, toistaiseksi viittaa) on toistanut papukaijan lailla niin kauan kuin minä jaksan muistaa. Ongelma vain on se, että tuo väite ei ole pitänyt paikkaansa kuin 90-luvulla.
Helsingissä on hyvät pyörätiet ja fillarireitit. Ainakin näin armon vuonna 2015. Väite, että Helsingissä on huono pyörätieverkosto on tryffeliperseiden mutinaa, mutta kuten tiedämme, tryffeliperseille ei kelpaa mikään.
Parhaita ovat ne tryffeliperseet jotka ovat muuttaneet polkupyörineen pääkaupunkiimme 2000-luvulla ja hokevat tätä väitettä avoimen ilahtuneena huomaamastaan epäkohdasta!
Helsingissä on kyllä ollut surkea pyörätieverkko, silloin kun minut seitsenvuotiaana päästettiin aloittamaan taipalettani helsinkiläisenä polkupyöräilijänä, mutta jo hyvät tovit se on ollut mitä mainioin. Ei ehkä maailman paras, mutta ottaen huomioon kuinka moni meillä lopettaa fillaroinnin talvikaudeksi, niin ei voi valittaa.
Silloin Mauno Koiviston aikaan ei ollut pyörätietä Katajanokan ympäri, Kauppatoria kiertämässä, Mikonkadulla, Arkadiankadulla, Pohjoisrannassa jne. jne. Jos halusi fillaroimaan, piti kikkailla itsensä keskustan läpi rautatieasemalle josta pääsi radanvarteen josta pääsi aina keskuspuistoon ja Pasilaan. Teollisuuskadun eteläpuolella fillarointi luonnistui lähinnä alta 12-vuotiailta, tai niiltä hurjilta jotka vetivät liikenteen keskellä. Pyöräily kärsi vielä 1970 ja -80 -lukujen krapulasta jolloin fillarit olivat lähinnä lasten leluja ja niillä ajoivat vain sellaiset aikuiset joilla ei ollut fyrkkaa autoon tai olivat rattijuoppoilleet korttinsa.
2000 luvulla tilanne on parantunut, legendaariset tyhjästä alkavat ja tyhjään päättyvät pyörätiet ovat kadonneet käsittääkseni kokonaan tai ainakin vähentyneet murto-osaan siitä miten paljon niitä oli. Kun nuoruuteni Helsingissä piti rikkoa liikennesääntöjä halutessaa päästä ns. ovelta ovelle, onnistuu sama melkein kokonaisuudessaan nykyään. Hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää minun tapaustani, kuten aikasemmin kuvailin, 90-luvulla pyöräteitä oli mutta ne olivat siellä täällä ripoteltuna, tilanne parani, sitten lopetin polkemisen. Mutta vaikka lopetin polkemisen, en hylännyt helsinkiläistä polkupyöräkulttuuria.
Sama vanha valitus eli vuodesta toiseen. Tänä kesänä kaivoin fillarin naftaliinista, vaihdoin pari katkennutta pinnaa, purin takanavan ja rasvaamisen jälkeen kasasin sen jälleen. Pistin fillarin ajokuntoon ja suunnittelin kovasti, minne kaikkialle ehtisin hektisen elämäni harvoissa tauoissa. Eräänä perjantaina tulikin mahdollisuus lähteä pyörällä jonnekin, asiakastapaamiseen Fleminginkadulle Kallioon.
Muistelin vajaan kymmenen vuoden takaisia pyöräreittejä ja olin varma siitä, että pääsisin Käpylästä ainakin ajoradan kautta Koskelantielle ja siitä Mäkelänkatua aina uimakeskuksen holleille. Siitä eteenpäin en ollut varma etenemisestäni, tiesin kuitenkin että Elimäenkatu on hiljainen ruuhka-aikojen ulkopuolella ja sitä kautta pääsisin Teollisuuskadulle josta pääsisin Flemarin pohjoispäähän.
Hämmästykseni oli suuri, kun pääsin liki kotioveltani perille asti koko ajan käyttäen turvallisia ja hyväkuntoisia pyöräteitä. Lähtiessäni ajoin ajoradan yli, samasta kohtaa josta olisi autollakin ajanut päästäkseni Koskelantien keskustaan päin vieville kaistoille ja Kallion päädyssä talutin fillaria Aleksis Kiven kadulta joitain satoja metrejä Fleminginkatu kahdeksaantoista! Loistavaa!
Tästä positiivisesta kokemuksesta rohkaistuneena pumppasin lisää ilmaa renkaisiini ja ilmoitin vaimolleni (jonka mukaan pyöräily kaupungissa on kuolontoive) käyväni verkkokauppa.comissa ostamassa ADSL-modeemiimme uuden johdon. Pääsin Käpylästä koko matkan pyörätietä Verkkokauppa.comin ulko-ovelle asti. Kymmenen vuotta sitten se ei olisi ollut mahdollista, Mechelininkadun pyörätielle olisi pitänyt ajaa Pohjoista Rautatienkatua myöten, osittain ajoradalla.
Suurin parannus läpiajoliikenteeseen on Baana, tuo entinen montussa kulkeva junarata. Isot pojathan toki fillaroivat (ja mopoilivat) siellä vielä junaraiteiden aikaan mutta nyt koko kuilu on pyhitetty kevyelle liikenteelle, melkein puolitoista kilometriä uutta asfalttia tuulettomassa kuilussa. Hymyni levisi korviin asti kun sotkin menemään tätä fillaristin utopiaa pitkin, hymyilin turisteille ja hymyilivät takaisin, hymyilin humalaisille virolaisille jotka polttivat pilveä pingispöydällä ja he huutelivat minulle, tosin hymyillen samalla.
Olin parissa minuutissa selvinnyt Kiasman nurkilta sinne missä Komulainen säilytti sukeluusvenettään, aivan parhautta. Mutta ilmeisesti vain minun mielestä.
Kun Baana vihittiin käyttöön, ei mennyt kauaakaan kun tryffeliperseet puhaltelivat nenäänsä ja nakkelivat niskojaan. Baana on aivan paska - sama mantra jälleen, Helsingin pyörätiet ovat perseestä! Baanassa oli kaikki vikana, se oli liian suora, siinä oli ylämäkeä yhteen suuntaan ja alamäkeä toiseen, pyörille jaettu osa oli liian pieni, siellä ei saanut ajaa tarpeeksi lujaa, jotkut ajoivat liian lujaa, siellä oli turisteja, juntteja, suomalaisia, pussikaljoittelijoita ja kaikkea muuta mihin neljääkymppiä kiitävä työmatkafillaristi saattaa vahingossa törmätä ajaessaan koulutusmielessä väistämättä päin. Baanan molemmat päät olivat huonosti suunniteltuja, Baanalle oli vaikea mennä ja vielä vaikeampi päästä pois. Ja lisäksi siellä on roskia. Ja sitten kun kaupungin pesuauto tulee, se pesee ensin jalankulkijoiden puolen koska Helsinki ei rakasta pyöräilijöitään.
Kun luin internetissä keskustelua (aina yhtä fiksua) sain sellaisen kuvan että optimaalinen pyörätie olisi sellainen, että se alkaisi heti alaovelta ja loppuisi vasta perillä, siinä ei olisi yhtään liikennevaloa, risteystä, puskaa, kanttikiveä ja muita tienkäyttäjiä. Ja se olisi mielellään vielä loiva alamäki, molempiin suuntiin.
Ymmärsin pian että tryffeliperseet olivat aivan kohtuuttomia. Suomalainen minäminä-asenne joka on sairastuttanut maamme autoilun on nyt myös saastuttanut maamme pyöräilyn. Raavaat miehet leikkivät Tour de Francea kaupunkimme kaduilla ja viis veisaavat omasta tai toisten turvallisuudesta, liikennesäännöistä puhumattakaan.
Ja nyt ennenkuin pääsemme tieraivoon, tahdon sanoa tämän: Helsingissä on ihan hyvät pyörätiet.
Tryffeliperseillä on hyvin vahva Me-henki, "meidän" vihollisia ovat kaikki muut tienkäyttäjät, myös suurin osa toisista polkupyöräilijöistä. Jos tahtoo nähdä kunnollista veren maku suussa painamista ja reilua kuoleman halveksumista, kannattaa mennä vaikka Pasilan mäelle katsomaan radanvarren pyörätien liikennettä. Siellä painavat tryffeliperseet yhtä paskaa pyörätietä pitkin urheiluliikkeistä ostetuissa teknisissä kamppeissa, junttaavat härmäläisiä jalkojaan väkisin ylös ja alas polkimilla, pienempää ratasta hakien. Siellä hiki lentää kuin verikokkareet Doomissa. Ja joskus lentävät myös verikokkareet kun tryffeliperseellä sattuu sopiva kohtaaminen elävän tai elottoman kohteen kanssa.
Ihmiset jaksavat kauhistella talviaikaan tapahtuvaa ns. laturaivoa, tilanteita joissa Tahko Pihkalan ja talvisodan hengessä laduilla hiihtävät eläkeläismiehet hakkaavat pieniä lapsia ja naisihmisiä sauvoillaan samalla kirosanoja syytäen ja perustellen kurmootusta sillä, että huonoilla hiihtäjillä (ja varsinkin ei-eläkeläisillä huonoilla hiihtäjillä!) ei ole mitään asiaa kuntien ylläpitämille laduille. Mutta pyörätiellä tapahtuvaa raivoa kukaan ei tunnu huomaavan.
Muut pyöräilijät osaavat jo varoa nelikymppistä kokovartalosukkahousuun verhottua maantiekiitäjää joka flow-tiloissa sotkee menemään suurinta mahdollista nopeutta. Auta armias jos tämmöinen joutuu hiljentämään esimerkiksi kädestä karanneen pikkulapsen takia. Yleensä nämä sankarit pyrkivät törmäämään tahallaan tai ainakin he uhkaavat väkivallalla. Teko joka muuten täyttäisi laittoman uhkauksen tai pahoinpitelyn kriteerit on maantiekiitäjälle vai "koulutusta".
Helsinkiläiset polkupyöräilijät näkevät vihollisia kaikkialla. Jalankulkijat pyrkivät jäämään aina alle, autot pyrkivät ajamaan aina yli. Kukaan muu ei osaa liikennesääntöjä, ei ainakaan niin hyvin kuin helsinkiläinen polkupyöräilijä.
Totuus on kuitenkin päinvastainen, polkupyöräilijät tuntuvat olevan aivan kuutamolla liikennesäännöistä jotka opetetaan autokoulussa jo ensimmäisten oppituntien aikana.
Tähän väliin sanon myös, että ei se sujuva liikenteessä liikkuminen sääntöjen puitteissa onnistu kovin monelta autoilijaltakaan.
Pyöräilijät törtteilevät aivan mielettömästi. Esimerkiksi Bulevardilla on ollut iät ja ajat yksisuuntaiset paskat pyörätiet, muistikuvieni mukaan aina kun ajoin Bulsaa pitkin, joku törppö yritti tulla vastavirtaan.
Pyöräilijät eivät väistä autoja, pyöräilijät eivät väistä busseista ulostautuvia ihmisiä, pyöräilijät ajavat ajoradalla vaikka vieressä on pyörätie, ajavat jalkakäytävällä vaikka vieressä on pyörätie tai ajavat jalkakäytävällä joka tapauksessa.
Tämä jalkakäytävällä fillarointi korpeaa erityisesti minua. Sitä perustellaan kahdella syyllä. Ekan varmaan arvaattekin? Ettekö?? No tottakai jalkakäytävällä pyöräillään koska ne pyörätiet Helsingissä ovat niin paskoja ja niitä on niin vähän. Toinen perustelu on se, että ihmiset kävelevät pyöräteillä.
Tässä kohtaa voidaan todeta, että logiikka kusee. Jos joku muu rikkoo sääntöjä, minä voin rikkoa toisia sääntöjä. Kannattaa myös panna muistiin se, että heti kun suomalainen ottaa ajoneuvon käyttöön hänestä tulee jotain ylevämpää kuin tavallinen ihminen, tässä yhteydessä jalankulkijat ovat liikenteen romanikerjäläisiä.
Mielestäni jalkakäytävällä voi kyllä fillaroida, kunhan se tapahtuu kävelyvauhtia ja hitaampia kunnioittaen. Valitettavasti jalkakäytävillä poljetaan kuitenkin tuhatta ja sataa ja omaa kaistaa pyritään muodostamaan raivokkaalla kellonsoitolla ja "VITTU!!"-huudoilla. Itse olen pääsääntöisesti omissa ajatuksissani ollessani kävelyllä ja samalla saatan haahuilla kadun laidasta laitaan, ensin katsomaan variksenpoikasta ja sitten heti perään toiselle laidalla kuolaamaan jotain amerikanrautaa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun kellosoitto ja vitun huutaminen on saanut minut pysähtymään juuri oikealla hetkellä ja jotain on sujahtanut olkapäätäni hipoen ohi.
Tämmöinen käytös ei ole reilua eikä kivaa. Säännöt ovat olemassa ja niitä pitäisi noudattaa, että meillä olisi kaikilla reilua ja kivaa. Niille joiden mielestä nipotan ja joiden mielestä säännöistä voi aina välillä joustaa tai peräti valita olla noudattamatta niitä, tarjoan teille sellaista vaihtoehtoa että mitä jos kukaan ei noudattaisi mitään sääntöä vaan kaikki tekisivät juuri niinkuin itse haluaisivat? Siitä seuraisi kaaos.
Tryffelipeppujen Me-henkeä voi mennä tutkimaan esimerkiksi Facebookissa oleviin lukuisiin fillarointiaiheisiin ryhmiin. Kun jossain on urpo remonttimies tai liikkeenomistaja parkkeerannut pakettiautonsa raitiovaunukiskojen sijasta kevyenliikenteenväylälle, tukkien näin ehkä 40% kadusta, eli ei kokonaan vaan osittain, ei kestä kauaakaan kun joku on siitä jo kännykkäkameralla napannut kuvan ja jakanut sen sosiaaliseen verkostoonsa jossa muut tryffelipeput puolijulkisesti lynkkaavat ajoneuvon kuljettajan.
Jos minä ottaisin kuvan aina kun näen miten polkupyöräilijä ajaa yksisuuntaista katua väärään suuntaan tai jalkakäytävällä, en ehtisi tehdä töitä sillä kuvien lataamisessa menisi kaikki aika.
En ymmärrä miksei autoilijoiden, kävelijöiden ja polkupyöräilijöiden Me-henkeä voisi laajentaa kattamaan meitä kaikkia, me voisimme kaikki ihmiset olla sivistyneitä toisillemme ja pitää toistemme puolta? Vai määrittääkö ajoneuvo ihmisen niin tarkasti, että kyse on vain mustavalkoisesta vastakkainasettelusta?
Aion jatkaa pyöräilyäni, mutta en samalla intensiteetillä kuin vuosia sitten. Ja aion myös jatkaa liikennesääntöjen noudattamista, liikuin sitten millä tahansa.
Eikä sitten olla vihaisia siellä liikenteessä.
Tämä teksti on vain minun mielipide asiaan, se ei esitä mitään muutoksia, en väitä mitään enkä anna ymmärtää että jotenkin toisin olisi parempi. Olen liikkunut koko elämäni Helsingin keskustaksi nimitetyllä alueella niin jalan, pyörällä kuin autolla. Olen liikkunut erilaisilla pyörillä, pysty- noja- ja BMX-pyörillä, erilaisilla autoilla, mukaanlukien raskas kalusto, ja jalan niin selvinpäin kuin päihtyneenä. Yöllä ja päivällä.
Liikuin fillarilla päivittäin muun liikenteen oikeastaan heti kun vanhemmat antoivat luvan siihen, eli varmaankin seitsemän vanhana. Fillaroin vapaa-ajallani, sitten kouluun, sittemmin ammattikouluun ja lopulta poljin töihin. Aina kuitenkin poljin myös vapaa-ajallani. Toistakymmentä vuotta putkeen.
Sitten lopetin kuin seinään.
Nuorisoslangia mukaillakseni "vittuunnuin" koko touhuun. Pyöräilystä katosi hohto kun olin polkenut (oikestihan en ollut polkenut kuin osan kaikesta Helsingin poljettavasta matkasta, mutta se tuntui toiselta) kaikki polut ja tiet läpi, tunsin ja tunnen edelleen keskuspuiston kuin omat taskuni, tiedän kaikki kujat ja oikoreitit. Samaan aikaan kun minä vielä poljin (1992-2007) pyöräily nosti suosiotaan ja polkupyöräilijöiden määrä nousi pilviin. Samalla nousivat myös pyöräilyn negatiiviset lieveilmiöt.
Nyt saattaa tuntua, että liioittelen, mutta voin vakuuttaa että Helsingin pyöräilykulttuurissa on nähtävissä myös negatiivisia lieveilmiöitä. Olen tarkkailut, objektiivisuuteen pyrkien, tilannetta aitiopaikalta.
Samalla hetkellä kun fillarointi alkoi maistua puulta, jouduin myös toteamaan että häpeän kanssapyöräilijöitäni. Aiemmin olin ollut ylpeä fillaroinnistani, poljin läpi kesät ja talvet. Yhtenä päivänä eräs työkaverini kysyi mielipidettäni "fillaristina" johonkin asiaan ja kuin huomaamatta olinkin jo sanonut, että älä minulta kysy, minä ajelen busseilla.
Helsingin pyöräilyskene oli tulehtunut. Olen joskus puhunut fillaripendelöijistä kasvottomana väkivaltakoneistona, joskus tuntuu että liioittelen, välillä olen samaa mieltä itseni kanssa.
Palataan tähän väkivallan ja uhkan kulttuuriin myöhemmin.
Nykyisellään tilanne on outo. Helsinkiläistä pyöräilijää voisi kuvata erittäin hienolla suomen kielen sanalla "kermaperse". Kermaperse on ihminen jolle luxuskin on liian tavanomaista ja vain hienoista hienoin kelpaa. Valitettavasti tämä adjektiivi ei ole riittävä (mielestäni) kuvaamaan stadilaista fillaroitsijaa joten olen joutunut keksimään uuden superlatiivin.
Se kuuluu näin: tryffeliperse.
Helsinkiläiset pyöräilijät ovat tryffeliperseitä.
Fillarikeskustelua 25 vuotta aktiivisesti seuranneena en voi muuta kuin todeta näin. Meille/heille ei kelpaa mikään. Yksi suosituimmista väitteistä läpi kolmen vuosikymmenen on se, että Helsigissä ei ole kunnollisia pyöräilyväyliä. Tätä mantraa HePo (Helsinkiläiset polkypyöräilijät, myös Helsingin Polkupyöräilijät ry jossa en vielä, toistaiseksi viittaa) on toistanut papukaijan lailla niin kauan kuin minä jaksan muistaa. Ongelma vain on se, että tuo väite ei ole pitänyt paikkaansa kuin 90-luvulla.
Helsingissä on hyvät pyörätiet ja fillarireitit. Ainakin näin armon vuonna 2015. Väite, että Helsingissä on huono pyörätieverkosto on tryffeliperseiden mutinaa, mutta kuten tiedämme, tryffeliperseille ei kelpaa mikään.
Parhaita ovat ne tryffeliperseet jotka ovat muuttaneet polkupyörineen pääkaupunkiimme 2000-luvulla ja hokevat tätä väitettä avoimen ilahtuneena huomaamastaan epäkohdasta!
Helsingissä on kyllä ollut surkea pyörätieverkko, silloin kun minut seitsenvuotiaana päästettiin aloittamaan taipalettani helsinkiläisenä polkupyöräilijänä, mutta jo hyvät tovit se on ollut mitä mainioin. Ei ehkä maailman paras, mutta ottaen huomioon kuinka moni meillä lopettaa fillaroinnin talvikaudeksi, niin ei voi valittaa.
Silloin Mauno Koiviston aikaan ei ollut pyörätietä Katajanokan ympäri, Kauppatoria kiertämässä, Mikonkadulla, Arkadiankadulla, Pohjoisrannassa jne. jne. Jos halusi fillaroimaan, piti kikkailla itsensä keskustan läpi rautatieasemalle josta pääsi radanvarteen josta pääsi aina keskuspuistoon ja Pasilaan. Teollisuuskadun eteläpuolella fillarointi luonnistui lähinnä alta 12-vuotiailta, tai niiltä hurjilta jotka vetivät liikenteen keskellä. Pyöräily kärsi vielä 1970 ja -80 -lukujen krapulasta jolloin fillarit olivat lähinnä lasten leluja ja niillä ajoivat vain sellaiset aikuiset joilla ei ollut fyrkkaa autoon tai olivat rattijuoppoilleet korttinsa.
2000 luvulla tilanne on parantunut, legendaariset tyhjästä alkavat ja tyhjään päättyvät pyörätiet ovat kadonneet käsittääkseni kokonaan tai ainakin vähentyneet murto-osaan siitä miten paljon niitä oli. Kun nuoruuteni Helsingissä piti rikkoa liikennesääntöjä halutessaa päästä ns. ovelta ovelle, onnistuu sama melkein kokonaisuudessaan nykyään. Hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää minun tapaustani, kuten aikasemmin kuvailin, 90-luvulla pyöräteitä oli mutta ne olivat siellä täällä ripoteltuna, tilanne parani, sitten lopetin polkemisen. Mutta vaikka lopetin polkemisen, en hylännyt helsinkiläistä polkupyöräkulttuuria.
Sama vanha valitus eli vuodesta toiseen. Tänä kesänä kaivoin fillarin naftaliinista, vaihdoin pari katkennutta pinnaa, purin takanavan ja rasvaamisen jälkeen kasasin sen jälleen. Pistin fillarin ajokuntoon ja suunnittelin kovasti, minne kaikkialle ehtisin hektisen elämäni harvoissa tauoissa. Eräänä perjantaina tulikin mahdollisuus lähteä pyörällä jonnekin, asiakastapaamiseen Fleminginkadulle Kallioon.
Muistelin vajaan kymmenen vuoden takaisia pyöräreittejä ja olin varma siitä, että pääsisin Käpylästä ainakin ajoradan kautta Koskelantielle ja siitä Mäkelänkatua aina uimakeskuksen holleille. Siitä eteenpäin en ollut varma etenemisestäni, tiesin kuitenkin että Elimäenkatu on hiljainen ruuhka-aikojen ulkopuolella ja sitä kautta pääsisin Teollisuuskadulle josta pääsisin Flemarin pohjoispäähän.
Hämmästykseni oli suuri, kun pääsin liki kotioveltani perille asti koko ajan käyttäen turvallisia ja hyväkuntoisia pyöräteitä. Lähtiessäni ajoin ajoradan yli, samasta kohtaa josta olisi autollakin ajanut päästäkseni Koskelantien keskustaan päin vieville kaistoille ja Kallion päädyssä talutin fillaria Aleksis Kiven kadulta joitain satoja metrejä Fleminginkatu kahdeksaantoista! Loistavaa!
Tästä positiivisesta kokemuksesta rohkaistuneena pumppasin lisää ilmaa renkaisiini ja ilmoitin vaimolleni (jonka mukaan pyöräily kaupungissa on kuolontoive) käyväni verkkokauppa.comissa ostamassa ADSL-modeemiimme uuden johdon. Pääsin Käpylästä koko matkan pyörätietä Verkkokauppa.comin ulko-ovelle asti. Kymmenen vuotta sitten se ei olisi ollut mahdollista, Mechelininkadun pyörätielle olisi pitänyt ajaa Pohjoista Rautatienkatua myöten, osittain ajoradalla.
Suurin parannus läpiajoliikenteeseen on Baana, tuo entinen montussa kulkeva junarata. Isot pojathan toki fillaroivat (ja mopoilivat) siellä vielä junaraiteiden aikaan mutta nyt koko kuilu on pyhitetty kevyelle liikenteelle, melkein puolitoista kilometriä uutta asfalttia tuulettomassa kuilussa. Hymyni levisi korviin asti kun sotkin menemään tätä fillaristin utopiaa pitkin, hymyilin turisteille ja hymyilivät takaisin, hymyilin humalaisille virolaisille jotka polttivat pilveä pingispöydällä ja he huutelivat minulle, tosin hymyillen samalla.
Olin parissa minuutissa selvinnyt Kiasman nurkilta sinne missä Komulainen säilytti sukeluusvenettään, aivan parhautta. Mutta ilmeisesti vain minun mielestä.
Kun Baana vihittiin käyttöön, ei mennyt kauaakaan kun tryffeliperseet puhaltelivat nenäänsä ja nakkelivat niskojaan. Baana on aivan paska - sama mantra jälleen, Helsingin pyörätiet ovat perseestä! Baanassa oli kaikki vikana, se oli liian suora, siinä oli ylämäkeä yhteen suuntaan ja alamäkeä toiseen, pyörille jaettu osa oli liian pieni, siellä ei saanut ajaa tarpeeksi lujaa, jotkut ajoivat liian lujaa, siellä oli turisteja, juntteja, suomalaisia, pussikaljoittelijoita ja kaikkea muuta mihin neljääkymppiä kiitävä työmatkafillaristi saattaa vahingossa törmätä ajaessaan koulutusmielessä väistämättä päin. Baanan molemmat päät olivat huonosti suunniteltuja, Baanalle oli vaikea mennä ja vielä vaikeampi päästä pois. Ja lisäksi siellä on roskia. Ja sitten kun kaupungin pesuauto tulee, se pesee ensin jalankulkijoiden puolen koska Helsinki ei rakasta pyöräilijöitään.
Kun luin internetissä keskustelua (aina yhtä fiksua) sain sellaisen kuvan että optimaalinen pyörätie olisi sellainen, että se alkaisi heti alaovelta ja loppuisi vasta perillä, siinä ei olisi yhtään liikennevaloa, risteystä, puskaa, kanttikiveä ja muita tienkäyttäjiä. Ja se olisi mielellään vielä loiva alamäki, molempiin suuntiin.
Ymmärsin pian että tryffeliperseet olivat aivan kohtuuttomia. Suomalainen minäminä-asenne joka on sairastuttanut maamme autoilun on nyt myös saastuttanut maamme pyöräilyn. Raavaat miehet leikkivät Tour de Francea kaupunkimme kaduilla ja viis veisaavat omasta tai toisten turvallisuudesta, liikennesäännöistä puhumattakaan.
Ja nyt ennenkuin pääsemme tieraivoon, tahdon sanoa tämän: Helsingissä on ihan hyvät pyörätiet.
Tryffeliperseillä on hyvin vahva Me-henki, "meidän" vihollisia ovat kaikki muut tienkäyttäjät, myös suurin osa toisista polkupyöräilijöistä. Jos tahtoo nähdä kunnollista veren maku suussa painamista ja reilua kuoleman halveksumista, kannattaa mennä vaikka Pasilan mäelle katsomaan radanvarren pyörätien liikennettä. Siellä painavat tryffeliperseet yhtä paskaa pyörätietä pitkin urheiluliikkeistä ostetuissa teknisissä kamppeissa, junttaavat härmäläisiä jalkojaan väkisin ylös ja alas polkimilla, pienempää ratasta hakien. Siellä hiki lentää kuin verikokkareet Doomissa. Ja joskus lentävät myös verikokkareet kun tryffeliperseellä sattuu sopiva kohtaaminen elävän tai elottoman kohteen kanssa.
Ihmiset jaksavat kauhistella talviaikaan tapahtuvaa ns. laturaivoa, tilanteita joissa Tahko Pihkalan ja talvisodan hengessä laduilla hiihtävät eläkeläismiehet hakkaavat pieniä lapsia ja naisihmisiä sauvoillaan samalla kirosanoja syytäen ja perustellen kurmootusta sillä, että huonoilla hiihtäjillä (ja varsinkin ei-eläkeläisillä huonoilla hiihtäjillä!) ei ole mitään asiaa kuntien ylläpitämille laduille. Mutta pyörätiellä tapahtuvaa raivoa kukaan ei tunnu huomaavan.
Muut pyöräilijät osaavat jo varoa nelikymppistä kokovartalosukkahousuun verhottua maantiekiitäjää joka flow-tiloissa sotkee menemään suurinta mahdollista nopeutta. Auta armias jos tämmöinen joutuu hiljentämään esimerkiksi kädestä karanneen pikkulapsen takia. Yleensä nämä sankarit pyrkivät törmäämään tahallaan tai ainakin he uhkaavat väkivallalla. Teko joka muuten täyttäisi laittoman uhkauksen tai pahoinpitelyn kriteerit on maantiekiitäjälle vai "koulutusta".
Helsinkiläiset polkupyöräilijät näkevät vihollisia kaikkialla. Jalankulkijat pyrkivät jäämään aina alle, autot pyrkivät ajamaan aina yli. Kukaan muu ei osaa liikennesääntöjä, ei ainakaan niin hyvin kuin helsinkiläinen polkupyöräilijä.
Totuus on kuitenkin päinvastainen, polkupyöräilijät tuntuvat olevan aivan kuutamolla liikennesäännöistä jotka opetetaan autokoulussa jo ensimmäisten oppituntien aikana.
Tähän väliin sanon myös, että ei se sujuva liikenteessä liikkuminen sääntöjen puitteissa onnistu kovin monelta autoilijaltakaan.
Pyöräilijät törtteilevät aivan mielettömästi. Esimerkiksi Bulevardilla on ollut iät ja ajat yksisuuntaiset paskat pyörätiet, muistikuvieni mukaan aina kun ajoin Bulsaa pitkin, joku törppö yritti tulla vastavirtaan.
Pyöräilijät eivät väistä autoja, pyöräilijät eivät väistä busseista ulostautuvia ihmisiä, pyöräilijät ajavat ajoradalla vaikka vieressä on pyörätie, ajavat jalkakäytävällä vaikka vieressä on pyörätie tai ajavat jalkakäytävällä joka tapauksessa.
Tämä jalkakäytävällä fillarointi korpeaa erityisesti minua. Sitä perustellaan kahdella syyllä. Ekan varmaan arvaattekin? Ettekö?? No tottakai jalkakäytävällä pyöräillään koska ne pyörätiet Helsingissä ovat niin paskoja ja niitä on niin vähän. Toinen perustelu on se, että ihmiset kävelevät pyöräteillä.
Tässä kohtaa voidaan todeta, että logiikka kusee. Jos joku muu rikkoo sääntöjä, minä voin rikkoa toisia sääntöjä. Kannattaa myös panna muistiin se, että heti kun suomalainen ottaa ajoneuvon käyttöön hänestä tulee jotain ylevämpää kuin tavallinen ihminen, tässä yhteydessä jalankulkijat ovat liikenteen romanikerjäläisiä.
Mielestäni jalkakäytävällä voi kyllä fillaroida, kunhan se tapahtuu kävelyvauhtia ja hitaampia kunnioittaen. Valitettavasti jalkakäytävillä poljetaan kuitenkin tuhatta ja sataa ja omaa kaistaa pyritään muodostamaan raivokkaalla kellonsoitolla ja "VITTU!!"-huudoilla. Itse olen pääsääntöisesti omissa ajatuksissani ollessani kävelyllä ja samalla saatan haahuilla kadun laidasta laitaan, ensin katsomaan variksenpoikasta ja sitten heti perään toiselle laidalla kuolaamaan jotain amerikanrautaa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun kellosoitto ja vitun huutaminen on saanut minut pysähtymään juuri oikealla hetkellä ja jotain on sujahtanut olkapäätäni hipoen ohi.
Tämmöinen käytös ei ole reilua eikä kivaa. Säännöt ovat olemassa ja niitä pitäisi noudattaa, että meillä olisi kaikilla reilua ja kivaa. Niille joiden mielestä nipotan ja joiden mielestä säännöistä voi aina välillä joustaa tai peräti valita olla noudattamatta niitä, tarjoan teille sellaista vaihtoehtoa että mitä jos kukaan ei noudattaisi mitään sääntöä vaan kaikki tekisivät juuri niinkuin itse haluaisivat? Siitä seuraisi kaaos.
Tryffelipeppujen Me-henkeä voi mennä tutkimaan esimerkiksi Facebookissa oleviin lukuisiin fillarointiaiheisiin ryhmiin. Kun jossain on urpo remonttimies tai liikkeenomistaja parkkeerannut pakettiautonsa raitiovaunukiskojen sijasta kevyenliikenteenväylälle, tukkien näin ehkä 40% kadusta, eli ei kokonaan vaan osittain, ei kestä kauaakaan kun joku on siitä jo kännykkäkameralla napannut kuvan ja jakanut sen sosiaaliseen verkostoonsa jossa muut tryffelipeput puolijulkisesti lynkkaavat ajoneuvon kuljettajan.
Jos minä ottaisin kuvan aina kun näen miten polkupyöräilijä ajaa yksisuuntaista katua väärään suuntaan tai jalkakäytävällä, en ehtisi tehdä töitä sillä kuvien lataamisessa menisi kaikki aika.
En ymmärrä miksei autoilijoiden, kävelijöiden ja polkupyöräilijöiden Me-henkeä voisi laajentaa kattamaan meitä kaikkia, me voisimme kaikki ihmiset olla sivistyneitä toisillemme ja pitää toistemme puolta? Vai määrittääkö ajoneuvo ihmisen niin tarkasti, että kyse on vain mustavalkoisesta vastakkainasettelusta?
Aion jatkaa pyöräilyäni, mutta en samalla intensiteetillä kuin vuosia sitten. Ja aion myös jatkaa liikennesääntöjen noudattamista, liikuin sitten millä tahansa.
Eikä sitten olla vihaisia siellä liikenteessä.
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Kokovartalojuhannus
Kyllä
juhannus pitää ottaa vakavasti, suomalainen on
sosiaalisdemokraattisluterilaisesti lannistettu jo leikkikoulusta asti
ja koska mässäysbakkanaalien numero uno, joulu, on tuhottu
amerikkalaisella hapatuksella, ei ugrille jää kuin keskikesän juhla.
Suomalaisen elämää pilaavat sellaiset asiat kuin tulovero, ravintoloiden aukioloajat, asiamiespostit, SDP ja maailman kalleimmat autot. Ainoa hetki elämässä toimia kävelevänä keskisormennäyttönä poliittisesti korrektille maailmalle on juhannus.
Juhannuksena ei olla köyhiä eikä kipeitä, verisuonet eivät tukkeudu eikä kenenkään haima pamahda jussina. Joku ehkä hukkuu kustessaan paatissa, mutta yleisesti ollaan sitä mieltä, että on parempi hukkua kuin näyttäytyä virtsat pöksyissä.
New Age-tyypit, hipit ja muut hörhöt uskottelevat itselleen ja muille, että ihmisruumis on temppeli jota tulee vaalia, mutta tämä on ihan höpöä. Totuus on, että ihmisen kroppa on huvipuisto ja sen haltijalla on kaikkeen oikeuttava ranneke. Tässä kiteytyy juhannuksen ydin. Mindfullnessit sun muut joutavat romukoppaan, oikeasti riittää kun istuu kannon nokassa jaloissaan muovikassi jossa on niitä pinttikokoisia oluita, niissä on jokaisessa 0,068dl enemmän olutta verrattuna normaaliin isoon olueeseen.
Juhannus vapauttaa, vain juhannuksena voi juopottelua, alastomuuutta ja kiikkeriä huonekaluja normaalisti inhoava osastopäällikkö istua notkuvassa valkoisessa muovituolissa pelkissä kalsareissaan ja kaataa pinttikokoisesta oluesta päälleen bisseä "helpottamaan rusketusprosessia".
Oma juhannukseni on ns. Kokovartalojuhannus joka alkaa aattopäivän aamuna, loppuu vasta myöhään sunnuntai-iltana ja muistuttaa sattumanvaraisessa kaoottisuudessaan William Friedkinin Sorcerer-elokuvaa, ilman kuorma-autoja ja vähemmällä nitroglyseriinillä. En voi suositella tämmöistä kenellekään, mutta minulla on ollut ihan nastaa.
Suomalaisen elämää pilaavat sellaiset asiat kuin tulovero, ravintoloiden aukioloajat, asiamiespostit, SDP ja maailman kalleimmat autot. Ainoa hetki elämässä toimia kävelevänä keskisormennäyttönä poliittisesti korrektille maailmalle on juhannus.
Juhannuksena ei olla köyhiä eikä kipeitä, verisuonet eivät tukkeudu eikä kenenkään haima pamahda jussina. Joku ehkä hukkuu kustessaan paatissa, mutta yleisesti ollaan sitä mieltä, että on parempi hukkua kuin näyttäytyä virtsat pöksyissä.
New Age-tyypit, hipit ja muut hörhöt uskottelevat itselleen ja muille, että ihmisruumis on temppeli jota tulee vaalia, mutta tämä on ihan höpöä. Totuus on, että ihmisen kroppa on huvipuisto ja sen haltijalla on kaikkeen oikeuttava ranneke. Tässä kiteytyy juhannuksen ydin. Mindfullnessit sun muut joutavat romukoppaan, oikeasti riittää kun istuu kannon nokassa jaloissaan muovikassi jossa on niitä pinttikokoisia oluita, niissä on jokaisessa 0,068dl enemmän olutta verrattuna normaaliin isoon olueeseen.
Juhannus vapauttaa, vain juhannuksena voi juopottelua, alastomuuutta ja kiikkeriä huonekaluja normaalisti inhoava osastopäällikkö istua notkuvassa valkoisessa muovituolissa pelkissä kalsareissaan ja kaataa pinttikokoisesta oluesta päälleen bisseä "helpottamaan rusketusprosessia".
Oma juhannukseni on ns. Kokovartalojuhannus joka alkaa aattopäivän aamuna, loppuu vasta myöhään sunnuntai-iltana ja muistuttaa sattumanvaraisessa kaoottisuudessaan William Friedkinin Sorcerer-elokuvaa, ilman kuorma-autoja ja vähemmällä nitroglyseriinillä. En voi suositella tämmöistä kenellekään, mutta minulla on ollut ihan nastaa.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Alko uudistaa palvelukonseptinsa
Alko aikoo uudistaa
palvelukonseptinsa tyystin, muutoksen syynä on alkoholikaupan
karkaaminen Viroon.
"Alkoholin demonisoinnin aika on nyt ohi, Alko myöntää tehneensä virheitä hyssyttelemällä ja sääntelemällä. Uusi linjaus on, että alkoholi on kiva kaveri - ryyppykaveri" Alkon PR-päällikkö Aimo Mäkitupalainen kertoo.
"Henkilökuntaa on jo koulutettu uuteen palvelukonseptiin, heti kun lakimuutoksella saadaan hintoja alaspäin, astuu uusi konsepti voimaan." Aimo selittää.
"Konsulttifirmoilta tilatun selvityksen sekä laajojen asiakashaastatteluiden ynnä yhteistyössä tullilaitoksen kanssa Alko Oy on nyt tullut siihen tulokseen, että ihmiset juovat alkoholia koska tykkäävät olla humalassa.
Virallinen linja aikaisemmin on ollut ohjata ihmisiä 'eurooppalaisten juomatapojen' suuntaan, totuus on ettei mitään tämmöistä eurooppalaista juomatapaa ole, samalla tavalla ulkomailla ryypätään. Viinejäkin on tuputettu vain maahantuojien lobbauksen seurauksena. Todellinen kauppatavara on etyylialkoholi, loppu on vain pakkausta" Aimo summaa.
Alko aikoo nyt kantaa vastuunsa ja tavoite onkin, että valtaosa kansasta "tinaisi" kotimaisella viinalla, mitä tiukemmalla sen parempi. "Suotta minä kanniskelen mallasta ja vettä, edes piisaa lystiä kun ottaa vahvempaa!" Näin lauloi jo Veikko Lavi aikanaan, toteaa Aimo ja jatkaa, "kännissä on kivaa, on ollut ja tulee olemaan. Ainoa ero tulevaisuudessa on se, että nyt Alkokin myöntää sen".
Uuteen palvelukonseptiin kuuluu mm. hinnantarkistukset kautta linjan, tuotevalikoiman tarkempi valikointi, mainonta sekä oheistuotteet. Puhumattakaan henkilökunnan palvelusta!
"Selkeiten uuden konseptin huomaa henkilökunnasta, jatkossa esimerkiksi viiniä ostamaan tullut asiakas ohjeistetaan ostamaan 16 euron portugalilaisen punaviinin sijaan kaksi tonkkaa Huttusta, hintaeroa ei ostoksille juuri tule, mutta jurripotentiaali on kaksin tai kolminkertainen. Lisäksi Huttunen tulee kätevässä litran pahvitetrassa joten kotona kompuroidessa ei tule lasinsiruja."
"Myös juomasekoitekulttuuria tullaan tekemään tiettäväksi, kotonaan drinkkejä nauttivat ihmiset ovat tabu, valtaosalle asiakkaista riittävät drinkeiksi kossukola ja talonmiehen vapaapäivä. Vielä suositeltavampaa on ostaa halpaa valkoviiniä kuten 'Magista' (Magyar) jota jatketaan Leijona-viinalla."
"Uusi Alko ei tähtää mihinkään pikkusievään maisteluun tai pieneen pöhnään urheiluruuden jälkeen, se on suoraan nousuun kun töistä kotiin pääsee. Lasi pöydälle, magis sisään, kossua päälle ja ääntä kohden, mieluiten vielä kun ulkovaatteet ovat päällä ja kengät jaloissa. Näin lapsetkin oppivat, että alkoholi ei ole mikään vitsin asia vaan jurri otetaan kun sille on tarvetta." Aimo linjaa.
"Nojatuoliin piiloutunut mallasviskiään "maisteleva" isä on stereotyyppiesimerkki piilojuoposta. Jos vanhemmat ovat humalassa vasta kun lapset ovat menneet nukkumaan, ei lapsille synny tervettä käsitystä kunnon perjantaikumarasta"
Myös Alkon mainontakulttuuri tulee muuttumaan.
"Jatkossa kohdistamme mainontaa myös nuoremmalle väelle. Limusiiderit ja värikkäät helmeilevät viinit kosiskelevat nuorempaa kansanosaa. Teinit käyttävät valtavasti rahaa esansseilla maustettuihin limuviinoihin, he osaavat arvostaa hyvää hinta/voltti-suhdetta, toisin kuin teennäiset aikuiset" Aimo julistaa ja kehuu ikäluokkaa 13-18 vuotiaat vuolaasti.
"Lisäksi että teinit tietävät mitä haluavat, he käyttävät hakumiestä. Ostoprosessi on nopea ja siisti, Alkoon sisälle, omppupomppua koriin ja kassan kautta ulos! Voi kun kaikki olisivat yhtä ripeitä!"
"Uuteen konseptiin kuuluvat myös erilaiset tuotepaketit, kuten kossumäyräkoira" Aimo hehkuttaa
"Eikä se jää ainoaksi, erilaisia paketteja tullaan lanseeraamaan useita. Esimerkiksi kesäkaudelle kaavaillaan sellaisia paketteja kuin Heviäijien festarietkot tai Siiderpissisten mökkiviikonloppu. Kaikkiin paketteihin kuuluu alkoholituotteiden lisäksi mm. peflettejä ja polvisuojia puistossa nuohoamiseen. Sekä useita roskapusseja, roskien keräämiseen tai oksentamiseen."
"Retroeksentrikoille tullaan lanseeraamaan kokonainen tuoteperhe 'Rantojen miehet', pakettiin kuuluu erilaisia menneiden vuosien huipputuotteita kuten Taloussprii 'liekkiviina', Marinol, Sino ja ja Eau de Cologne 'kolina'."
"Tästä viimeiseksi mainitusta tuotepaketista olen erittäin innostunut" Aimo kertoo.
"Siitä tulee rajoitettu luxuserä myyntiin jossa pakettiin kuuluu mm. aidot sarkahousut johon erilaiset hajut tarttuvat herkästi, sekä erilaisia retropulloja kuten pulituuri ja huonekalulakka. Lisäksi pakettiin kuuluu kirjanen joka kertoo entisajan rappioalkoholisteista"
Aimo odottaa jo innolla tulevia eläkepäiviään, hän kertoo haaveileva kiilto silmissään miten eläkeläisenä vetäytyy nauttimaan Rantojen miehet-luksuspaketistaan kotinsa lähellä oleville kallioille.
"Ördään siellä sarkahousuissahani ja ravistan lakkapurkkia samalla hoilaten 'Rakastaako Jeesus meitä...', se on hyvä tulevaisuus, toivottavasti meille kaikille."
"Alkoholin demonisoinnin aika on nyt ohi, Alko myöntää tehneensä virheitä hyssyttelemällä ja sääntelemällä. Uusi linjaus on, että alkoholi on kiva kaveri - ryyppykaveri" Alkon PR-päällikkö Aimo Mäkitupalainen kertoo.
"Henkilökuntaa on jo koulutettu uuteen palvelukonseptiin, heti kun lakimuutoksella saadaan hintoja alaspäin, astuu uusi konsepti voimaan." Aimo selittää.
"Konsulttifirmoilta tilatun selvityksen sekä laajojen asiakashaastatteluiden ynnä yhteistyössä tullilaitoksen kanssa Alko Oy on nyt tullut siihen tulokseen, että ihmiset juovat alkoholia koska tykkäävät olla humalassa.
Virallinen linja aikaisemmin on ollut ohjata ihmisiä 'eurooppalaisten juomatapojen' suuntaan, totuus on ettei mitään tämmöistä eurooppalaista juomatapaa ole, samalla tavalla ulkomailla ryypätään. Viinejäkin on tuputettu vain maahantuojien lobbauksen seurauksena. Todellinen kauppatavara on etyylialkoholi, loppu on vain pakkausta" Aimo summaa.
Alko aikoo nyt kantaa vastuunsa ja tavoite onkin, että valtaosa kansasta "tinaisi" kotimaisella viinalla, mitä tiukemmalla sen parempi. "Suotta minä kanniskelen mallasta ja vettä, edes piisaa lystiä kun ottaa vahvempaa!" Näin lauloi jo Veikko Lavi aikanaan, toteaa Aimo ja jatkaa, "kännissä on kivaa, on ollut ja tulee olemaan. Ainoa ero tulevaisuudessa on se, että nyt Alkokin myöntää sen".
Uuteen palvelukonseptiin kuuluu mm. hinnantarkistukset kautta linjan, tuotevalikoiman tarkempi valikointi, mainonta sekä oheistuotteet. Puhumattakaan henkilökunnan palvelusta!
"Selkeiten uuden konseptin huomaa henkilökunnasta, jatkossa esimerkiksi viiniä ostamaan tullut asiakas ohjeistetaan ostamaan 16 euron portugalilaisen punaviinin sijaan kaksi tonkkaa Huttusta, hintaeroa ei ostoksille juuri tule, mutta jurripotentiaali on kaksin tai kolminkertainen. Lisäksi Huttunen tulee kätevässä litran pahvitetrassa joten kotona kompuroidessa ei tule lasinsiruja."
"Myös juomasekoitekulttuuria tullaan tekemään tiettäväksi, kotonaan drinkkejä nauttivat ihmiset ovat tabu, valtaosalle asiakkaista riittävät drinkeiksi kossukola ja talonmiehen vapaapäivä. Vielä suositeltavampaa on ostaa halpaa valkoviiniä kuten 'Magista' (Magyar) jota jatketaan Leijona-viinalla."
"Uusi Alko ei tähtää mihinkään pikkusievään maisteluun tai pieneen pöhnään urheiluruuden jälkeen, se on suoraan nousuun kun töistä kotiin pääsee. Lasi pöydälle, magis sisään, kossua päälle ja ääntä kohden, mieluiten vielä kun ulkovaatteet ovat päällä ja kengät jaloissa. Näin lapsetkin oppivat, että alkoholi ei ole mikään vitsin asia vaan jurri otetaan kun sille on tarvetta." Aimo linjaa.
"Nojatuoliin piiloutunut mallasviskiään "maisteleva" isä on stereotyyppiesimerkki piilojuoposta. Jos vanhemmat ovat humalassa vasta kun lapset ovat menneet nukkumaan, ei lapsille synny tervettä käsitystä kunnon perjantaikumarasta"
Myös Alkon mainontakulttuuri tulee muuttumaan.
"Jatkossa kohdistamme mainontaa myös nuoremmalle väelle. Limusiiderit ja värikkäät helmeilevät viinit kosiskelevat nuorempaa kansanosaa. Teinit käyttävät valtavasti rahaa esansseilla maustettuihin limuviinoihin, he osaavat arvostaa hyvää hinta/voltti-suhdetta, toisin kuin teennäiset aikuiset" Aimo julistaa ja kehuu ikäluokkaa 13-18 vuotiaat vuolaasti.
"Lisäksi että teinit tietävät mitä haluavat, he käyttävät hakumiestä. Ostoprosessi on nopea ja siisti, Alkoon sisälle, omppupomppua koriin ja kassan kautta ulos! Voi kun kaikki olisivat yhtä ripeitä!"
"Uuteen konseptiin kuuluvat myös erilaiset tuotepaketit, kuten kossumäyräkoira" Aimo hehkuttaa
"Eikä se jää ainoaksi, erilaisia paketteja tullaan lanseeraamaan useita. Esimerkiksi kesäkaudelle kaavaillaan sellaisia paketteja kuin Heviäijien festarietkot tai Siiderpissisten mökkiviikonloppu. Kaikkiin paketteihin kuuluu alkoholituotteiden lisäksi mm. peflettejä ja polvisuojia puistossa nuohoamiseen. Sekä useita roskapusseja, roskien keräämiseen tai oksentamiseen."
"Retroeksentrikoille tullaan lanseeraamaan kokonainen tuoteperhe 'Rantojen miehet', pakettiin kuuluu erilaisia menneiden vuosien huipputuotteita kuten Taloussprii 'liekkiviina', Marinol, Sino ja ja Eau de Cologne 'kolina'."
"Tästä viimeiseksi mainitusta tuotepaketista olen erittäin innostunut" Aimo kertoo.
"Siitä tulee rajoitettu luxuserä myyntiin jossa pakettiin kuuluu mm. aidot sarkahousut johon erilaiset hajut tarttuvat herkästi, sekä erilaisia retropulloja kuten pulituuri ja huonekalulakka. Lisäksi pakettiin kuuluu kirjanen joka kertoo entisajan rappioalkoholisteista"
Aimo odottaa jo innolla tulevia eläkepäiviään, hän kertoo haaveileva kiilto silmissään miten eläkeläisenä vetäytyy nauttimaan Rantojen miehet-luksuspaketistaan kotinsa lähellä oleville kallioille.
"Ördään siellä sarkahousuissahani ja ravistan lakkapurkkia samalla hoilaten 'Rakastaako Jeesus meitä...', se on hyvä tulevaisuus, toivottavasti meille kaikille."
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Onko tässä meiningissä mitään järkeä?
1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa tuskailtiin erilaisten laitteiden erilaisten latureiden kanssa. Kotona oli muuntajaa pelikonsolille, printterille, tietokoneelle, digiboksille, skannerille ja reitittimelle. Matkalle lähtiessä oli laturit kännyköille, videokameroille, kameroille, piippareille ja läppäreille. Nyt suurin osa latureista on saatu USB-stantardin taakse mutta laitteiden keskinäinen yhteensopivuus on edelleen kompastuskivenä.
Kamera, videokamera ja puhelin on saatu kutistettua yhteen ja samaan laitteeseen; älypuhelimeen. Tosin sitäkään ei käytetä varsinaiseen puhumiseen, sitä varten on nykyään kello, älykello.
Kotona minulla on useampi laite, vain koska kaikkea toimintaa ei saada yhden tai kahden toimivan laitteen piiriin.
Tietokoneita on kaksi, toiseen saa näppäimistön, toiseen ei. Se jolla on parempi kirjoittaa ja on muutenkin parempi ei toimi yhteen printterin kanssa. Se jolla printtaaminen onnistuu, on niin vanha että toimii lähinnä vain varmuuskopiovarastona. Se tietokone johon printattavat dokumentit pitää saada, siinä ei toimi WiFi eikä Bluetooth, eli mukana on kolmas laite - muistitikku.
Puhelin on älykästä mallia, mutta se ei neuvottele kummankaan tietokoneen kanssa. Vanhaan ja hitaaseen koneeseen sen saa kiinni USB-johdolla, mutta silloinkin kone tulkitsee sen vain muistitikuksi. Puhelimeen saadut tiedostot pitää liittää sähköpostiin tai ladata pilvipalveluun jonka ohjelmaa ei saa tietokoneelle vaan palvelua pitää käyttää nettiselaimen kautta.
Viihdepuolella mennään Playstation kolmosen kanssa, sillä tulee pelattua ja katsottua Netflixiä. Pleikkaan saa myös asennettua YLE Areenan jolloin sillä voisi periaatteessa katsoa myös kaikki missatut YLEn ohjelmat "oikealla aparaatilla" eli televisiolla. Jostain syystä Areena-sovellus ei kuitenkaan toimi Playstation kolmosella, sen voi ladata ja asentaa, mutta se ei toimi.
Areenan-ohjelmat ovat katsottavissa tietokoneelta, mutta vanhalla koneella yhteys pätkii ja uudemmalla koneella Linux ei tunnista Areenan feediä joten näytönsäästäjä napsahtaa aika ajoin päälle. Eikä siinä vielä kaikki, tuoreemman koneen äänikortti ei neuvottele Linuxin kanssa kunnolla joten äänet ovat vain ~70% teoreettisesta maksimista.
Areenaa pitää siis katsoa Lumian viiden tuuman ruudusta. Ja apukaiuttimen kanssa tietysti.
Digiboksi ei ole HD-kelpoinen joten kaikki sillä katsottu näyttää puurolta litteänäyttötelevisossa. Onneksi on Netflix joka toimii vielä toistaiseksi.
Onko tässä mitään järkeä?
Ps. Apple-maailmaan en lähde.
Kamera, videokamera ja puhelin on saatu kutistettua yhteen ja samaan laitteeseen; älypuhelimeen. Tosin sitäkään ei käytetä varsinaiseen puhumiseen, sitä varten on nykyään kello, älykello.
Kotona minulla on useampi laite, vain koska kaikkea toimintaa ei saada yhden tai kahden toimivan laitteen piiriin.
Tietokoneita on kaksi, toiseen saa näppäimistön, toiseen ei. Se jolla on parempi kirjoittaa ja on muutenkin parempi ei toimi yhteen printterin kanssa. Se jolla printtaaminen onnistuu, on niin vanha että toimii lähinnä vain varmuuskopiovarastona. Se tietokone johon printattavat dokumentit pitää saada, siinä ei toimi WiFi eikä Bluetooth, eli mukana on kolmas laite - muistitikku.
Puhelin on älykästä mallia, mutta se ei neuvottele kummankaan tietokoneen kanssa. Vanhaan ja hitaaseen koneeseen sen saa kiinni USB-johdolla, mutta silloinkin kone tulkitsee sen vain muistitikuksi. Puhelimeen saadut tiedostot pitää liittää sähköpostiin tai ladata pilvipalveluun jonka ohjelmaa ei saa tietokoneelle vaan palvelua pitää käyttää nettiselaimen kautta.
Viihdepuolella mennään Playstation kolmosen kanssa, sillä tulee pelattua ja katsottua Netflixiä. Pleikkaan saa myös asennettua YLE Areenan jolloin sillä voisi periaatteessa katsoa myös kaikki missatut YLEn ohjelmat "oikealla aparaatilla" eli televisiolla. Jostain syystä Areena-sovellus ei kuitenkaan toimi Playstation kolmosella, sen voi ladata ja asentaa, mutta se ei toimi.
Areenan-ohjelmat ovat katsottavissa tietokoneelta, mutta vanhalla koneella yhteys pätkii ja uudemmalla koneella Linux ei tunnista Areenan feediä joten näytönsäästäjä napsahtaa aika ajoin päälle. Eikä siinä vielä kaikki, tuoreemman koneen äänikortti ei neuvottele Linuxin kanssa kunnolla joten äänet ovat vain ~70% teoreettisesta maksimista.
Areenaa pitää siis katsoa Lumian viiden tuuman ruudusta. Ja apukaiuttimen kanssa tietysti.
Digiboksi ei ole HD-kelpoinen joten kaikki sillä katsottu näyttää puurolta litteänäyttötelevisossa. Onneksi on Netflix joka toimii vielä toistaiseksi.
Onko tässä mitään järkeä?
Ps. Apple-maailmaan en lähde.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Punkkarit valtasivat roska-astian!
Paikalliset punkkarit ovat muuttaneet helsinkiläiskerrostalon jäteastioihin. Asia ymmärrettävästi kuumentaa tunteita puolin ja toisin.
Bloggaaja tavoitti neljätoista soittopyyntöä ja kolmekymmentäkaksi sähköpostia lähettäneen eläkeläisen ja taloyhtiöaktiivin Taisto Kyrpälän kommentoimaan asiaa tuoreeltaan: "On se saatana, että hammaspeikon näköiset hampparit saavat majoittua kunnon kansalaisten syväkeräysastioihin ilman että kukaan puuttuu asiaan!" Taisto puuskahtaa.
"Olimme juuri olleet ratatyöläisveteraanien kanssa puimassa nyrkkiä Mannerheimin ratsastajapatsaalle kun tuli tekstiviestiä naapurin Kukka Tellervo Hattuselta, että joukko likaisia punkkareita kapuaa Molok-astioihimme, mukanaan putkikassi."
"Ja kaikkihan tietävät mitä putkikasseissa yleensä säilytetään", Taisto kysyy sormi opettavaisesti pystyyn nostettuna, "HUUMEITA JA VIINAA!".
Asukkaiden mukaan ennen niin idyllinen ja harmoninen piha-alue on nyt tärvelty kiljun tuoksulla, sankalla tupakansavulla, takkutukkaisilla hipeillä ja kovaäänisellä punk-musiikilla.
"Vanhukset eivät pysty nukkumaan kun punkkarit treenaavat montussa kolmisointua ja päivisin lapset eivät uskalla leikkiä pihalla koska hetkenä minä hyvänsä voi Molok-astia ponnistaa jokin joka on kuin suoraan Grimmin saduista", Taisto summaa kerrostaloyhteisön kärsimystä.
Taisto ei tahdo nimetä ketään syylliseksi, mutta tietää kyllä keitä kohtaan ryhmyisen sormensa nostaisi. "Taloyhtiön hallitus on suurin syypää, en tiedä miten mutta 2/3 heistä on Kokoomuksen äänestäjiä. Se riittää minulle" Julistaa Taisto ja polkee ecco-kenkäänsä sepeliin.
Mennäänpä hetkeksi roskiksille harrastamaan journalismia; punkkareiden edustajaksi nimetty Myrkky-Masa vastaa kuulemma mielellään toimittajan kysymyksiin.
"Ei tässä mitään sen kummoisempaa agendaa ole, talvella on kylmä ja maan alla on lämmintä ja pimeää, siellä kunnon punkkari viihtyy" naurahtaa herra Myrkky risoilla hampaillaan ja hiplaa korvassaan olevaa hakaneulaa.
"Tässäkin taloyhtiössä on ihan helvetin monta roskista, ei se ole keneltäkään pois jos yksi tai kaksi menee asunnottomille punkkareille. Vallatuissa taloissa on sitäpaitsi helvetin kylmä kun kytät katkaisevat sähköt."
Entäs jos poliisi tulee häätämään teidät täältä? Kysyy toimittaja, punkkarit räjähtävät nauruun ja toteavat;
"Poliisit tulevat ihan varmasti kun joku harhaiselta kuulostava eläkeläinen soittaa ja sanoo joukon punkkareita muuttaneen heidän roskikseen."
Paikalliset punkkarit ovat muuttaneet helsinkiläiskerrostalon jäteastioihin. Asia ymmärrettävästi kuumentaa tunteita puolin ja toisin.
Bloggaaja tavoitti neljätoista soittopyyntöä ja kolmekymmentäkaksi sähköpostia lähettäneen eläkeläisen ja taloyhtiöaktiivin Taisto Kyrpälän kommentoimaan asiaa tuoreeltaan: "On se saatana, että hammaspeikon näköiset hampparit saavat majoittua kunnon kansalaisten syväkeräysastioihin ilman että kukaan puuttuu asiaan!" Taisto puuskahtaa.
"Olimme juuri olleet ratatyöläisveteraanien kanssa puimassa nyrkkiä Mannerheimin ratsastajapatsaalle kun tuli tekstiviestiä naapurin Kukka Tellervo Hattuselta, että joukko likaisia punkkareita kapuaa Molok-astioihimme, mukanaan putkikassi."
"Ja kaikkihan tietävät mitä putkikasseissa yleensä säilytetään", Taisto kysyy sormi opettavaisesti pystyyn nostettuna, "HUUMEITA JA VIINAA!".
Asukkaiden mukaan ennen niin idyllinen ja harmoninen piha-alue on nyt tärvelty kiljun tuoksulla, sankalla tupakansavulla, takkutukkaisilla hipeillä ja kovaäänisellä punk-musiikilla.
"Vanhukset eivät pysty nukkumaan kun punkkarit treenaavat montussa kolmisointua ja päivisin lapset eivät uskalla leikkiä pihalla koska hetkenä minä hyvänsä voi Molok-astia ponnistaa jokin joka on kuin suoraan Grimmin saduista", Taisto summaa kerrostaloyhteisön kärsimystä.
Taisto ei tahdo nimetä ketään syylliseksi, mutta tietää kyllä keitä kohtaan ryhmyisen sormensa nostaisi. "Taloyhtiön hallitus on suurin syypää, en tiedä miten mutta 2/3 heistä on Kokoomuksen äänestäjiä. Se riittää minulle" Julistaa Taisto ja polkee ecco-kenkäänsä sepeliin.
Mennäänpä hetkeksi roskiksille harrastamaan journalismia; punkkareiden edustajaksi nimetty Myrkky-Masa vastaa kuulemma mielellään toimittajan kysymyksiin.
"Ei tässä mitään sen kummoisempaa agendaa ole, talvella on kylmä ja maan alla on lämmintä ja pimeää, siellä kunnon punkkari viihtyy" naurahtaa herra Myrkky risoilla hampaillaan ja hiplaa korvassaan olevaa hakaneulaa.
"Tässäkin taloyhtiössä on ihan helvetin monta roskista, ei se ole keneltäkään pois jos yksi tai kaksi menee asunnottomille punkkareille. Vallatuissa taloissa on sitäpaitsi helvetin kylmä kun kytät katkaisevat sähköt."
Entäs jos poliisi tulee häätämään teidät täältä? Kysyy toimittaja, punkkarit räjähtävät nauruun ja toteavat;
"Poliisit tulevat ihan varmasti kun joku harhaiselta kuulostava eläkeläinen soittaa ja sanoo joukon punkkareita muuttaneen heidän roskikseen."
torstai 29. toukokuuta 2014
Chilipossua ja riisiä
Pitkästä aikaa resepti safkasta joka valmistuu työpäivän jälkeenkin ilman hikeä ja aineksetkin saa poikkeamatta Stokkan herkussa.
Pääsin Stompin' Savoy tapahtumassa tutustumaan tuotteeseen jonka nimi oli ytimekkäästi Boogie Chiller's Witchdoctor Chili Sauce. Kyseessä on kotimaan kamaralla hieman tuntemattomammasta käsitteestä, ainakin omasta mielestäni, nimittäin makeasta chilitahnasta. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan puhuta mistään paholaisen hillosta vaan ihan oikeasta chilisoosista jossa makeutta ja pyöreyttä on antamassa intiaanisokeri ja goji-marjat. Normaalistihan täällä myytävät chilisoosit ovat sitä etikalla tapettua litkua jossa polte tappaa kaiken maun, chilikauppojen "talon kastikkeet" ovat usein samaa hot saucea kuin bulkkina myydyt Etelä-Amerikkalaiset tulipallokastikkeet, sillä erolla että etikettiin on painettu jotain suomalaisia miellyttävää, kuten Juho Juntusen piirros ja maininta helvetin lieskoista.
Tapahtumassa soosia maisteltiin tuoreen maissileivän kera, mikä olikin oiva alusta tuotteen turvalliseen arvioon. Makua piisaa, sitä ei käy kieltäminen. Paletti on harmoninen eikä mikään puske liikaa, se täytyy sanoa että makeus ei välttämättä iske joka hemmoon tai hemmikkiin, mutta onneksi valikoimaa riittää. Poltettakin soosissa on sopivasti, tätä uskaltaa tarjota ihmisille ja uskoakseni vain kaikkein herkin kansanosa ei tätä pysty nauttimaan. Chiliautistit voivat tilata netistä sitten niitä miljardin Scovillen ulostuslääkkeitä.
Ostin tuotetta heti purkillisen ja myöhemmin sain toisenkin purkin maisteltavaksi, soosia ei toistaiseksi myydä missään, paitsi pop up-tyyppisissä tilaisuuksissa ja mahdollisesti tilaamalla isomman erän. Sen verran olen ruokaa kuitenkin tässä elämässä syönyt ja kokannut, että tunnistan kyllä hyvän jutun kun se kohdalle osuu ja Boogie Chiller's Witchdoctor Chili Sauce on helvetin hyvää chilisoosia.
Mutta se product placementista ja ylisanoista, reseptiähän tässä oli tarkoitus jakaa!
Elikkäs; hanki suikaloitua sikavainaata, näppärä jätkä ostaa luottolihamieheltään palan possua ja suikaloi sen itse, minä päädyin valmiiksi suikaloituun koska se oli -30% vihreän kortin keltaisessa kaupassa.
400 g possusuikaletta
2 valkosipulinkynttä
1 tl inkivääritahnaa
3 rkl Boogie Chiller's Witchdoctor Chili Saucea tai vastaavaa chilitahnaa
2 dl kookoskermaa
1 rkl currya
Pari kourallista pakastewokkivihanneksia
Lisäkkeeksi riisiä.
Hienonna valkkarit ja sotke sekaisin se, chilitahna ja inkivääri. Yhdistä aikaansaatu massa possusuikaleisiin ja hiero kaikki sekaisin.
Ota yksi olut, tällä välin possu maustuu.
Ruskista possusuikaleet erissä pannulla, kaavi "marinadin" jämät sekaan ja lisää wokkivihannekset. Paistele tovi ja lisää curry sekä kookoskerma, muista huuhdella kookoskermapurkin viimeisetkin tilkat pannulle.
Anna kiehua sopivasti läjään, keitä samalla riisiä lisukkeeksi.
Pääsin Stompin' Savoy tapahtumassa tutustumaan tuotteeseen jonka nimi oli ytimekkäästi Boogie Chiller's Witchdoctor Chili Sauce. Kyseessä on kotimaan kamaralla hieman tuntemattomammasta käsitteestä, ainakin omasta mielestäni, nimittäin makeasta chilitahnasta. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan puhuta mistään paholaisen hillosta vaan ihan oikeasta chilisoosista jossa makeutta ja pyöreyttä on antamassa intiaanisokeri ja goji-marjat. Normaalistihan täällä myytävät chilisoosit ovat sitä etikalla tapettua litkua jossa polte tappaa kaiken maun, chilikauppojen "talon kastikkeet" ovat usein samaa hot saucea kuin bulkkina myydyt Etelä-Amerikkalaiset tulipallokastikkeet, sillä erolla että etikettiin on painettu jotain suomalaisia miellyttävää, kuten Juho Juntusen piirros ja maininta helvetin lieskoista.
Tapahtumassa soosia maisteltiin tuoreen maissileivän kera, mikä olikin oiva alusta tuotteen turvalliseen arvioon. Makua piisaa, sitä ei käy kieltäminen. Paletti on harmoninen eikä mikään puske liikaa, se täytyy sanoa että makeus ei välttämättä iske joka hemmoon tai hemmikkiin, mutta onneksi valikoimaa riittää. Poltettakin soosissa on sopivasti, tätä uskaltaa tarjota ihmisille ja uskoakseni vain kaikkein herkin kansanosa ei tätä pysty nauttimaan. Chiliautistit voivat tilata netistä sitten niitä miljardin Scovillen ulostuslääkkeitä.
Ostin tuotetta heti purkillisen ja myöhemmin sain toisenkin purkin maisteltavaksi, soosia ei toistaiseksi myydä missään, paitsi pop up-tyyppisissä tilaisuuksissa ja mahdollisesti tilaamalla isomman erän. Sen verran olen ruokaa kuitenkin tässä elämässä syönyt ja kokannut, että tunnistan kyllä hyvän jutun kun se kohdalle osuu ja Boogie Chiller's Witchdoctor Chili Sauce on helvetin hyvää chilisoosia.
Mutta se product placementista ja ylisanoista, reseptiähän tässä oli tarkoitus jakaa!
Elikkäs; hanki suikaloitua sikavainaata, näppärä jätkä ostaa luottolihamieheltään palan possua ja suikaloi sen itse, minä päädyin valmiiksi suikaloituun koska se oli -30% vihreän kortin keltaisessa kaupassa.
400 g possusuikaletta
2 valkosipulinkynttä
1 tl inkivääritahnaa
3 rkl Boogie Chiller's Witchdoctor Chili Saucea tai vastaavaa chilitahnaa
2 dl kookoskermaa
1 rkl currya
Pari kourallista pakastewokkivihanneksia
Lisäkkeeksi riisiä.
Hienonna valkkarit ja sotke sekaisin se, chilitahna ja inkivääri. Yhdistä aikaansaatu massa possusuikaleisiin ja hiero kaikki sekaisin.
Ota yksi olut, tällä välin possu maustuu.
Ruskista possusuikaleet erissä pannulla, kaavi "marinadin" jämät sekaan ja lisää wokkivihannekset. Paistele tovi ja lisää curry sekä kookoskerma, muista huuhdella kookoskermapurkin viimeisetkin tilkat pannulle.
Anna kiehua sopivasti läjään, keitä samalla riisiä lisukkeeksi.
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Blogiin tulossa jatkoa
Huhut bloginpitäjän kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja! Blogiin tulee kyllä uutta materiaalia heti kun työkiireet hellittävät.
Hyvää kevättä toivottaen!
Hyvää kevättä toivottaen!
torstai 26. joulukuuta 2013
Helsinkiä rakennetaan osa II
Olen käynyt pariinkin eri otteeseen kuvailemassa rakkaaseen kotikaupunkiimme rakennettavia uusia rakennuksia. Lähes poikkeuksetta olen onnistunut hukkaamaan kuvat jonnekin tietokoneen syövereihin. Nykyisellään avaan konetta kaksi tai kolme kertaa kuukaudessa ja kiireessä tallennetut kuvat ovat aina ties missä. Nyt tuoreimmat kuvat on kännykkäkameralaatua, koska kännykästä en sentään pysty kuvia hukkaamaan!
Kirjoitin asiasta viimeksi maaliskuun lopulla, silloin ihmettelin mm. Kyläsaarenkadun pohjoispäässä olevaa rakennusta jonka eteläpääty oli jätetty paljaaksi. Nyt kun eristelevyt ovat olleet liki kaksi vuotta luonnonvoimien armoilla, taloa on jatkettu suoraan vanhasta! Itselläni ei ole rakennusalan koulutusta, mutta näin lukiopohjalta tuntuu hivenen erikoiselta tehdä rakennus 70% valmiiksi, odottaa kaksikymmentä kuukautta ja tehdä talo sitten valmiiksi!
Odotan innolla kuinka tämän koeluontoisen projektin käy. Tippuvatko lateksit seiniltä jo ennen joulua 2014!
Yksi rakennuskohde Helsingissä on mielestäni ylitse muiden; toki Kalasataman (tämmöistä kaupunginosaa ei muuten oikeasti ole olemassa kuin puhekielessä, kyse on Sörnäisten satamasta, Kalasatama on vain läheisen metroaseman nimi!) rakentaminen on mielenkiintoinen prosessi, itseasiassa niinkin mielenkiintoinen, että aion käsitellä sitä kokonaan erillisenä osana myöhemmin, mutta ylivoimaisesti suurin rakennusprojekti maanmuokkauksineen on par aikaa käynnissä Viikinmäessä.
Alue on lapsuudesta tuttu, kyseessähän on entinen ampuma-alue, helkkarin iso ampumarata itseasiassa. Olen käynyt pikkukersana siellä ampumassa .22:lla tauluja, aikuisten valvonnassa toki. Silloin mestoille pääsivät ainakin ampumaseuran jäsenet sekä poliisit, näin siis ainakin muistelen 25 vuoden takaisia tapahtumia. Myöhemmin kävin mestoilla ampumista harrastavan kaverin seurana, taisin minäkin räiskiä Sakolla muutaman reiän teerenmuotoiseen tauluun.
Mesta oli todella mielenkiintoinen, rähjäinen ja hieman umpeenkasvanut alue täynnä betonista valettuja valleja sekä ampumaesteitä, pistooliratoja jotka olivat puusta ja todella käytetyn oloisia, aaltopellistä tehdyt katokset rei'ittyneet sadoista hutilaukauksista. Ampuseuran tönö jossa käytiin ilmottautumassa ja jossa jotkut jäsenet säilyttivät aseitaan oli kuin suoraan jostain Kaurismäen leffasta; lievää homeenhajua, kellertävällä muovimatolla päällysettty vanerilattia. Kahvia oli termoksessa ja eilistä pullaa tarjolla, maksu tapahtui pienillä kolikoilla suoraan peltisestä keksipurkista tehtyyn "kassalippaaseen". Tambuurissa oli valehtelematta 70-luvultä säilynyt limuautomaatti, olisiko siellä ollut peräti vielä 0,5l lasipullossa olevaa jaffaa parilla hyllyllä?? Ei sentään.
Viikinmäki koostuu kahdesta harjanteesta joiden välissä on sola, toisella rinteellä on Helsingin veden saostusaltaat isolla aidatulla alueella jossa vielä 90-luvulla saattoi lämpimänä kesäpäivänä tuntua sangen voimakas kakan haju!
Toinen rinne oli umpeen metsittynyt, sen takana oli Vantaanjoki laaksoineen. Keskellä kulkevassa solassa olivat kivääriampumaradat. En koskaan ampunut muuta matkaa kuin kolmeasataa metriä, joten toisista radoista ei ollut kokemusta. Maalitaulua oli jännä syöksyä hakemaan kapeaa, mutkittelevaa polkua pitkin betonimuurin suojassa. 2000-luvun alkupuolella mesta oli todella trimmaamattomassa kunnossa ja tuo noutopolkukin oli kuin suoraan viidakosta, kyllähän sitä aina oli pelko perseessä että jos joku sattuu lasauttamaan, mutta onneksi suojat olivat hyvät ja totta puhuen radalla oli sen verran vähän muita käyttäjiä, että melko huoletta saattoi radalla heilua. Toki kaveri piti aina jättää ampumapaikalle varoittamaan saapuvia ihmisiä, että siellä on nyt kaveri kentällä.
Ampumarata porskutti yllättävän pitkään samassa paikassa, muistelen jälleen että joskus 90-luvun loppupuolella oltaisiin kaveriporukalla naurettu suureen ääneen kun joku ehdotti Viikinmäen rakentamista. Saastuneen maa-alueen poisto olisi niin kallis operaatio, ettei kenelläkään olisi varaa asua uusissa taloissa.
Kuinkas sitten kävikään.
Maata on muokattu Viikinmäessä aika runsaasti, mitään kuutiomääriä en edes arvaile mutta jos pelkästään nyppylöiden parturointi on ollut massiivinen urakka, olisi mielenkiintoista tietää kuinka täyteen paikka aiotaan rakentaa. Toivottavasti myös osa montusta käytetään hyväksi, nyt valtaosa taloista on Vantaanjoen puoleisella harjanteella, sinne on rakennettu 2- ja 3-kerroksisia taloja, ymmärtämäni mukaan korkeampi taloja ei voida rakentaa koska silloin ei vesitornien paine riittäisi tuomaan vettä yläkerrosten asuntoihin vaan paikanpäälle pitäisi saada välipumppaamo. Toivon myös, että paikalle saadaan peruspalveluita kuten ruokakauppa, kioski sekä pankkiautomaatti. Mäki on nimittäin erittäin jyrkkä ja tällä hetkellä lähimmät elintarvikeliikkeet ovat Pihlajiston Alepa ja Viikin Prisma, Prismakin on käytännöllisesti kahden jyrkän mäen takana jos kulkuväyläksi valikoituu Viikinmäen etelänpuoleinen reitti. Mielestäni on hölmön hommaa tähdätä rakentamiseen joka suosii nuoria lapsiperheitä jotka ovat valinneet autottoman elämäntavan jos rakentamisen sijoituspaikka on sitten tämmöinen 30 asteen rinne. Korkeuserot ovat melkoisia, jos sattuu osumaan lähistölle, kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa.
Tästä peruspalveluiden puuttumisesta voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta toimikoot vaikka Pakkala tämmöisenä. Kauniita taloja, mutta jos maito on loppu niin siinähän lähdet Jumboon ostoksille..
Tulispas raapusteltua, jatketaan osassa kolme joka julkaistaan joskus tulevaisuudessa!
Kirjoitin asiasta viimeksi maaliskuun lopulla, silloin ihmettelin mm. Kyläsaarenkadun pohjoispäässä olevaa rakennusta jonka eteläpääty oli jätetty paljaaksi. Nyt kun eristelevyt ovat olleet liki kaksi vuotta luonnonvoimien armoilla, taloa on jatkettu suoraan vanhasta! Itselläni ei ole rakennusalan koulutusta, mutta näin lukiopohjalta tuntuu hivenen erikoiselta tehdä rakennus 70% valmiiksi, odottaa kaksikymmentä kuukautta ja tehdä talo sitten valmiiksi!
 |
| Maaliskuussa 2013 |
 |
| Joulukuussa 2013, tumma osa vanhaa |
Yksi rakennuskohde Helsingissä on mielestäni ylitse muiden; toki Kalasataman (tämmöistä kaupunginosaa ei muuten oikeasti ole olemassa kuin puhekielessä, kyse on Sörnäisten satamasta, Kalasatama on vain läheisen metroaseman nimi!) rakentaminen on mielenkiintoinen prosessi, itseasiassa niinkin mielenkiintoinen, että aion käsitellä sitä kokonaan erillisenä osana myöhemmin, mutta ylivoimaisesti suurin rakennusprojekti maanmuokkauksineen on par aikaa käynnissä Viikinmäessä.
Alue on lapsuudesta tuttu, kyseessähän on entinen ampuma-alue, helkkarin iso ampumarata itseasiassa. Olen käynyt pikkukersana siellä ampumassa .22:lla tauluja, aikuisten valvonnassa toki. Silloin mestoille pääsivät ainakin ampumaseuran jäsenet sekä poliisit, näin siis ainakin muistelen 25 vuoden takaisia tapahtumia. Myöhemmin kävin mestoilla ampumista harrastavan kaverin seurana, taisin minäkin räiskiä Sakolla muutaman reiän teerenmuotoiseen tauluun.
Mesta oli todella mielenkiintoinen, rähjäinen ja hieman umpeenkasvanut alue täynnä betonista valettuja valleja sekä ampumaesteitä, pistooliratoja jotka olivat puusta ja todella käytetyn oloisia, aaltopellistä tehdyt katokset rei'ittyneet sadoista hutilaukauksista. Ampuseuran tönö jossa käytiin ilmottautumassa ja jossa jotkut jäsenet säilyttivät aseitaan oli kuin suoraan jostain Kaurismäen leffasta; lievää homeenhajua, kellertävällä muovimatolla päällysettty vanerilattia. Kahvia oli termoksessa ja eilistä pullaa tarjolla, maksu tapahtui pienillä kolikoilla suoraan peltisestä keksipurkista tehtyyn "kassalippaaseen". Tambuurissa oli valehtelematta 70-luvultä säilynyt limuautomaatti, olisiko siellä ollut peräti vielä 0,5l lasipullossa olevaa jaffaa parilla hyllyllä?? Ei sentään.
Viikinmäki koostuu kahdesta harjanteesta joiden välissä on sola, toisella rinteellä on Helsingin veden saostusaltaat isolla aidatulla alueella jossa vielä 90-luvulla saattoi lämpimänä kesäpäivänä tuntua sangen voimakas kakan haju!
Toinen rinne oli umpeen metsittynyt, sen takana oli Vantaanjoki laaksoineen. Keskellä kulkevassa solassa olivat kivääriampumaradat. En koskaan ampunut muuta matkaa kuin kolmeasataa metriä, joten toisista radoista ei ollut kokemusta. Maalitaulua oli jännä syöksyä hakemaan kapeaa, mutkittelevaa polkua pitkin betonimuurin suojassa. 2000-luvun alkupuolella mesta oli todella trimmaamattomassa kunnossa ja tuo noutopolkukin oli kuin suoraan viidakosta, kyllähän sitä aina oli pelko perseessä että jos joku sattuu lasauttamaan, mutta onneksi suojat olivat hyvät ja totta puhuen radalla oli sen verran vähän muita käyttäjiä, että melko huoletta saattoi radalla heilua. Toki kaveri piti aina jättää ampumapaikalle varoittamaan saapuvia ihmisiä, että siellä on nyt kaveri kentällä.
Ampumarata porskutti yllättävän pitkään samassa paikassa, muistelen jälleen että joskus 90-luvun loppupuolella oltaisiin kaveriporukalla naurettu suureen ääneen kun joku ehdotti Viikinmäen rakentamista. Saastuneen maa-alueen poisto olisi niin kallis operaatio, ettei kenelläkään olisi varaa asua uusissa taloissa.
Kuinkas sitten kävikään.
 |
| Nosturit pyörivät ja operoivat nostaen elementtejä jopa sunnuntaina. Duunareiden parkkipaikka on täynnä katumaastureita joiden rekisterikilvissä numerot tulevat ennen kirjaimia. |
 |
| "Lahden suurmäeksi" pilkkaamani rakennus valmistui ensimmäisten joukossa, kuten Sörnäisten satamassakin tässä talossa asuttiin jo toisessa päässä kun toista päätä vielä rakennettiin! |
 |
| Vasemmassa laidassa olevan korkean taulun holleilla oli ampuradan sisääntulo, siitä vähän matkaa kuvaajaa kohti oli ampumaseuran tölli, kuva on otettu suunnilleen niillä paikkeilla josta piti valita meneekö kivääri- vai pistooliradalle. |
 |
| Pistoolirata oli suunnilleen täällä, muistaakseni. Tuota siltaa en käsitä, se laskettiin mestoille jo ennenkuin ensimmäiset talot olivat valmiit! Se on periaatteessa "ei kulkua"-tilassa mutta kyllä ihmiset sitä käyttävät. |
 |
| Hitas-asuntoja joista jopa kirjoittajan mielestä hulppea näköala Vantaanjoen laaksoon! |
 |
| Vantaa, Helsingin Missisippi.. |
 |
| Keskellä olevassa laaksossa olivat kivääriampumaradat, kuvassa keskellä oleva tägätty mysteeritölli oli jonkinlainen suojakoppi, en muista käyneeni siellä ampuradan aikoina enkä jostain syystä käynyt nytkään! |
 |
| Panoraamaa Viikin vedenpuhdistamon puolelta. |
Maata on muokattu Viikinmäessä aika runsaasti, mitään kuutiomääriä en edes arvaile mutta jos pelkästään nyppylöiden parturointi on ollut massiivinen urakka, olisi mielenkiintoista tietää kuinka täyteen paikka aiotaan rakentaa. Toivottavasti myös osa montusta käytetään hyväksi, nyt valtaosa taloista on Vantaanjoen puoleisella harjanteella, sinne on rakennettu 2- ja 3-kerroksisia taloja, ymmärtämäni mukaan korkeampi taloja ei voida rakentaa koska silloin ei vesitornien paine riittäisi tuomaan vettä yläkerrosten asuntoihin vaan paikanpäälle pitäisi saada välipumppaamo. Toivon myös, että paikalle saadaan peruspalveluita kuten ruokakauppa, kioski sekä pankkiautomaatti. Mäki on nimittäin erittäin jyrkkä ja tällä hetkellä lähimmät elintarvikeliikkeet ovat Pihlajiston Alepa ja Viikin Prisma, Prismakin on käytännöllisesti kahden jyrkän mäen takana jos kulkuväyläksi valikoituu Viikinmäen etelänpuoleinen reitti. Mielestäni on hölmön hommaa tähdätä rakentamiseen joka suosii nuoria lapsiperheitä jotka ovat valinneet autottoman elämäntavan jos rakentamisen sijoituspaikka on sitten tämmöinen 30 asteen rinne. Korkeuserot ovat melkoisia, jos sattuu osumaan lähistölle, kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa.
Tästä peruspalveluiden puuttumisesta voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta toimikoot vaikka Pakkala tämmöisenä. Kauniita taloja, mutta jos maito on loppu niin siinähän lähdet Jumboon ostoksille..
Tulispas raapusteltua, jatketaan osassa kolme joka julkaistaan joskus tulevaisuudessa!
tiistai 10. joulukuuta 2013
Ohjeita tavalliselle ihmiselle internetkeskusteluun.
2000-luvulla parasta ajanvietettä harrastuksiin liittyen on keskustella niistä toisten ihmisten kanssa internetin keskustelualueilla. Sieltä löytyy toisia samanhenkisiä joiden kanssa jakaa ajatuksia milloin kustakin itselle rakkaasta asiasta.
Nykyisin tosin erilaisilla "laudoilla" eli keskustelufoorumeilla on erittäin paljon erilaisia ja -ikäisiä käyttäjiä joiden maailmankuvat ja tavat saattavat poiketa hyvinkin toisistaan. Keskiverto kansalainen ei välttämättä tiedä ollenkaan kuinka käyttäytyä foorumille rekisteröidyttyään. Tässä muutama ohje joita noudattamalla voi viettää antoisia keskusteluhetkiä internetin ihmeellisessä maailmassa!
Ole rento, vältä muodollisuuksia
Kirja- ja kapulakieli koskee ainostaan oikiksen pääsykokeita ja monimutkaisia ooppera-arvioida. Internetti on vapaa-ajan jutska jota ei tule ottaa liian ryppyotsaisesti! Kirjoita siis reilusti puhekieltä, ulkolaiset sanat mieluiten foneettisesti jotta et tule vahingossakaan brassaileeksi kansankoulun englanninkielen opetuksen tasolla. Mikäli olet kotoisin Kehä 3:n pohjoispuolelta, käytä reilusti kotipaikkakuntasi murretta kirjoittamassasi tekstissä. Mikäli et ole harjaantunut kirjoittamaan kotimurteellasi, voit korvata sen keksimilläsi sanoilla ja termeillä!
Helsingin murretta, elikkäs "stadin slangia" ei tule käyttää internetin keskustelufoorumeilla koska se on noloa ja "hesalaiset ovat ylpeitä". Mikäli näet jonkun "skrivaavan stadia" kannattaa hänet heti haastaa taisteluun esimerkiksi meänkielellä tai Rauman murteella ja täten osoittaa, että kaikki pääkaupunkiseutulaiset ovat ollakseen. Ja pellejä.
Välimerkkianarkia
Edelliseen liittyen, kannattaa välttää turhantarkkaa pilkunnussimista. Internetin tarkoitus on lystikäs ajanviete eikä mikään äidinkielentunti. Bohumil Hrabalin kirjassa Tarjoilin Englannin Kuninkaalle, saattaa mennä parikin aukeamaa ilman että pää- ja sivulauseita erotellaan minkäänlaisilla pilkuilla tahi pisteillä, joten kyllä keskiverto härmäläinenkin kehtaa täten vetää A4:n tai kaksi siitä missä Patong Beachilla oli halvin kalja ja pizza viime tammikuussa!
Hyvin arveltu on puoliksi luultu. Ja hyvin luultu on puoliksi tiedetty!
Ei pidä surra oman asiantuntemuksensa vähyyttä, keskustelufoorumin hyvänä puolena on se, että harva tuntee ketään toista käyttäjää henkilökohtaisesti. Toisin sanoen; aivonsa tinnerillä polttanut analfabeetti voi aivan mainiosti selittää ummet ja lammet esimerkiksi propulsiotekniikasta tai kodinelektroniikan korjaamisesta ilmastointiteipin ja ruokailuvälineiden avulla. Todennäköisesti samalla laudalla ei ole em. asian todellista asiantuntijaa ja sitäpaitsi - tarkoitushan on saada aikaan keskustelua! Tosiasiat ovat yleensä umpitylsiä ja helposti tarkistettavissa esimerkiksi wikipediasta. Jos jonkun asian voi kuvitella päässään, on asia melko varmasti tiedossa ja jos se on melko varmasti tiedossa, se on faktaa.
Älä koskaan myönnä olevasi väärässä
Jos jostain syystä sinun väitetään valehdelleen tai keksineen faktoja itse, älä väitä vastaan. Jos olet aikaisemmin kirjoittanut, että aurinko porottaa heti noustuaan suoraan länsi-ikkunastasi sisälle, sano että asia voi olla sangen jänskä - mutta näin on silti kuten aikaisemmin sanoit. Mikäli "kiusaaminen" edelleen jatkuu, yritä jonkinlaista Johnny Cochran:maista harhaanjohtamistemppua. Muista että internetin keskustelufoorumeilla jokainen on A. oikeutettu mielipiteeseensä ja B. olemaan oikeassa. Mikäli saat niskaasi vielä sitkeämmän tapauksen joka alkaa lyödä pöytään kansainväliseltä avaruusasemalta otettua videokuvaa josta käy ilmi, että koska maapallo pyörii suuntaan X niin auringonvalo liikkuu Suomen yli suuntaan idästä-länteen katso seuraava kohta. Jankkaaminen toimii yleensä myös erittäin hienosti, tosin sitä tulee harrastaa useammassa ketjussa jotta satunnaisemmille käyttäjille olisi suurempi mahdollisuus tutustua asiantuntemukseesi.
Puolustaudu fyysisillä/henkisillä vajavuuksilla
Lukihäiriö, sanasokeus, ylipaino, luukato, punavihersokeus, sukurutsa, änkytys, kampurajalka, AIDS, vesipää, tippuri, haiseva hengitys, kala-allergia, keliakia yms. jne. ovat kaikki valideja argumentteja silloin kun omaa mielipidettään pitää puolustaa internetissä. Lisäksi saat vielä marttyyrin kruunun kutreillesi kun muut foorumistit näkevät kuinka joku ilkeä fasistibandiitti kehdannut väittää yksisilmäiselle, sankkerista kärsivälle ylipainoisella sanasokealle, että aurinko nousee idästä!!!
Muista luokkasodan haamut
Mikäli jotain epäkohtia havaitaan ja asiasta täytyy kirjoittaa, niin kokoomus, kokoomuslaiset ja Jyrki Katainen ovat aina kelvollisia syntipukkeja. Mikäli joku erehtyy paljastamaan äänestäneensä kokuumusta, hän on automaattisesti väärässä joka asiassa seuraavat 10 vuotta. Samoin ei ole soveliasta linkata millekään keskutelufoorumille yhtään uutista tai vastaavaa joka tulee kokoomusmielteisestä lähteestä. Tiedonantaja ja Kansan Uutiset ovat oikeastaan ainoita joita foorumeille voi siteerata menettämättä sieluaan.
Ole ylpeä juuristasi
Edelliseen liittyen, Suomi on aina ollut agraariyhteiskunta ja kaikensorttinen sivistyneisyys on liittynyt kapitalistisiin porvareihin ja Helsingin herroihin. Tosi suomalainen ei kumartele ulkomaisia tuotemerkkejä vaan ostaa ulkomailla halpatyövoimalla tehdyt rytkynsä Prisman tai K-supermarketin tuotemerkkien alta. Jos rahaa on, ei pidä sortua alhaiseen "name droppingiin" vaan vaivihkaa vihjailla, että mummon perinnöstä on vielä nelinumeroinen summa jäljellä. Mikäli keskustelufoorumilla puhutaan esimerkiksi prestiisiviskeistä, ainoa sovelias tapa ottaa osaa tähän debattiin on nonchalantisti heittää "Juon vain todella kalliita single malt viskejä", sen kummemmin tuotemerkkiä mainitsematta. Mikäli puhe on tekniikasta, kannattaa mainita sellaisia merkkejä joita jokainen tuntee kuten Rolex/Harman-Kardon/Genelec. Kannattaa myös luoda hienovaraista vastakkainasettelua ilmoittamalla esimerkiksi että "Kaikki muu paitsi Rolexit on paskaa".
Kielenkäyttö
Älä koskaan puhu puolisostasi muilla nimillä kuin muija tai äijä. Tämä osoittaa maanläheisyytesi.
Ole lystikäs, tee omia väännöksiä tai lempinimiä asioista ja käytä niitä vuolaasti. Kuten lääkäri = lääpäri, antibiootti = antilooppi, olut = temppuliemi, sipuli = ripuli jne.
Monella foorumilla keskustellaan myös elämästä sekä elintavoista yleensä; mikäli joku pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva mainitsee tämän vuoden beaujolais nouveaun tulleen Alkoon, mainitse samassa keskustelussa että kotona on opetettu, että on typerää juoda jotain sellaista jonka ääntämiseen tarvitsee kielioppaan, kaupan halvin bulkkilager on kyllin hyvää!!
Kulttuuri
Valitse itsellesi lempiolut suomalaisista bulkkilagereista, kehu tätä jokaisessa mahdollisessa tilanteessa ja hauku muut vastaavat tuotteet maanrakoon. Kieltäydy maistamasta ulkomaisia "paskakaljoja". Älä koskaan oluen nauttimisen yhteydessä puhu tästä oluesta tuotemerkin nimellä vaan käytä jotain eufenismia kuten kalijaa, takkupersettä, paskan-pölisemisen-estäjää, pientä punaista, sinimahasta, kepanderia jne.
Älä koskaan myönnä juovasi jotain maun takia vaan aina humaltumistarkoituksessa - nyt ollaan Suomessa!
Älä koskaan lue mitään klassikoita. Suomalaiselle välttää Aku Ankka, Juha Virtasen Juoppohullut sekä 1-2 Arto Paasilinnaa jotka on saatu joululahjaksi. Kulttuuria varten on olemassa televisio josta katsotaan amerikkalaista toimintaa. Anna ymmärtää, että kaikki jotka muuta väittää ovat "eliittiä" (eli oikeistolaisporvareita)
Uskalla nauraa itsellesi
Ei ole hävettävää jos lattiarempan yhteydessä naulaa pöksynsä lattiaan humalatilan takia, tai että kakkaa housuihinsa pikkujouluissa. Kaikki kannattaa kertoa julkisesti! Mitä tyhmempi juttu, sitä parempi!
Muista aina
Että meillä Suomessa jokainen ihminen on yksilönä arvokas ja että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Voit siis täysin huoletta väittää, että kyllä vasemman jalan kenkää voi pitää oikeassa jalassa ja toisinpäin. Ja vielä kävellä normaalisti. Jos joku on erimieltä, hän on väärässä tai kiusaaja. Foorumeilla on moderaattorit sitä varten, että kaikkien mielipidettä kunnioitettaan, olivat ne sitten kuinka helvetin älyvapaita tahansa!
Nykyisin tosin erilaisilla "laudoilla" eli keskustelufoorumeilla on erittäin paljon erilaisia ja -ikäisiä käyttäjiä joiden maailmankuvat ja tavat saattavat poiketa hyvinkin toisistaan. Keskiverto kansalainen ei välttämättä tiedä ollenkaan kuinka käyttäytyä foorumille rekisteröidyttyään. Tässä muutama ohje joita noudattamalla voi viettää antoisia keskusteluhetkiä internetin ihmeellisessä maailmassa!
Ole rento, vältä muodollisuuksia
Kirja- ja kapulakieli koskee ainostaan oikiksen pääsykokeita ja monimutkaisia ooppera-arvioida. Internetti on vapaa-ajan jutska jota ei tule ottaa liian ryppyotsaisesti! Kirjoita siis reilusti puhekieltä, ulkolaiset sanat mieluiten foneettisesti jotta et tule vahingossakaan brassaileeksi kansankoulun englanninkielen opetuksen tasolla. Mikäli olet kotoisin Kehä 3:n pohjoispuolelta, käytä reilusti kotipaikkakuntasi murretta kirjoittamassasi tekstissä. Mikäli et ole harjaantunut kirjoittamaan kotimurteellasi, voit korvata sen keksimilläsi sanoilla ja termeillä!
Helsingin murretta, elikkäs "stadin slangia" ei tule käyttää internetin keskustelufoorumeilla koska se on noloa ja "hesalaiset ovat ylpeitä". Mikäli näet jonkun "skrivaavan stadia" kannattaa hänet heti haastaa taisteluun esimerkiksi meänkielellä tai Rauman murteella ja täten osoittaa, että kaikki pääkaupunkiseutulaiset ovat ollakseen. Ja pellejä.
Välimerkkianarkia
Edelliseen liittyen, kannattaa välttää turhantarkkaa pilkunnussimista. Internetin tarkoitus on lystikäs ajanviete eikä mikään äidinkielentunti. Bohumil Hrabalin kirjassa Tarjoilin Englannin Kuninkaalle, saattaa mennä parikin aukeamaa ilman että pää- ja sivulauseita erotellaan minkäänlaisilla pilkuilla tahi pisteillä, joten kyllä keskiverto härmäläinenkin kehtaa täten vetää A4:n tai kaksi siitä missä Patong Beachilla oli halvin kalja ja pizza viime tammikuussa!
Hyvin arveltu on puoliksi luultu. Ja hyvin luultu on puoliksi tiedetty!
Ei pidä surra oman asiantuntemuksensa vähyyttä, keskustelufoorumin hyvänä puolena on se, että harva tuntee ketään toista käyttäjää henkilökohtaisesti. Toisin sanoen; aivonsa tinnerillä polttanut analfabeetti voi aivan mainiosti selittää ummet ja lammet esimerkiksi propulsiotekniikasta tai kodinelektroniikan korjaamisesta ilmastointiteipin ja ruokailuvälineiden avulla. Todennäköisesti samalla laudalla ei ole em. asian todellista asiantuntijaa ja sitäpaitsi - tarkoitushan on saada aikaan keskustelua! Tosiasiat ovat yleensä umpitylsiä ja helposti tarkistettavissa esimerkiksi wikipediasta. Jos jonkun asian voi kuvitella päässään, on asia melko varmasti tiedossa ja jos se on melko varmasti tiedossa, se on faktaa.
Älä koskaan myönnä olevasi väärässä
Jos jostain syystä sinun väitetään valehdelleen tai keksineen faktoja itse, älä väitä vastaan. Jos olet aikaisemmin kirjoittanut, että aurinko porottaa heti noustuaan suoraan länsi-ikkunastasi sisälle, sano että asia voi olla sangen jänskä - mutta näin on silti kuten aikaisemmin sanoit. Mikäli "kiusaaminen" edelleen jatkuu, yritä jonkinlaista Johnny Cochran:maista harhaanjohtamistemppua. Muista että internetin keskustelufoorumeilla jokainen on A. oikeutettu mielipiteeseensä ja B. olemaan oikeassa. Mikäli saat niskaasi vielä sitkeämmän tapauksen joka alkaa lyödä pöytään kansainväliseltä avaruusasemalta otettua videokuvaa josta käy ilmi, että koska maapallo pyörii suuntaan X niin auringonvalo liikkuu Suomen yli suuntaan idästä-länteen katso seuraava kohta. Jankkaaminen toimii yleensä myös erittäin hienosti, tosin sitä tulee harrastaa useammassa ketjussa jotta satunnaisemmille käyttäjille olisi suurempi mahdollisuus tutustua asiantuntemukseesi.
Puolustaudu fyysisillä/henkisillä vajavuuksilla
Lukihäiriö, sanasokeus, ylipaino, luukato, punavihersokeus, sukurutsa, änkytys, kampurajalka, AIDS, vesipää, tippuri, haiseva hengitys, kala-allergia, keliakia yms. jne. ovat kaikki valideja argumentteja silloin kun omaa mielipidettään pitää puolustaa internetissä. Lisäksi saat vielä marttyyrin kruunun kutreillesi kun muut foorumistit näkevät kuinka joku ilkeä fasistibandiitti kehdannut väittää yksisilmäiselle, sankkerista kärsivälle ylipainoisella sanasokealle, että aurinko nousee idästä!!!
Muista luokkasodan haamut
Mikäli jotain epäkohtia havaitaan ja asiasta täytyy kirjoittaa, niin kokoomus, kokoomuslaiset ja Jyrki Katainen ovat aina kelvollisia syntipukkeja. Mikäli joku erehtyy paljastamaan äänestäneensä kokuumusta, hän on automaattisesti väärässä joka asiassa seuraavat 10 vuotta. Samoin ei ole soveliasta linkata millekään keskutelufoorumille yhtään uutista tai vastaavaa joka tulee kokoomusmielteisestä lähteestä. Tiedonantaja ja Kansan Uutiset ovat oikeastaan ainoita joita foorumeille voi siteerata menettämättä sieluaan.
Ole ylpeä juuristasi
Edelliseen liittyen, Suomi on aina ollut agraariyhteiskunta ja kaikensorttinen sivistyneisyys on liittynyt kapitalistisiin porvareihin ja Helsingin herroihin. Tosi suomalainen ei kumartele ulkomaisia tuotemerkkejä vaan ostaa ulkomailla halpatyövoimalla tehdyt rytkynsä Prisman tai K-supermarketin tuotemerkkien alta. Jos rahaa on, ei pidä sortua alhaiseen "name droppingiin" vaan vaivihkaa vihjailla, että mummon perinnöstä on vielä nelinumeroinen summa jäljellä. Mikäli keskustelufoorumilla puhutaan esimerkiksi prestiisiviskeistä, ainoa sovelias tapa ottaa osaa tähän debattiin on nonchalantisti heittää "Juon vain todella kalliita single malt viskejä", sen kummemmin tuotemerkkiä mainitsematta. Mikäli puhe on tekniikasta, kannattaa mainita sellaisia merkkejä joita jokainen tuntee kuten Rolex/Harman-Kardon/Genelec. Kannattaa myös luoda hienovaraista vastakkainasettelua ilmoittamalla esimerkiksi että "Kaikki muu paitsi Rolexit on paskaa".
Kielenkäyttö
Älä koskaan puhu puolisostasi muilla nimillä kuin muija tai äijä. Tämä osoittaa maanläheisyytesi.
Ole lystikäs, tee omia väännöksiä tai lempinimiä asioista ja käytä niitä vuolaasti. Kuten lääkäri = lääpäri, antibiootti = antilooppi, olut = temppuliemi, sipuli = ripuli jne.
Monella foorumilla keskustellaan myös elämästä sekä elintavoista yleensä; mikäli joku pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva mainitsee tämän vuoden beaujolais nouveaun tulleen Alkoon, mainitse samassa keskustelussa että kotona on opetettu, että on typerää juoda jotain sellaista jonka ääntämiseen tarvitsee kielioppaan, kaupan halvin bulkkilager on kyllin hyvää!!
Kulttuuri
Valitse itsellesi lempiolut suomalaisista bulkkilagereista, kehu tätä jokaisessa mahdollisessa tilanteessa ja hauku muut vastaavat tuotteet maanrakoon. Kieltäydy maistamasta ulkomaisia "paskakaljoja". Älä koskaan oluen nauttimisen yhteydessä puhu tästä oluesta tuotemerkin nimellä vaan käytä jotain eufenismia kuten kalijaa, takkupersettä, paskan-pölisemisen-estäjää, pientä punaista, sinimahasta, kepanderia jne.
Älä koskaan myönnä juovasi jotain maun takia vaan aina humaltumistarkoituksessa - nyt ollaan Suomessa!
Älä koskaan lue mitään klassikoita. Suomalaiselle välttää Aku Ankka, Juha Virtasen Juoppohullut sekä 1-2 Arto Paasilinnaa jotka on saatu joululahjaksi. Kulttuuria varten on olemassa televisio josta katsotaan amerikkalaista toimintaa. Anna ymmärtää, että kaikki jotka muuta väittää ovat "eliittiä" (eli oikeistolaisporvareita)
Uskalla nauraa itsellesi
Ei ole hävettävää jos lattiarempan yhteydessä naulaa pöksynsä lattiaan humalatilan takia, tai että kakkaa housuihinsa pikkujouluissa. Kaikki kannattaa kertoa julkisesti! Mitä tyhmempi juttu, sitä parempi!
Muista aina
Että meillä Suomessa jokainen ihminen on yksilönä arvokas ja että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Voit siis täysin huoletta väittää, että kyllä vasemman jalan kenkää voi pitää oikeassa jalassa ja toisinpäin. Ja vielä kävellä normaalisti. Jos joku on erimieltä, hän on väärässä tai kiusaaja. Foorumeilla on moderaattorit sitä varten, että kaikkien mielipidettä kunnioitettaan, olivat ne sitten kuinka helvetin älyvapaita tahansa!
tiistai 12. marraskuuta 2013
Mausteista kanaa
Vihaan kovin keksityn kuuloisia otsikoita. Meinasinkin aluksi laittaa otsikoksi "spicy chicken" mutta mitä helvettiä? Koko stoori olisi kuitenkin suomeksi joten miksi otsikon pitäisi olla englanniksi?
Ärsyttää muuten ihmiset jotka käyttävät englantia tehokeinona kirjoitetussa kielessä. Tai keksivät lainasanoja lennossa värittääkseen puhetta. Yäk!
Broileria ei muuten pitäisi syödä ollenkaan, tein nyt poikkeuksen ja ostin broiskua toistamiseen viimeisen kolmen vuoden aikana..jep, kävin LIDLissä....
1 paketti luutonta kananrintaa siinä keltaisessa paskassa
1 sipuli
8 valkosipulinkynttä
1 habanero
1 ½ rkl fariinisokeria
3 rkl sitruunamehua
2 rkl curryä
2 rkl jauhettua korianteria
3 rkl paprikaa
2 rkl juustokuminaa
1 rkl garam masalaa
peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä
reilu 1 dl öljyä
2 dl kermaa
Bisseä käden ulottuvilla
Basmati-riisiä
Kookosmaitoa
2 Sipulia
2 Paprikaa
Heitä broiskut lävikköön ja huuhtele se keltainen dieselin apuaine pois. Jätä fileet valumaan.
Kippaa yksi sipuli lohkottuna, kaikki valkosipulinkynnet, mausteet, sokeri, sitruunamehu ja öljy luotettavaksi havaittuun litran rosterimittaan ja poraa sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Laita broiskut astiaan, marinadi niskaan ja hiero se kunnolla lihaan.
Anna lihan marinoitua tovi (20min - 45min), sillä välin valmistele sipulit ja paprikat siihen pisteeseen, että ne ovat viipaleina. Paahda ne niukassa rasvassa uuninkestävässä valurautapannussa, laita samalla uuni kuumenemaan 270 astetta ja grillivastukset päälle. Kun sipulipaprikat on kuullotettu ihaniksi, laita ne toiseen astiaan, nostele broiskut marinadista ja ripsi enimmät marinadit takaisin kippoon. Heitä pannulle nokare voita ja nakkaa kanantapaiset sinne pariksi minuutiksi. Nyt lieden voi sammuttaa, uuni saa jäädä päälle, se varmaan onkin jo kuuma?
Laita uuniin ritilätaso ja nosta pannu tälle tasolle, paahda broiskuja vajaa kymmenen minuuttia ja kippaa sitten marinadi pannulle. Kääntele broiskuja marinadissa ja nosta takaisin uuniin toiseksi vajaaksi kymmeneksi minuutiksi. Tällä välin voit laittaa riisin kiehumaan, keitä se kookosmaidossa!
Kun kanat ovat olleet uunissa ronskin vartin, nosta pannu pois sieltä, kääntele kanat vielä kertaalleen ympäri ja kippaa sitten desin verran keppanaa, eli kolmosolutta, pannulle nosta vielä uuniin kunnes bisse tuntuu kiehuneen pois ja kastike on jälleen vetäytynyt kasaan (~5-7min). Sammuta uuni ja nosta pannu liedelle.
Nostele kanat nyt siihen astiaan jossa sipuli ja paprika ovat, sitä ennen kippaa sipulit ja paprikat pannulle jossa on uunissa paahdettu marinadi. Kuumenna pannu ja lisää siihen kerma, keitä sopivan paksuiseksi ja nostele kanat koko roskan päälle pysymään lämpiminä.
Pelimies kypsentää paprikat ja sipulit samassa pannussa uunissa, mutta kun minulla ei ollut tarpeeksi isoa pannua...........
Tarjoile riisin ja kylmän bissen kera.
Ärsyttää muuten ihmiset jotka käyttävät englantia tehokeinona kirjoitetussa kielessä. Tai keksivät lainasanoja lennossa värittääkseen puhetta. Yäk!
Broileria ei muuten pitäisi syödä ollenkaan, tein nyt poikkeuksen ja ostin broiskua toistamiseen viimeisen kolmen vuoden aikana..jep, kävin LIDLissä....
1 paketti luutonta kananrintaa siinä keltaisessa paskassa
1 sipuli
8 valkosipulinkynttä
1 habanero
1 ½ rkl fariinisokeria
3 rkl sitruunamehua
2 rkl curryä
2 rkl jauhettua korianteria
3 rkl paprikaa
2 rkl juustokuminaa
1 rkl garam masalaa
peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä
reilu 1 dl öljyä
2 dl kermaa
Bisseä käden ulottuvilla
Basmati-riisiä
Kookosmaitoa
2 Sipulia
2 Paprikaa
Heitä broiskut lävikköön ja huuhtele se keltainen dieselin apuaine pois. Jätä fileet valumaan.
Kippaa yksi sipuli lohkottuna, kaikki valkosipulinkynnet, mausteet, sokeri, sitruunamehu ja öljy luotettavaksi havaittuun litran rosterimittaan ja poraa sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Laita broiskut astiaan, marinadi niskaan ja hiero se kunnolla lihaan.
Anna lihan marinoitua tovi (20min - 45min), sillä välin valmistele sipulit ja paprikat siihen pisteeseen, että ne ovat viipaleina. Paahda ne niukassa rasvassa uuninkestävässä valurautapannussa, laita samalla uuni kuumenemaan 270 astetta ja grillivastukset päälle. Kun sipulipaprikat on kuullotettu ihaniksi, laita ne toiseen astiaan, nostele broiskut marinadista ja ripsi enimmät marinadit takaisin kippoon. Heitä pannulle nokare voita ja nakkaa kanantapaiset sinne pariksi minuutiksi. Nyt lieden voi sammuttaa, uuni saa jäädä päälle, se varmaan onkin jo kuuma?
Laita uuniin ritilätaso ja nosta pannu tälle tasolle, paahda broiskuja vajaa kymmenen minuuttia ja kippaa sitten marinadi pannulle. Kääntele broiskuja marinadissa ja nosta takaisin uuniin toiseksi vajaaksi kymmeneksi minuutiksi. Tällä välin voit laittaa riisin kiehumaan, keitä se kookosmaidossa!
Kun kanat ovat olleet uunissa ronskin vartin, nosta pannu pois sieltä, kääntele kanat vielä kertaalleen ympäri ja kippaa sitten desin verran keppanaa, eli kolmosolutta, pannulle nosta vielä uuniin kunnes bisse tuntuu kiehuneen pois ja kastike on jälleen vetäytynyt kasaan (~5-7min). Sammuta uuni ja nosta pannu liedelle.
Nostele kanat nyt siihen astiaan jossa sipuli ja paprika ovat, sitä ennen kippaa sipulit ja paprikat pannulle jossa on uunissa paahdettu marinadi. Kuumenna pannu ja lisää siihen kerma, keitä sopivan paksuiseksi ja nostele kanat koko roskan päälle pysymään lämpiminä.
Pelimies kypsentää paprikat ja sipulit samassa pannussa uunissa, mutta kun minulla ei ollut tarpeeksi isoa pannua...........
Tarjoile riisin ja kylmän bissen kera.
 |
| Joo en todellakaan ole mikään ruokakuvaaja. Anteeks. |
lauantai 2. marraskuuta 2013
Viikonlopun aamiaistärpit
Aamiaispekonia paistaessa kannattaa pannulle halkaista yksi valkosipulinkynsi antamaan makua.
Paistettujen munien päälle sopii pari tippaa väkevää chilikastiketta.
Paistettujen munien päälle sopii pari tippaa väkevää chilikastiketta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)