Pekka vapautti
kytkimen ja hetken aikaa vaikutti siltä, että mopedi sammuisi,
sitten kierrokset nousivat ja vähän turhan monta vuodenkiertoa
nähnyt laitos ampaisi eteenpäin kuin ammuttuna. Korkeavuorenkatua
alas, moottorin karjunnan kaikuessa talojen välisessä kuilussa
saaden mummot ja muut uteliaat ikkunoihin kurkistelemaan, josko
maailmanloppu olisi tulossa.
Punanotkonkadun
kulmassa pappatunturin eturengas nousi ilmaan, läheisen koulun
välituntia viettävien oppilaiden suureksi riemuksi, kännykät
kaivettiin esiin ja digitaalinäytöille ja sosiaalisiin medioihin
ikuistui, ainakin hetkeksi, helvetillinen näky; räjähtänyt
pappatunturi keulimassa, sarvista roikkui monesta lehdenkannesta
tuttu yöelämäprofessori, lentäjänlakki vinossa, rasvainen
pikkutakki lepattaen ja mopon tarakasta kuin henkensä hädässä
roikkumassa jokin joka näytti lähinnä siltä, että humalainen
kuusivuotias olisi piirtänyt Bob Marleyn ulkomuistista. Ja ”bob
marleyllä” oli puukengät jalassa.
”Minua pelottaa!”
huusi hippi.
”Lisää hanaa!”
huusi Pekka.
Pieni-Roobertinkatu
vain vilahti ohi kun mopedi syöksyi vanhan pääpaloaseman mäkeä
ylös, otti pienet, hipin huudolla ryyditetyt, ilmalennot mäen
laella.
Pekka paini
pappamopon hallintalaitteiden kanssa samalla kun hippi tulla ryskytti
perässä, puukengät mukulakivillä kolisten ja liukuen.
Rikhardinkadun
kulmassa kävi kiusallisesti ilmi, että Pekan tekninen osaaminen ei
ollut samalla tasolla hänen puheidensa kanssa. Kaasukahva oli
ikävästi jumiutunut ns. ”pohjaan” ja kiitäessään kohti espan
puistoa Pekalle tuli sellainen oivaltamisen hetki, Pekka nimittäin
oivalsi, että kitaran ala-E kielellä ei voi korvata pappatunturin
kaasuvaijeria, se oli nyt hirttänyt vaippaansa.
Kulkuneuvon
peräpäässä koettiin myös oivaltamisen hetkiä kun tarakasta
krampinomaisesti kiinni pitävä hippi näki, kahden isomman töyssyn
välissä, että Pekka oli luovasti tehnyt vanhoista kengännauhoista
uuden jarruvaijerin. Ja nimenomaan monikossa sillä takarumpujarrun
aisasta roikkui kengännauha ja hippi näki tärisevien lasiensa
läpi, että toinen nauha roikkui ohjaustangosta.
Kun sankarimme
tahoillaan huomasivat joutuneensa kuljettajista matkustajiksi,
huusivat he samanaikaisesti;
”EI JARRUJA”
”KAASU ON HIRTTÄNYT”
ja heti perään
kuului huuto;
”KAASU ON
HIRTTÄNYT?” ”EI JARRUJA?”
jatkuu huomenna...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti