Mieli lepää Somerolla

 

Mieli lepää Somerolla. Ja missä lepää mieli, lepää loppukroppakin.

Taakse jää Kivi-Helsingin kiireet, kun astuu sisään K-Härkätiehen, ja kerään iloiset nyökkäykset kassahenkilöiltä. Nappaan koriin paikallisia kurkkuja ja tomaatteja, leipäpaketin, Jokioisten munkkeja ja pari olutta. Parkkipaikalla on tilaa, eikä kukaan etsi maanisesti sitä ovea lähinnä olevaa ruutua tai tiuskahtele perheenjäsenilleen. Nostelen ostokset autoon, starttaan. Suuntaan ohi Kuisman ja keilahallin, ohitan Baddingin muistomerkin penkkeineen, kuin tilauksesta radio soittaa Tähdet tähdet. Käännän äänenvoimakkuutta kovemmalle ja pudotan kilolasit otsalta nenävarrelle, hyräilen mukana.

Säästöpankin ja autokioskin kohdalla täytyy vähän hiljentää vauhtia, jos vaikka näkyisi tuttuja, joita moikata. Kotona Helsingissä hoidin pankkiasiat pankissa, jonka nimestä tulee mieleen juuttien maa, ja aina keskeytyi asioiminen sanaan ”valitettavasti”. Valitettavasti sitä, valitettavasti tätä. Somerolla kukaan ei sano ”valitettavasti”, Somerolla sanotaan ”tämä hoituu”. Siksi minulla on nykyään tili Someron Säästöpankissa.

Somerolla ihmiset morjestavat toisiaan, Helsingin viiskulmassa kukaan ei katso toista, eikä kukaan hymyile, edes lapset. Joensuuntien alussa morjestin jo ensimmäistä tuttua, joka Hiacella ajoi vastaan. Se on kiva morjestaa, kun morjestetaan takaisin. Justeeraan autoni parkkiin S-marketin pihalle ja käyn Alkossa ostamassa roséviiniä, saan jälleen loistavaa palvelua ja toivotan hyvät viikonloput. Sitä arvottaa elämäänsä niiden pienien erojen avulla: Helsingissä kun käyt kaupassa, niin palaa hihat – Somerolla sama koitos päättyy suupielten kaareutumiseen ylöspäin.

Köröttelen majapaikkaani ja nostelen ostokset jääkaappiin. Lempiharrastukseni on valokuvaus ja olenkin someronreissuilla bongannut pittoreskin kuvauspaikan Jaatilan läheltä. Tienristeyksen jälkeen on raitin molemmin puolin tilat mihin Hondan saa parkkiin, vissiin tästä ajetaan traktorilla pellolle? Ne ovat minun salaiset parkkipaikkani nyt seuraavan varttitunnin aikana. Kaivelen rauhassa kolmijalan esille, virittelen sen pellolle ja ruuvaan kameran paikoilleen. Sommittelen kuvan kaikessa rauhassa, mittaan valon ja nappaan kuvan. Joku ajaa avolava-autolla ohi, morjestan kuin luonnostaan. Helsingissä ei voi näin tehdä, jos jossain on auton kokoinen paikka ja jätät kärrysi siihen, niin parissa minuutissa on paikalla kokovartalokondoomiasuun pukeutunut äkeä pyöräilijä, joka huutaa keuhkojensa pohjalta naisen sukupuolielintä, videoi sinua ja uhkaa tuhota mielenterveytesi. Somerolla ollaan ihmisiä ihmisille ja ymmärretään ihan ilman viestintää, että jos pitkätukka tahtoo napata pari valokuvaa pelloista, niin maailma ei siihen lopu, että auto on puoliksi maastoparkissa.

Somerolla ymmärretään autojen ja autolla liikkumisen päälle, sen voi päätellä jo katukuvasta, sillä Somerolla on paljon Honda CR-V merkkisiä autoja, se sattuu olemaan maailman parhain auto.

Sellainen paikka on Somero, siellä kelpaa ihmisen olla.