Jäätelöauto

 

Jäätelöauto. Mainitsin joskus jollekulle, etten ole koskaan ostanut jäätelöautosta mitään. Sain vastaukseksi pitkän katseen ja sitten innokkaasti lausutun ”Ne veneet on tosi hyviä”.

Veneet? Mitkä hiton veneet? Annoin asian olla.

Mikä konsepti on Jäätelöauto? Kumma sininen pakastin renkailla. Mikä autotehdas valmistaa jäätelöautoja? Jokin geneerinen autotehdas, varmaan sama joka valmistaa briteissä olevat black cabit, jotka eivät myöskään ole mitään merkkiä.

Kuukausi sitten ylitin kadun laittomasti ja jäätelöauton kuljettaja luuli, että tahdon ostaa jotain. Hän veti auton parkkiin, hyppäsi ulos maksupäätteen kanssa ja kysyi mitä saisi olla. Vastasin kauhuissani, etten tiedä, en ajatellut ostaa. En ole koskaan ostanut jäätelöautosta mitään.

”Ah, kokeile näitä meidän veneitä! Ne on kestosuosikki!” sanoi leveästi hymyilevä jäätelöautomies, joka näytti juuri siltä kuin jäätelöauton kuljettajan tuleekin näyttää.

”Taas ne veneet!” ajattelin ja huikkasin, että nyt ei ole lompakkoa mukana (mikä oli teknisesti ottaen valhe, sillä älykellossani oli kahden eri pankkikortin maksuominaisuus).

Otin asian puheeksi kavereiden kanssa ja sain kuulla, että ne veneet on jäätelöauton JUTTU. Jälkiruokien maailmassa sama asia kuin oluttuoppipäivitys Oak Barrelista ennen neljän tunnin lentoa Malagaan.

”Ne veneet on tosi hyviä, niitä ei saa kuin sieltä Jäätelöäautosta”, vakuuteltiin. Alkoi tuntua siltä, että kyseessä on kultti. Kotona katsoin Jäätelöauton sivuilta ne kuuluista veneet. Ihan tavallinen jäde, mutta sellaisessa pesuvadin näköisessä kaukalossa. Hetken aikaa mietin, olinkohan itse ollut töissä Jäätelöauton tuotekehittelyssä, niin vahvalta alisuorittamiselta vaikutti.

Kysyin vaimolta, pitäisikö Jäätelöautosta ostaa jotain ihan vain siksi, että voisimme ottaa osaa sukupolvikokemukseen, ennen kuin polttoaineiden hinnannousu niittaa kummallisen sinisen pakastearkun tukkuliikkeen pihaan?

”Joo, ostetaan niitä veneitä!”

Taas ne veneet.

Sitten koitti se päivä kun jäätelöauton piti tulla, kaukaa horisontin takaa kuului epävireinen muovikaiuttimen rääkynä sen merkiksi, että Jäätelöauto oli liikkeellä. Pelotti. Vaimo puristeli puuvillaista kauppakassia, steppasi paikallaan ja lörpötti ”onkohan siellä vielä veetelö jäneitä jäljellä, kun meidän pysäkki on viimeinen?”

Vastasin, että lähden kotiin jos ne veneet on sellaisia, että aikuisellakin menevät sanat sekaisin.

Lopulta auto saapui ja leveästi hymyilevä jäätelöautomies pomppasi kuskin pukilta. Kerroin lammasmaisesti saapuneeni ostamaan niitä veneitä, joista niin kovin paljon puhutaan. Jäätelöautomies taputti selkääni toverillisesti ja kehui, kuinka oivallisen valinnan olin tehnyt ”Ah, toffeeveneet, meidän kestosuosikki!”

Jännitti niin saatanasti, että näppäilin PIN-koodin kahdesti väärin, jonossa selän takana ihmiset murisivat vihaisesti. Ne olivat varmaan kaikki tulleet ostamaan niitä veneitä.