Stadin nimbyt

Seurasin voimallisesti huvittuneena keskustelua Facebookin Käpylä-ryhmässä, aiheena aidatut piha- ja muut alueet. Näki taas hyvin sen, miten jossain susirajalla on pantu petäjää halki poikki ja pinoon, että ollaan saatu se vanhin mukelo huit helvettiin jaloista pyörimästä ja sinne Helsinkiään elikkäs Hesaan elikkäs Mega-Hese-Ygöseen, tai miten hiidessä junantuomat armasta pääkaupunkiamme kutsuvatkaan.

Näinhän ne maailmankuvat ja zeitgeistit tuppaa asettumaan, että kun Voima-lehti napataan kainaloon sieltä rautatieasemalta ja matkalla kohti skurulinjan päätepysäkkiä, asumaan vuokralle, että ach ja och voipa kunpa olisikin meilläkin sellainen utopia, jotta kollektiivinen kaupunkitila kaikille yhteistä olisi ja ihanata ja ikuinen kesä ja niin päin pois, vähän kalijaa ja pilveä siellä nurmikolla ja porvari hus pois heti täältä meidän kaikkien puistosta ja kokoomuslaiset ne vasta ampua pitäisi!

Kova on usko siihen, että yhteinen tavara olisi sitä auvoisinta. Fakta vaan on, että kommunismi ei toimi ja siellä missä ei Securitaksen savitakit narise kilpaa maihinnoususaappaiden kanssa, on paikat rikottu tai vähintäänkin sotkettu. Jos ette usko niin menkää katsomaan mitä tahansa yleistä vessaa tai Koffin puistoa Taiteiden yön jälkeen. En ole #muuten koskaan ymmärtänyt, miksi vappuna ja taiteiden yönä kaikki maajussit tulevat tänne sotkemaan. En minäkään tule sinne teidän Ankkarockkiinne kusemaan porttikonkiin neljän boforin juubassa vain siksi että on jotkut hiton juhlat. Hitto vie.

Kaikkein hauskinta (lue: naurettavinta) näissä jokaista pihaa ja siirtolapuutarha-aluetta julkiseksi puistoksi vaativissa tyypeissä on heidän suorastaan vesivärinohut naiiviutensa; tila joka muuttuu ääripäästä toiseen jahka ensimmäinen oikeasta työpaikasta saatu liksa kilahtaa tilille tai vuokrahelvetti muuttuu omistusasunnoksi, kaikkein heikoimmilla yksilöillä riittää ihan romanikerjäläinen oven takana kauppaamassa Isoa Numeroa, että oma todellisuus järkkyy perustuksia myöten ja pitää laittaa isännöitsijälle sähköpostia että josko alaovet saisi lukkoon vuorokauden ympäri.

Silloin loppuu vinkuminen ”kaikkien yhteisestä julkisesta kaupunkitilasta”, se on kolmen metrin teräsbetonimuuri Nato-piikkilangalla ja konekivääripesäkkeillä talon ympäri, vallihauta krokodiileillä ja biometriset tunnisteet rapun oveen. Kotini on linnani, hipit uuniin ja kerjäläisiä voidaan auttaa siellä heidän omassa maassaan.