Tarina eräästä
laatikkokamerasta.
Kaveri löysi
kierrätyskeskuksesta roskikseen menossa olevan laatikkokameran.
Etsimien peilit olivat irti ja kolisivat laatikon sisällä, eikä
henkilökunnan taidat riittäneet laitoksen avaamiseen.
Filminedistämisvipukin pyöri tyhjää. Kamera päätyi sitten
minulle.
Kyseinen laite on
Kodak Brownie, joku niistä lukuisista malleista jota Suomessa
myytiin nimellä ”Näpsä”. Kameran etumaskissa lukee kyllä
tarvittaessa myös Hawk Eye II tai Kodak Six-20, mutta alle, ylle tai
päälle on liimattu messinkikyltti jossa, lukee romanttisesti
”Näpsä”.
En tiedä millä
atribuuteilla tämä laite on ”Näpsä”, onko se näpsästi
(=näppärästi) käytettävä vai näpsän kokoinen. Ainakin se on
pienempi kuin oman aikansa palkkikamerat. Ja kevyt se on myös.
Ja näpsä se oli
korjata. Briljanttietsimien peilit olivat irronneet liimojen annettua
periksi, mikä on ihan odotettavaa ottaen huomioon että laitos on
jostain 1930-40 -luvulta. Filmin edistämiseen tarkoitettu nuppi
pyöri myös akselinsa ympärillä tyhjää. Laitos on periaatteessa
puinen laatikko, jossa on metalliset sisäkalut, johon filmi
viritetään. Koko roska on naulattu kasaan. Otin naulat irti,
puhdistin ja liimasin peilit paikkaan ja kasasin laitoksen.
Filminedistämisnupin akseli laajeni sopivasti pienellä
vasarointityöllä.
Roskis Pengerpuistossa |
Ei muuta kuin
kuvaamaan. Kun tämän sisälle laittaa 620-puolalle rullatun HP5+’n
niin kameran arvo tuplaantuu.
Näpsän käyttö ei
ole niin näpsää. Briljanttietsimet häpeävät itseään jopa
Smenan legendaarisen kurkistusluukun rinnalla ja niistä ei voi puhua
samalla viikollakaan jonkun laatukameran vyötärötasopeilietsimen
kanssa. Lasiluukkuun kurkatessa näkyy maailma kuin neljän päivän
ryyppyputken jälkeen, kontrastit ynnä värit ovat hukassa ja
näkökentän äärirajat sumeat. Hämärässä homma menee
tuuripeliksi. Eipä sillä, että tämä olisi mikään yö tai
hämäräkuvaajan kamera; linssi on kaikilla mittareilla umpisurkea,
korkeintaan puoli piirua parempi kuin jokin minkä voisi tehdä
puhdetöinä autiolla saarella humalassa jaloillaan ilman työkaluja
rantahiekasta löydetystä pullonpohjasta. Elementtejä on ilmeisesti
vain yksi ja piirtoympyrä on ”riittävä”, samalla tavalla kuin
vasaralla peukaloon lyöminen sattuu ”tarpeeksi”. Linssi hukkaa
puolet kaikesta kontrastista mitä maailmalla on tarjota.
Suljin on ilmeisesti
tiede- ja tekniikkamiesten kehittämä erittäin pätevä
”half-packard” jossa jokin levy vain kiepsahtaa laatikossa olevan
reiän taitse. Järjestyshän on siis linssi → laatikossa oleva
reikä → half-packard → filmitaso. En osaa sanoa miksi näin.
Mitään aukonsäätöjä ei ole, linssi on optimialueella eli jotain
f8 ja f11 välillä, tämä yhdistettynä jokseenkin laiskaan 1/30s
suljinaikaan, mikä voi todellisuudessa olla mitä vain 1/15s-1/40s
välillä, tarkoittaa että jopa ISO400 herkkyyden filmillä tällä
kuvataaan vain todella aurinkoisella kelillä. Voin vain kuvitella
millaista on ollut räiskiä nykyään niin suosittua
striitphotokrafia tällä laitteella ja jollain oman aikansa nopealla
ISO50 filmillä. Ilmeisesti tuohon aikaan suuresti nautitut
oopiumjohdannaiset ovat helpottaneet tehtävää tehden kuvaajan
kädestä vakaan ja kohteesta tarkan?
Voimalinja |
Todellisille
masokisteille kamerasta löytyy myös B eli T eli Z -asetus jolla
”laukaisimen” joka, jos totta puhutaan, on pelkkä vittumaisen
terävä teräksinen palkeenkieli kameran kyljessä, kääntö
ääriasennosta toiseen saa sulkimen avautumaan ja pysymään auki
kunnes laukaisinta väännetään taas. Tämä on aavistuksen verran
parempi systeemi kuin Kodak Six-20 laatikkokameran vastaava, tuossa
laitoksessa laukaisin on nimittäin nappi mitä pitää itse pitää
pohjassa koko valotuksen ajan.
Bauhaussin mainostolppa Espoossa |
Mitään
jalustaruuvejahan näissä ei tietenkään ole, eihän kamerajalustaa
oltu vissiin keksittykään kun nämä markkinoille tulivat ja jos
olikin niin eihän niihin ollut kellään rahaa? Vaihtoehdot ovat
siis tukea kamera maahan, jolloin puolet kuva-alasta on epätarkkaa
asfalttia/hiekkatietä/nurmikkoa, tukea kamera seinään, jolloin
puolet kuva-alasta on seinää tai sitten yrittää tasapainottaa
kamera auton, sähkölaatikon tai vaimon pään päälle (lapset ovat
liian liikkuvaisia mutta vaimon pystyy yleensä kouluttamaan
toimivaksi tilaispäisjalustaksi).
Näkymä Sakarinkadulle Pengerkadulta |
Paskamaisen hidas
suljin, surkean valotehoton ”linssi” ja Näpsän saatanallisen
epäergonominen muotoilu yhdistettynä kammottavaan laukaisimeen
takaa, että liki jokainen kuva on vinossa, tärähtänyt ja
sommittelultaan epäonnistunut. Lisäksi tämä ottaa 6x9 kuvia joten
sillä tuopin hintaisella hoopeevitosella ei saa kuin KAHDEKSAN KUVAA
RULLALLE.
Siltikin, vaikka se
on ominaisuuksiinsa nähden aivan paska minä todella tahdon pitää
tästä kamerasta. Ja pidänkin. Se on sympaattinen. Se on niin ruma,
että se on kaunis. Vähän niin kuin rättisitikka. Sen
tekniikkansa, muotoilunsa ja toteutuksensa puolesta jotain mitä
lapsi toisi ylpeänä kotiin ala-asteen puukäsityötunnin jälkeen.
Näkymä Franzeniaan Pengerpuistosta |
Silti se on kamera.
Helvetin huono kamera millä tahansa mittareilla, mutta omana
aikanaan se on ollut todennäköisesti hintaluokkansa parhaimmistoa
ja joku on ostanut sen ja ylpeydellä käyttänyt. Ei ole Kodakin
tehdaskaan laitostaan hävennyt, kameran päällä oleva kantohihna
on todella hyvälaatuista nahkaa ja siihen on painettu MADE IN GREAT
BRITAIN BY KODAK LTD.
Hiekoitusastia Torkkelinkadulla |
Se oli jo kerran
menossa roskiin, mutta minä korjasin sen. Taskuveitsen, pienen
vasaran ja parin asennusliimatipan avulla. Ehkä odotan keskikesän
aurinkoisia kelejä ja lataan laatikkokameraan jotain kivaa filmiä?
Kohta 90-vuotiaan ei tarvitse ihan täysin eläkkeellä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti