Olen ikäväkseni
joutunut tekemään tämmöisen havainnon, että olen vanhentunut.
Tässä iässä ei enää kasveta, paitsi henkisesti kun auto on
jumissa kinoksessa tai vatsan seudulta, vatsan seudulta kasvamista ei
tosin kutsuta kasvamiseksi vaan metaboliseksi oireyhtymäksi, ainakin
lääkäreiden toimesta. Kasvaminen on jotenkin jaloa ja ylevää,
vanheneminen pelkästään paskamaista.
Rapistuvan kehoni
ensimmäiset vanhuuden oireet ovat vetistävät silmät.
Nuorempana vesi tuli
silmiin vain aiheesta, kuten jos joku potkaisi munille tai vuokra
piti maksaa.
Nykyään silmät
vetistävät milloin mistäkin syystä.
Jos aurinko paistaa,
valuu vesi silmistä.
Jos on pimeää,
valuu vesi silmistä.
Sama pätee myös
jos tuulee, on kuivaa, pitää lukea, käydä kaupassa, nostaa
jotain, pestä jotain, leipoa, syödä, sitoa kengännauhat, ajaa
autoa, valokuvata, kertoa vitsi, halata, maata sohvalla, katsoa
televisiota, haukotella, kokata, siivota, kirjoittaa, päivittää
facebookkia, juoda kahvia, korjata autoa, sovittaa silmälaseja.
Oikeastaan teki ihan mitä tahansa, tulevat kyyneleet silmiin.
Hiuksia pestessä
vesi ei kihoa silmiin, mutta se johtunee siitä, että vettä menee
korviin. Ainakin uskon näiden asioiden liittyvän toisiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti