"Mäskäys on oluenvalmistuksen vaihe, jossa idätetyistä jyvistä eli maltaista irrotetaan käymiskelpoiset sokerit lämpimän veden avulla. Yksinkertaisimmillaan mäskin
lämpötila nostetaan tiettyyn pisteeseen, joka pidetään vakiona koko
mäskäyksen ajan. Usein mäskiä pidetään kuitenkin tietyn mittaisia
ajanjaksoja eri lämpötiloissa, joissa kussakin tapahtuu tietynlaista
entsyymitoimintaa.
Mäskäyksessä on kaksi päämenetelmää: infuusiomäskäys ja
keittomäskäys. Ensimmäisessä koko mäskiä lämmitetään kokonaisuutena,
jälkimmäisessä siitä keitetään kerralla pieniä osia, jotka lisätään
päämäskiin, ja jotka näin nostavat sen lämpötilaa."
Lähde: Wikipedia
Lupasin kirjoittaa sanasen mäskäyksestä ja kun blogini sahti-osion lukukerrat osoittivat kiinnostuneita olevan melkein neljäkymmentä kappaletta, päätin näin myös tehdä.
Mäskäys on itselleni toki tuttu asia oluenpanovuosiltani, mutta koska kertaus on opintojen äiti, raapustelen siitä nyt mielelläni tovin.
Kuten Wikipediasta lainaamani kappale kertoo, tarkoitus on saada maltaan sokerit irroitettua maltaista vierteeseen jotta niistä saadaan ravintoa hiivalle.
Alkoholi on muuten hiivan kakkaa ja pissaa!
Kappaleessa mainituista mäskäysmenetelmistä voimme heti unohtaa keittomäskäyksen, se on minulle aivan liian monimutkainen suoritus ja onnistuu parhaiten kokeneiden panijoiden ja ammattilaisten toimesta. Suosittu pilsnerolut on lähes aina (toivottavasti) mäskätty keittomäskäys-tyylillä.
Infuusiomäskäyskin on ehkä väärä termi sahdin mäskäykselle, koska siinä maltaat sekoitetaan koko vesimäärään. Sahdissahan vettä lasketaan vähin erin, aina kuumempaa ja kuumempaa kunnes mäski kiehuu. Erittäin mainiossa Sahtikirjassa, jota olen jo blogissani kehunut, löytyykin resepti sahdille kotikeittiössä, tämä resepti keskittyy infuusiomäskäykseen jossa siis koko ~3kg mallasmäärä lisätään kuuteen litraan esilämmitettyä vettä.
Yksi tärkeä tieto mäskäyksessä on lämpötila, se pitäisi tietää suhteellisen tarkasti - pelko pois! Ei sentään asteen tarkasti! - mutta suunnilleen. Kokenut sahdintekijä arvioi lämpötilat sormellaan ja itseasiassa yhtään enempää kokkaillut henkilö osaa myöskin aistinvaraisesti arvioida lämpötilan suunnilleen kymmenen asteen tarkkuudella ja se alkaakin jo riittämään, lämpöä tarkempaa on kuitenkin mäskäysaika.
Kaupoista saa nykyään pikkurahalla erilaisia digitaalisia lämpömittareita, halvimmillaan Biltemasta (9,90€), tarkkuutta hakeva kaveri tekee vertailumittauksen tarkaksi tiedetyn (ja yleensä kalliin) lämpömittarin kanssa ja näkee siitä pitääkö mittari paikkansa ja jos ei, paljonko se heittää. Lasiset lämpömittarit ovat tarkkoja ja edullisia eivätkä niistä lopu patterit. Niiden haittapuolena on heikko kestävyys ja valitettavasti elohopealla tai sen korvikkeella tärvelty mäski on biojätettä. Valintoja on siis tehtävä!
Mäskäysprosessin kemiallisesta puolesta kannattaa lukea täältä:
Kotipanimomestarin käsikirja
Vaikka prosessi saattaa vaikuttaa pitkän kemian oppimäärältä, sen itseasiassa sisäistää melko nopeasti, pari lukukertaa kera kukkurallisen kousan kultaista ambrosiaa (eli sahtia!) piisaa mainiosti. Tarkkoja sanoja ei tarvitse opetella, pääasia on kuitenkin se että tietää mitä tekee.
Viime kerralla kun tein sahtia, jouluksi, lisäsin kolmeen sahtimallaskiloon suoraan 32-asteista vettä yhden litran ja sekoitin voimakkaasti. Peitin kattilan ja annoin tekeytyä 20 minuuttia jonka jälkeen lisäsin viisi litraa 40-asteista vettä. Annoin jälleen olla kannella peitettynä 20 minuuttia. Tämän jälkeen ryhdyin nostamaan "panoksen" lämpötilaa liedellä, samalla voimakkaasti sekoittaen. Sekoitus on tärkeää koska liettä joutuu pitämään aika kuumalla jotta kattila lämpenisi, samalla on riski että pohjalla oleva mäski kuumenee liikaa.
Kun lämpötila nousi 50-asteeseen, sammutin lieden ja jatkoin hämmentämistä, lämpötila nousi vielä pari astetta ja sitten nostin kattilan esilämmitettyyn uuniin, asteita laitoin uunin termostaattiin n.60.
Nyt pidin taukoa puolisen tuntia ja jälleen nostin kattilan liedelle, samalla nostin uunin lämpötilan 70-asteeseen ja uunin lämmetessä kuumensin mäskin 64-asteiseksi, jälleen voimakkaasti sekoittaen ja tarkkaillen, ettei pohja kuumenisi liikaa. Kuumennuksen jälkeen nostin kattilan puoleksitoista tunniksi lämpimään uuniin. Kävin sekoittelemassa mäskiä neljään tai viiteen kertaan tänä aikana.
Viimeisen uunituksen jälkeen nostin mäskin liedelle ja nostin sen lämpötilan reiluun 70-asteeseen vielä toviksi, ehkä kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Sitten nostin lämpötilaa hiljalleen aina 92-asteeseen asti. Kun lämpömittari näytti 75-astetta maistoin vierrettä ja totesin sen hyvin makeaksi.
Kun lämpötila nousi yli 90-asteen, sammutin lieden ja siirsin kattilan pois kuumalta levyltä. Desinfioin litran rosterimittani (varmaan jokaisessa reseptissä käyttämäni!) kiehuvalla vedellä ja ryhdyin lappamaan mäskiä mehumaijaan. Suoritin pääkäymisen 48h 23,5-asteessa jonka jälkeen lapposin sahdin muoviastiaan ja nostin sen vintille n.5-8 -asteeseen jossa se ehti olla viikon ennenkuin lahjoittelin siitä osan matkaan.
Tästä joulusahdistani tuli mielestäni parasta sahtia mitä olen tähän mennessä tehnyt, olinkin onneni kukkuloilla kun pakkasin pari litran putelia matkaan pariskunnalle joka lähti joulun viettoon rouvan synnyinseuduille Asikkalaan, sahtiseudulle, jossa sitä maistatettiin pitkän linjan sahdinystävillä ja todettiin varsin kelvolliseksi tuotteeksi!
Nyt joulu on lusittu joten heiluttelen karvaisia käpäliäni ja toivotan kaikille blogini lukijoille oikein hyvää (ja sahtirikasta) uutta vuotta 2016!
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
tiistai 15. joulukuuta 2015
Duunaridiivat
Olen ollut jälleen pyörällä päästäni nykymenosta, olin niin pyörällä, etten keksinyt jälleen uutta adjektiivia kuvaamaan sitä mitä koen. Onneksi vaimoni avitti ja keksi sanan duunaridiivat.
Vähän taustaa valottamaan tätä surkeaa tilannetta; hyvä ystäväni rakennuttaa omakotitaloa. Rakennustapa on tässä tapauksessa täydellinen vastakohta ns. avaimet käteen -paketille, toisin sanoen talotoimittajalta on tilattu runkopaketti ja runkomiehet, eikä mitään muuta.
Itse päädyin kaverisuhteen ansiosta tontille pyörimään, minähän en ole mikään oikea rakennusmies vaan perinteinen remppareiska, käsistään kätevä kaveri jolla on pakettiauto. Lupauduin jeesaamaan kaveria parissa sisähommassa, lattioiden tekemisessä yms. Enpä kuitenkaan arvannut minkälaisen työmäärän tulisin hoitamaan loppupeleissä..
Runkomiehet tekivät talon harjaan asti väliseinineen kaikkineen, sitten tulivat peltimiehet ja tekivät katot, räystäät, ikkunalaudat sekä kattoturvatuotteet. Kummatkaan edellämainituista eivät kuitenkaan tehneet ikkunapellitysten viistoituksia vaan tämä jäi asiakkaalle.
Ilmastointikaveri oli sangen mukava, hänellä ei ollut diivan elkeitä. Tosin hänkään ei jostain syystä tehnyt koneellisen ilmastoinnin poistoputkelle reikää.
Sisähommien tullessa ajankohtaiseksi loppusyksystä alkoi "jeesaamiseksi" kuvittelemani sarka kasvaa sellaiseksi, että ymmärsin olevani täystyöllistetty factotum, ja suurin syyllinen tähän olivat duunaridiivat.
Putkimiehet vetivät kyllä putket, viemärit ja jakotukit kiltisti. Sitten he häippäsivät jonnekin, muoviputkien päässä killuivat hanakulmat. Kaverini soitteli putkareiden perään jotka vastasivat, että he tulevat takaisin kun hanakulmat on muurattu seinän sisään putkineen! Tässä vaiheessa meinasi (ensimmäisen kerran) tulla itku silmään, sillä putkea oli koko lailla paljon. Ja samoin hanakulmia. Eikä asiaa helpottanut sekään että kulmat pitäisi saada millin tarkkuudella 150mm etäisyydelle toisistaan ja vaakatasoon. Kun putkille ajettiin uria ja hanakulmille piikattiin monttuja tätä ongelmaa pohdittiin tosissaan. Onneksi putkiliike lupasi armeliaasti lainata asennusjigejä joilla hanakulmat sai oikeille etäisyyksille.
Perinteitä kunnioittaen putkarit lainasivat jigit ja sanoivat, että niiden palauttamisella ei ole kiire, sitten he soittivat seuraavana päivänä ja halusivat ne takaisin.
Työmaan suurimmat diivat ovat kuitenkin Herra Sähkäri ja Kuningas Puustelli.
Sähkömies pitää itseään Jumalasta seuraavana ja kaikki muut samalla työmaalla olevat ovat hänen alapuolellaan. Herra Sähkärin arvolle ei myöskään sovi sähköputkien roiloaminen seinän sisään, tai rasioiden uppoasennus, vaan tämäkin asia langetettiin minun harteille.
Ennenkuin olin nähnytkään koko sähköäijää piti minun roilota varmaan puoli kilometriä uraa seiniin jotta kaikki sähköjohdot ja kaapelit saataisiin vedettyä. Ohjeistuksena minulla oli huterat punaiset viivat joita oli vedetty sinne tänne, vähän niinkuin Hessu Hopo olisi piripäissään tägäillyt punaisella tussilla koko torpan täyteen.
Vasta kun olin kolme päivää kontannut läpitunkemattomassa pölyssä roilokoneen terät punaisina hehkuen, minulle kerrottiin että osa viivoista on vain "suunnilleen oikeilla paikoilla" mikä tarkoitti suomeksi samaa kuin "ne on aivan päin helvettiä vedettyä". Lisäksi osa viivoista oli piirretty vain mahdollisia varauksia varten ja olin roilonnut nekin turhaan. Tästä ei tietenkään pahoiteltu laisinkaan. Koko torpan sisäpuoliset johtourat nielaisivat liki sata kiloa tiilitasoitetta...
Sillä välin kun vetelin hiki hatussa kuraa putkien niskaan, ehti Herra Sähkäri pahoitella kuinka hän ei pääse tekemään alaslaskettujen kattojen sisäpuolisia vetoja, koska kattojen runko puuttuu. Runkojen teko oli minun hommani, mutta se oli viivästynyt koska tein seiniin reikiä. Kun sain kattojen rungot valmiiksi, kävi ilmi ettei Herra Sähkärin arvolle sovi kiinnittää kattorasioita. Hän jätti ne roikkumaan ja minä jouduin arpomaan puutavarasta passelit kiinnitykset. Ennenkuin levytin katot umpeen soitin Herra Sähkärille ja sanoin, että jos sopii niin laitan rasiat kiinni vain yhdellä ruuvilla niin hän voi saapuessaan irroittaa sen, kääntää rasiaa ympäri kuten tahtoo ja kiinnittää sen uudelleen. Puhelimessa tämä sopi.
Arvatkaas miten kävi kun Herra Sähkäri tuli työmaalle? Hän ei voinut tehdä mitään koska rasiat oli kiinnitetty ruuvilla..
Kuningas Puustelli on kuitenkin työmaan suurin diiva! Ensiksi Puustelli lähetti koko talon kaikki kaapistot kaksi viikkoa etuajassa syömään tilaa autotallista, täysin sopimuksen vastaisesti. Jos Puustellin kamat olisivat tulleet AJOILLAAN, olisi sisähommat olleet liki valmiit ja kaapit olisi voinut kantaa suoraan keittiöön.
Sitten Puustellin asentaja, jota kutsun Kuningas Puustelliksi ilmoittaa että hän tulee viikon verran etuajassa tekemään ihm...eikun keittiön. Tähän vastattiin, että ei onnistu koska keittiö on vielä maalaamatta ja sen lattia pitäisi tehdä, tähän Kuningas Puustelli vastasi, että hän tulee joko nyt maanantaina tai sitten vasta helmikuussa..
Saimme itkulla kiristettyä, että Kuningas tulisi vasta tiistaina, niin saisimme yötä myöten painamalla kaikki hommat tehtyä. Kunkku tuli kuitenkin maanantaina silmäilemään josko hänelle sopisi sittenkään aloittaa. Ensimmäiseksi hän huomasi, että kaapistot ovat autotallissa:
"Vittu nää kaapithan on täällä!"
Tämän jälkeen hän kiroili sitä, että miksi kaapit ovat autotallissa ja kuinka hän saa ne sieltä. Vastasin aika topakasti, että mikäli Puustelli olisi tuonut kaapit ajoissa, ne olisivat ENSI VIIKOLLA pinnoiltaan valmiissa kyökissä odottamassa.
Kuningas Puustelli puhalsi nenäänsä ja sanoi, että viette ne kaapit keittiöön odottamaan häntä.
Veimme osan kaapeista, emmekä viitsineet mennä tänään töihin laisinkaan. Tasoitemieskin sanoi, että lähtee Tallinnaan hakemaan jouluviinoja koska ei jaksa kattoa näitä "diivailevia elviksiä" töissä.
Vähän taustaa valottamaan tätä surkeaa tilannetta; hyvä ystäväni rakennuttaa omakotitaloa. Rakennustapa on tässä tapauksessa täydellinen vastakohta ns. avaimet käteen -paketille, toisin sanoen talotoimittajalta on tilattu runkopaketti ja runkomiehet, eikä mitään muuta.
Itse päädyin kaverisuhteen ansiosta tontille pyörimään, minähän en ole mikään oikea rakennusmies vaan perinteinen remppareiska, käsistään kätevä kaveri jolla on pakettiauto. Lupauduin jeesaamaan kaveria parissa sisähommassa, lattioiden tekemisessä yms. Enpä kuitenkaan arvannut minkälaisen työmäärän tulisin hoitamaan loppupeleissä..
Runkomiehet tekivät talon harjaan asti väliseinineen kaikkineen, sitten tulivat peltimiehet ja tekivät katot, räystäät, ikkunalaudat sekä kattoturvatuotteet. Kummatkaan edellämainituista eivät kuitenkaan tehneet ikkunapellitysten viistoituksia vaan tämä jäi asiakkaalle.
Ilmastointikaveri oli sangen mukava, hänellä ei ollut diivan elkeitä. Tosin hänkään ei jostain syystä tehnyt koneellisen ilmastoinnin poistoputkelle reikää.
Sisähommien tullessa ajankohtaiseksi loppusyksystä alkoi "jeesaamiseksi" kuvittelemani sarka kasvaa sellaiseksi, että ymmärsin olevani täystyöllistetty factotum, ja suurin syyllinen tähän olivat duunaridiivat.
Putkimiehet vetivät kyllä putket, viemärit ja jakotukit kiltisti. Sitten he häippäsivät jonnekin, muoviputkien päässä killuivat hanakulmat. Kaverini soitteli putkareiden perään jotka vastasivat, että he tulevat takaisin kun hanakulmat on muurattu seinän sisään putkineen! Tässä vaiheessa meinasi (ensimmäisen kerran) tulla itku silmään, sillä putkea oli koko lailla paljon. Ja samoin hanakulmia. Eikä asiaa helpottanut sekään että kulmat pitäisi saada millin tarkkuudella 150mm etäisyydelle toisistaan ja vaakatasoon. Kun putkille ajettiin uria ja hanakulmille piikattiin monttuja tätä ongelmaa pohdittiin tosissaan. Onneksi putkiliike lupasi armeliaasti lainata asennusjigejä joilla hanakulmat sai oikeille etäisyyksille.
Perinteitä kunnioittaen putkarit lainasivat jigit ja sanoivat, että niiden palauttamisella ei ole kiire, sitten he soittivat seuraavana päivänä ja halusivat ne takaisin.
Työmaan suurimmat diivat ovat kuitenkin Herra Sähkäri ja Kuningas Puustelli.
Sähkömies pitää itseään Jumalasta seuraavana ja kaikki muut samalla työmaalla olevat ovat hänen alapuolellaan. Herra Sähkärin arvolle ei myöskään sovi sähköputkien roiloaminen seinän sisään, tai rasioiden uppoasennus, vaan tämäkin asia langetettiin minun harteille.
Ennenkuin olin nähnytkään koko sähköäijää piti minun roilota varmaan puoli kilometriä uraa seiniin jotta kaikki sähköjohdot ja kaapelit saataisiin vedettyä. Ohjeistuksena minulla oli huterat punaiset viivat joita oli vedetty sinne tänne, vähän niinkuin Hessu Hopo olisi piripäissään tägäillyt punaisella tussilla koko torpan täyteen.
Vasta kun olin kolme päivää kontannut läpitunkemattomassa pölyssä roilokoneen terät punaisina hehkuen, minulle kerrottiin että osa viivoista on vain "suunnilleen oikeilla paikoilla" mikä tarkoitti suomeksi samaa kuin "ne on aivan päin helvettiä vedettyä". Lisäksi osa viivoista oli piirretty vain mahdollisia varauksia varten ja olin roilonnut nekin turhaan. Tästä ei tietenkään pahoiteltu laisinkaan. Koko torpan sisäpuoliset johtourat nielaisivat liki sata kiloa tiilitasoitetta...
Sillä välin kun vetelin hiki hatussa kuraa putkien niskaan, ehti Herra Sähkäri pahoitella kuinka hän ei pääse tekemään alaslaskettujen kattojen sisäpuolisia vetoja, koska kattojen runko puuttuu. Runkojen teko oli minun hommani, mutta se oli viivästynyt koska tein seiniin reikiä. Kun sain kattojen rungot valmiiksi, kävi ilmi ettei Herra Sähkärin arvolle sovi kiinnittää kattorasioita. Hän jätti ne roikkumaan ja minä jouduin arpomaan puutavarasta passelit kiinnitykset. Ennenkuin levytin katot umpeen soitin Herra Sähkärille ja sanoin, että jos sopii niin laitan rasiat kiinni vain yhdellä ruuvilla niin hän voi saapuessaan irroittaa sen, kääntää rasiaa ympäri kuten tahtoo ja kiinnittää sen uudelleen. Puhelimessa tämä sopi.
Arvatkaas miten kävi kun Herra Sähkäri tuli työmaalle? Hän ei voinut tehdä mitään koska rasiat oli kiinnitetty ruuvilla..
Kuningas Puustelli on kuitenkin työmaan suurin diiva! Ensiksi Puustelli lähetti koko talon kaikki kaapistot kaksi viikkoa etuajassa syömään tilaa autotallista, täysin sopimuksen vastaisesti. Jos Puustellin kamat olisivat tulleet AJOILLAAN, olisi sisähommat olleet liki valmiit ja kaapit olisi voinut kantaa suoraan keittiöön.
Sitten Puustellin asentaja, jota kutsun Kuningas Puustelliksi ilmoittaa että hän tulee viikon verran etuajassa tekemään ihm...eikun keittiön. Tähän vastattiin, että ei onnistu koska keittiö on vielä maalaamatta ja sen lattia pitäisi tehdä, tähän Kuningas Puustelli vastasi, että hän tulee joko nyt maanantaina tai sitten vasta helmikuussa..
Saimme itkulla kiristettyä, että Kuningas tulisi vasta tiistaina, niin saisimme yötä myöten painamalla kaikki hommat tehtyä. Kunkku tuli kuitenkin maanantaina silmäilemään josko hänelle sopisi sittenkään aloittaa. Ensimmäiseksi hän huomasi, että kaapistot ovat autotallissa:
"Vittu nää kaapithan on täällä!"
Tämän jälkeen hän kiroili sitä, että miksi kaapit ovat autotallissa ja kuinka hän saa ne sieltä. Vastasin aika topakasti, että mikäli Puustelli olisi tuonut kaapit ajoissa, ne olisivat ENSI VIIKOLLA pinnoiltaan valmiissa kyökissä odottamassa.
Kuningas Puustelli puhalsi nenäänsä ja sanoi, että viette ne kaapit keittiöön odottamaan häntä.
Veimme osan kaapeista, emmekä viitsineet mennä tänään töihin laisinkaan. Tasoitemieskin sanoi, että lähtee Tallinnaan hakemaan jouluviinoja koska ei jaksa kattoa näitä "diivailevia elviksiä" töissä.
tiistai 8. joulukuuta 2015
Sahtia mieli, osa neljä - sahdin nauttiminen
Sahti oli vintilla suunnitellut kaksi viikkoa, mutta ensimmäisen viikon jälkeen totesin liki kaiken hiivan laskeutuneen ja sahdin selkiytyneen niin hyvin, etten raaskinut lapota sitä välillä toiseen astiaan.
Kun sahti oli 12 vuorokautta vanhaa, ryhdyin nauttimaan sitä. Eri ohjeiden mukaan kotitekoinen sahti on parhaimmillaan 10-15vrk ikäisenä joten luotin tähän aikahaarukkaan.
Sahtini oli vaaleanruskeaa, suutuntumaltaan hillityn maltaista ja kevyesti hiilihapollista, mitään varsinaista poreilua ei ilmentynyt mutta ronskisti lasiin kaadettaessa saatiin pientä kuohua aikaan. Olin aika pettynyt kuinka vähän 10g katajanmarjoja maistui sahdissa - tai sitten en osaa tunnistaa katajanmarjan makua!! Alkoholiprosenttia en viitsinyt tästä mitata, pääasillisesti siksi että minulla ei ole käytössä kunnollista ominaispainomittaria näin matalille tilavuusprosenteille.
Suomalaisen miehen arvostamalla nk. "bärssituntumalla" sanoisin sahtini olevan noin A-oluen vahvuista eli kyllä sillä humalaankin varmasti pääsisi, itse en kuuluisaa sahtinelivetoa saanut kyllä päälle mutta se johtui varmastikin vain sahdin annostelun työläydestä, sahtitonkkani kun oli vintillä josta hain sitä 0,7l viskipullolla aina jääkaappiin!
Suurta hämmennystä aiheutti myös sahdin makuprofiilin muuttuminen lämpötilan mukaan, ne oluet mitä olen Alkosta ostanut eivät ole olleet niin tarkkoja tarjoilulämpötilan suhteen, mutta sahdin kanssa saa hetken jos toisenkin pelata! Suoraan vintiltä noudettu noin neljäasteinen sahti on totaalisen mautonta, muistuttaen maultaan oikeastaan mitä tahansa suodattamatonta ja humaloimantonta pohjahiivaolutta. Tässä lämpötilassa ei sahti edes tuoksu - kauhistuttavaa!
Kahdeksanasteisena sahti on jo parempaa, tuoksussa löytyy estereitä ja fenoleita (suomeksi sanottuna banaania ja härskiintyvää voita) ja maku on tutun sahtimainen. Itse havaitsin sahdin olevan parhaimmillaan jo hieman lämpimänä, 10-11 asteisena, silloin maussa alkavat erottua hienommat nyanssit ja myöskin tuoksu on parhaimmillaan.
Kokeilin sahtia myös eri ruokien kanssa, nyt kun kerran sahtia oli ja en ollut sitä aikaisemmin nauttinut muuten kuin pari pientä maistiaista.
Pikaisen testailun perusteella ainakin jotkin juustot sopivat sahdin kumppaneiksi, voimakassuolainen ja savustettu juusto erityisesti mutta myös herkempi ja rasvaisempi punakittinen Marcaire toimi loistavasti!
Suureksi yllätyksekseni sahti komppasi myös totaalisen mainiosti tulisia grillikanafajitaksia joita valmistan välillä. Ruoka koostuu marketista saatavasta valmiiksi grillatusta transrasvoja tihkuvasta grillibroilerista joka revitään käsin fajitaksien väliin jonne lisätään myös kotitekoista guacamolea, hakattua sipulia, tomaattikuutioita, chilikastiketta ja paistettuja papuja, mielestäni sahti sopi tämän ruoan kanssa jopa paremmin kuin tulisen safkan kaveriksi usein mielletty vetinen bulkkilageri.
Kaiken kaikkiaan sahdin tekeminen ja nauttiminen oli mielekäs prosessi, itseasiassa niin mielekäs että tein sahtia jo toistamiseen. Tällä kertaa kiinnitin enemmän huomiota mäskäyksen lämpötiloihin enkä käyttänyt suodatinpussia mäskin huuhtelun yhteydessä, mutta se onkin jo toisen blogipostauksen aihe hiukan myöhemmin!
Kun sahti oli 12 vuorokautta vanhaa, ryhdyin nauttimaan sitä. Eri ohjeiden mukaan kotitekoinen sahti on parhaimmillaan 10-15vrk ikäisenä joten luotin tähän aikahaarukkaan.
 |
| Ensimmäinen lasi itsepantua sahtia! |
Sahtini oli vaaleanruskeaa, suutuntumaltaan hillityn maltaista ja kevyesti hiilihapollista, mitään varsinaista poreilua ei ilmentynyt mutta ronskisti lasiin kaadettaessa saatiin pientä kuohua aikaan. Olin aika pettynyt kuinka vähän 10g katajanmarjoja maistui sahdissa - tai sitten en osaa tunnistaa katajanmarjan makua!! Alkoholiprosenttia en viitsinyt tästä mitata, pääasillisesti siksi että minulla ei ole käytössä kunnollista ominaispainomittaria näin matalille tilavuusprosenteille.
Suomalaisen miehen arvostamalla nk. "bärssituntumalla" sanoisin sahtini olevan noin A-oluen vahvuista eli kyllä sillä humalaankin varmasti pääsisi, itse en kuuluisaa sahtinelivetoa saanut kyllä päälle mutta se johtui varmastikin vain sahdin annostelun työläydestä, sahtitonkkani kun oli vintillä josta hain sitä 0,7l viskipullolla aina jääkaappiin!
Suurta hämmennystä aiheutti myös sahdin makuprofiilin muuttuminen lämpötilan mukaan, ne oluet mitä olen Alkosta ostanut eivät ole olleet niin tarkkoja tarjoilulämpötilan suhteen, mutta sahdin kanssa saa hetken jos toisenkin pelata! Suoraan vintiltä noudettu noin neljäasteinen sahti on totaalisen mautonta, muistuttaen maultaan oikeastaan mitä tahansa suodattamatonta ja humaloimantonta pohjahiivaolutta. Tässä lämpötilassa ei sahti edes tuoksu - kauhistuttavaa!
Kahdeksanasteisena sahti on jo parempaa, tuoksussa löytyy estereitä ja fenoleita (suomeksi sanottuna banaania ja härskiintyvää voita) ja maku on tutun sahtimainen. Itse havaitsin sahdin olevan parhaimmillaan jo hieman lämpimänä, 10-11 asteisena, silloin maussa alkavat erottua hienommat nyanssit ja myöskin tuoksu on parhaimmillaan.
Kokeilin sahtia myös eri ruokien kanssa, nyt kun kerran sahtia oli ja en ollut sitä aikaisemmin nauttinut muuten kuin pari pientä maistiaista.
Pikaisen testailun perusteella ainakin jotkin juustot sopivat sahdin kumppaneiksi, voimakassuolainen ja savustettu juusto erityisesti mutta myös herkempi ja rasvaisempi punakittinen Marcaire toimi loistavasti!
Suureksi yllätyksekseni sahti komppasi myös totaalisen mainiosti tulisia grillikanafajitaksia joita valmistan välillä. Ruoka koostuu marketista saatavasta valmiiksi grillatusta transrasvoja tihkuvasta grillibroilerista joka revitään käsin fajitaksien väliin jonne lisätään myös kotitekoista guacamolea, hakattua sipulia, tomaattikuutioita, chilikastiketta ja paistettuja papuja, mielestäni sahti sopi tämän ruoan kanssa jopa paremmin kuin tulisen safkan kaveriksi usein mielletty vetinen bulkkilageri.
Kaiken kaikkiaan sahdin tekeminen ja nauttiminen oli mielekäs prosessi, itseasiassa niin mielekäs että tein sahtia jo toistamiseen. Tällä kertaa kiinnitin enemmän huomiota mäskäyksen lämpötiloihin enkä käyttänyt suodatinpussia mäskin huuhtelun yhteydessä, mutta se onkin jo toisen blogipostauksen aihe hiukan myöhemmin!