Riipaisevia otteita kammottavasta elämästä, osa 1 Koululiikunta

No ei nyt sentään. Angiina vaivaa, enkä arvannut lähteä töihin. Viime yönä en saanut kunnolla unta kuumehoureissani ja päädyin muistelemaan sitä nuoruutta joka minulta vietiin, aikaa ennen sitä nuoruutta jonka tuhlasin.

Peruskoulua.

Noh, kyllähän peruskoulu on ikäänkuin välttämättömyys pienen lapsen henkisen kasvun kannalta, eihän Suomi ole mikään stan-maahan tai vastaavaan banaanivaltioon rinnastettava kehitysmaa jossa lapset eivät edes opi lukemaan kunnolla. Vaan kyllä sitä peruskoulussakin osataan aikarosvous.

Pohjustetaan päivän blogehdusta vanhalla viisaudella; "Se joka ei osaa, opettaa. Se joka ei osaa opettaa, opettaa liikuntaa".

En muista toista kertaa (armeijaa lukuunottamatta) milloin henkilökohtaista aikaani olisi varastettu yhtä häikäilemättömän törkeästi niinkin typerään aiheeseen kuin liikunta. Ymmärrän toki venyttelyiden ja muiden päälle ennen ja jälkeen suorituksen, mutta käsittääkseni tuommoiset asiat voidaan opettaa ihmiselle muutamassa tunnissa. Miksi liikuntaa pitää opettaa 9 vuotta putkeen ja vielä lukiossa kahden kurssin voimin? Jos kyse olisi todellisesta liikunnan opettamisesta, niin eiköhän yhdeksässä vuodessa saataisi ruumiitkin liikkumaan?

Mitä tarkoitusta palvelee kersojen hyppyyttäminen kahden tunnin ajan liikuntasalissa? Varmasti ei mitään, empiiristen havaintojeni mukaan läskit ja huonot liikkujat ovat läskejä ja huonoja liikkumaan myös vanhempina. Onko tarkoistus sittenkin saada kouluviikkoon mukavaa ajankulua niille takarivin luiskaotsille, jotka voivat polttopallon tekosyyllä pahoinpidellä pienempiään? Mene ja tiedä.

Liikunnanopettajat ovat lähtökohtaisesti jotenkin pelottavia ja falskeja samaan aikaan. Jykeväleukaisia jääkaappipakastimia tai itäsaksalaisen kuulantyöntäjälesbon näköisiä, verkkahousuihin verhottuja karikatyyrejä jotka hiihtävät koulun käytävillä jonkun palloilulajin kilpaväline kainalossaan. Liikunnanopettajat ovat jonkinlaisia superversioita Nietzhen yli-ihmisistä; "Angiina? 39 Kuumetta? Ei kelpaa! Ulkona on vain 15 astetta pakkasta, ulos siitä pelaamaan!!!!!" tai "Iso mies itkee kuin pikkutyttö, väännä se nenä suoraksi, puhalla veret ulos ja jatka lenkkiä!". Liikunnanopettajien mielestä kaikki maailman ongelmat, niin pienet kuin isotkin, johtuvat vain liikunnan ja kurin puutteesta. Ja kaikki mahdolliset ongelmat ratkeavat jonkinlaisella liikunalla tai urheilulla.

Liikunnanopettajat ovat oma rotunsa joka ei tunnusta tätä näkyvää ja tuntuvaa kosmosta ympärillämme. Heidän maailmannäkemyksensä on kuusiportainen ja menee kutakuinkin näin:

1. Tahko Pihkala
2. Tahko Pihkala
3. Pesäpallo
4. Termodynamiikan peruslait
5. Tahko Pihkala
6. Muu tunnettu maailmanjärjestys

Tahko Pihkala keksi muuten alkuräjähdyksen. Tosin sitä ei nykyisin voitaisi enää tehdä, sillä nuoriso on mädättänyt ruumiinsa temppelin Pringles-feikkisipseillä ja tietokonepeleillä. Toista oli ennen.

Kaikista liikuntatunnilla harrastetuista typeryyksistä typerintä oli ehdottomasti voimistelu. Joukkuelajit ovat kaikki hanurista, mutta tarjoavat sentää jonkinlaista ajankulua ja ovat ymmärrettävissä kilpailuvietin kautta. Mutta voimistelu. Ei herranmunjee sentään.

Puolapuut ovat kuin tikkaat, paitsi että tikkaita pitkin pääsee jonnekin. Puolapuut ovat tikkaat jotka eivät vie minnekään. Miettikää sitä.

Entäs ne katosta roikkuvat köydet joita pitkin kiivetä? Tai ne tangot? Ihminen on jumalauta keksinyt tikkaat!!!

Jos voimistelu (tms) on urpointa mitä liikuntatunnilla voi tehdä, niin mikä mahtaa olla voimistelussa urpointa? Ehdottomasti pukkihyppely ja telinevoimistelu (puhun siitä vaaka-tangosta ja katosta roikkuvista renkaista).

Ihan oikeasti! Meillä oli joka vuosi jonkinlainen "kuntotesti" johon kuului niin leuanvetoa, juoksua, roikkumista, riippumista yms. Ja joka vuosi, opettajan suureksi riemuksi ja ylpeydeksi, samat luiskaotsaiset urheilijanuorukaiset vetivät maksimipisteet ja me muut, noh. me tuotimme opettajalle suuren pettymyksen..

Ne renkaat katossa, miksi? MIKSI? Ymmärtäisin jos niihin laitettaisiin ilmakuivattu possunjalka roikkumaan, ja säkillinen chorizoa, mutta miksi 14-vuotiaiden pitää roikkua niissä ja tehdä jotain opettajan keksimiä liikkeitä? Mitä tarkoitusta palvelee renkaissa roikkuminen? Voin melkein ymmärtää, että liikuntatunnilla harrastettu jääkiekon peluu saattaa johtaa pelaamiseen myöhemminkin ja ehkä ammatillisella tasollakin. Mutta en muista kenenkään roikkuneen niistä typeristä renkaista naama hymyssä ja myöhemmin puhuneen miten aikoo jatkossa hoitaa hommansa siten, että voi temppuilla niissä renkaissa joka päivä! Tai mahdollisesti tehdä uraa. Itseasiassa jos joku 14 vuotias tuollaista puhuisi, hän joutuisi varmaan laitoshoitoon.

Sitten se tanko, sille piti rynnistää "tyylipuhtaasti" (tai jotain) ja nousta jonkinlaiseen valmiusasentoon, muistamani mukaan näitä oli kaksi, riippuen millaisia liikkeitä aiottiin suorittaa. Itsehän olin melko varma että mikä tahansa muu temppu kuin käsillä roikkuminen johtaisi välittömästi niska- ja päävammoihin, mahdollisesti jopa kuolemaan. Joten siis tangolle piti rynnistää, ponnistaa ja nousta ja sitten kiepsahtaa ympäri etukautta, poseerata ja laskeutua tyylikkäästi kanveesiin.

Taas herää kysymys: Miksi? Nuo temput olivat oikeasti aika hankalia ja pelottavia, joten lopputulos oli se, että vain osa onnistui, mikä taas tarkoitti sitä, että vain osa kersoista koki onnistumisen riemua ja liikunanopettaja ei sitä vähääkään. Ja jos totta puhutaan, onko maailmassa mitään yhtä hyödytöntä kuin tangon ympäri kiepsahtaminen? Pelkkää ***tuilua moinen, treenataan kaksi tuntia kerran vuodessa ja motkotetaan kun kieppi ei onnistu. Kakkaa sanon minä.

Kaikista typeryyksistä grandein typeryys on kuitenkin se pukki, hevonen, mikähelvettionkaan. Puhun siitä nelijalkaisesta, nahalla verhoillusta Behemotista joka jokaisen tämmöisen "voimistelusession" aikana kaivettiin esille ja aseteltiin paksun superlonpatjan eteen. Yleensä "pukin" eteen laitettiin vielä semmoinen vastenmielinen, Artekin sisustusesineeltä näyttävä vanerinen ponnahduslauta johon lähinnä rikkoi varpaansa.

Muistan kuinka hymyt hyytyivät, jopa isoilla pojilla, kun pukkia ryhdyttiin kaivamaan esille. Jälleen teroitan, kaivakaa muistianne! Muistaako kukaan kenenkään olleen iloinen pukin esillekaivamisesta? Ei! Koska kaikki vihaavat pukkia! Meidän koulussa pukki oli semmoinen ttumaisen näköinen kapine, tautisen keltaiseksi lakatut liimapuujalat ja satulanahkaa muistuttava pinta, melko varmasti saksalaista tekoa. Jaloissa oli jotain tummempia roiskeita, joiden huhuttiin olevan verta (suosituin urbaanilegenda koulussa oli muuten joku jumppasalissa tapahtunut kuolemantapaus). Pukki oli noin ronskin metrin korkuinen, eli reilusti yli puolet keskivertoteinarin pituudesta - ja sen yli piti hypätä! Reiluahan olisi ollut, että opettaja olisi malliksi ponnistanut tyylipuhtaan pukkihypyn hirvityksen yli, mutta ei. Jos kokoero olisi otettu huomioon, liikkamaikan olisi pitänyt vetää pukkihyppy rehtorin Mazdan yli - se olisi ollut reilua!

Akuutein uhkakuva pukkihypyssä on tietenkin puuttuvasta vauhdista tai korkeudesta johtuva hypyn tahaton keskeytyminen eli ns. "kassitus" jossa uhri laskeutuu töks vaan pukin selkään, murskaten kiveksensä. Koulussa kiertävän huhun mukaan "yks Janne kassitti niin pahasti, että sen kivekset tippu irti ja se joutu muuttamaan Tampereelle kun sitä kiusattiin". En tiedä miten todennäköistä tämmöinen on, mutta olen ottanut tavaksi suhtautua vakavasti kivekset murskaaviin juttuihin. Seuraava pelko oli vauhdin puute, ponnistava oppilas rämähtäisi pukkiin kuin puutarhatonttu pajavasaraan, sangen epätoivottavaa. Kolmas uhkakuva oli pukin päällä tapahtuvat virheliike joka lähetti uhrin naama edellä hikiseen superlonpatjaan, näitä itseasiassa tapahtui sangen tiuhaan, mikä teki liikunnanopettajan iloiseksi koska hän pääsi taas kertomaan kuinka tietokonepelit ja kahvinjuonti ovat turmelleet kroppamme!

Juurikin pukkihyppelyä olen palannut miettimään useasti näiden kuluneiden vuosien ajan. Siinä ei ole järkeä! Mitä tarkoitusta palvelee kyky hypätä metrisen esteen yli käsiään apuna käyttäen, olen kulkenut silmät auki useammassa kaupungissa (ja välillä maalla) enkä ole tähän päivään mennessä nähnyt yhtään mitään vastaavaa kuin voimistelupukki, ellei naapurikaupunginosan autoverhoilijan katettu Fiat-skootteri a.k.a. Koppimopo kelpaa. Se todennäköisesti rusentuisi tunnistamattomaksi äkillisen pukkihyppelykoitoksen seurauksena.

Jatkan pohdiskelujani pukkihypun tiimoilta, mutta en pääse yli siitä ajatuksesta, että koko pukki ja sen yli hyppiminen on vain sadististen liikunnanopettajien juoni koe todistaa kassitus livenä.

Sloppy chicken Joe burger whatever

Joskus alkaa kypsyttämään eri ruokien nimet ja tapa jolla jokin nimi aina yhdistetään tiettyyn ruokaan ja tapaan tehdä jotain ruokaa. Varsinkin yksinkertaisempi kansanosa, juntit, usein ajautuvat tilanteisiin jossa vaaditaan abstraktia ajattelua laatikon ulkopuolella.

Hyvin usein kun yrittää selittää jotain yön synkkeinä tunteina hautomaansa uudenuutukaista reseptiä, sellaista jollaista maailma ei ole vielä nähnytkään, törmää juntismiin. Vastapuolen naama jähmettyy sellaiseen mitäänkäsittämättömään ilmeeseen, jossa toinen kulmakarva laskeutuu hivenen toista alemmaksi ja ilmanottoaukko, eli suu, avautuu mahdollisimman avoimeksi. Onhan se käsittämätöntä, että joku on keksinyt sellaisen reseptin jota ei ole ollut viimeisimmässä tai toiseksi viimeisimmässä Yhteishyvä-lehdessä.*

Olen toistuvasti yrittänyt kokeilla erilaisia päällystettyjä leipiä. Hapahko, vähän kohotettu taikina jossa on kova sitko, korkea paistolämpötila ja päälle/alle/sisään voimakkaasti makuaisteja kutkuttavia ainesosia, ei liikaa vaan juuri sopivasti. Keskivertotolloille tämmöisistä makuavaruuden räjäyttäjistä ei auta puhua, sillä ensimmäiseksi kuulee sanan "pizza" ja heti perään "pilattu pizza".

Täytyy muuten sanoa, että vain muutama eines kipuaa inhokkilistani kärjessä "suomalaisen pizzan" ohi. Pizza on Top-viitosessa, ehdottomasti. Tästä aion kirjoittaa tulevaisuudessa blogikirjoituksen joka tulee varmasti loukkaamaan erittäin monia preussilaisen peruskoulutuksen läpikäyneitä, individualisteiksi itseään luulemia juntteja. Ja se on oikein se.

Mutta nyt itse asiaan; viimeiset kuukaudet meillä on syöty luvattoman huonosti, lähinnä bisseä kipulääkkeiden ja vatsahaavanappien kanssa. Välillä joku LIDLin pakastepizza on sulostuttanut arkeamme, seuraavan kerran kun joku markan merkantti tulee kertomaan minulle, että kyllä kunnon kotiruokaa ehtii aina tehdä, vedän tätä turpiin ja nappaan oikeisiin töihin mukaan painamaan vähän lattialankkua vasoihin tai sutimaan lateksia nurkkiin. Perkele.

Perjantaina lopetin viimeisimmän, rapiat kolme viikkoa jatkuneen non-stop duuniputken ja kurvasin Lauttasaaren S-markettiin (täytyy muuten antaa propsit  HOK/Elannolle, kun uskaltavat näinkin reilusti palkata vammaisia; Larun ässässä on pelkästään kuuromykkiä töissä kassoilla!) havainnollistin rouvakullalla ilmein ja elein kuinka mieleni tekee kunnon barbaarisafkaa kera haitallisten transrasvojen. Päädyimme tekemään "hampurilaisia" (ai että korpeaa käyttää näitä vakiintuneita nimityksiä) marketin grillibroilerista ja muista.

Tarvitaan:
1 kokonainen grillibroileri, siis semmoinen kaupassa paistettu KYPSÄ kanannäköinen juttu.
1 suomalainen pullaleipä eli RANSKANLEIPÄ
2 tomaattia
1 isosipuli
Pari desiä Sweet Baby Ray's honey chipotle BBQ-saucea (voi toki tehdä itsekin)
Chiliä, chilikastiketta
Majoneesia, chilillä tai ilman. Tai hampurilaiskastiketta
Cheddaria, oikeaa mallia. Ei sitä kirkkaan oranssia syylarinpaikkausmassaa.
Bisseä

Kampea kotiin, avaa kalja, ota pitkä huikka.

Heitä kertakäyttökumihanskat käpäliin jos on, minulla sattui olemaan. Renssaa kana sormin pieniksi paloiksi isoon kulhoon. Kaada päälle BBQ soosia ja mausteet, sekoita käsin reilusti ja jätä vetäytymään toviksi. Itse join pari Koffin punaista ja luin Wallanderia, eli broisku tekeytyi ehkä tunnin.

Viipaloi sipulit ja tomaatit, vuole cheddarista siivuja, leikkaa ranskanpullasta juuri-ja-juuri leivänpaahtimeen mahtuvia siivuja ja paahda ne kevyesti.

Väännä uuniin 220 astetta, ylägrillivastus päälle. Laita uuninkestävä valurautapannu liedelle, kuumenna ja lisää 35g voita (oikeaa voita!!!!!). Heivaa broisku pannulle ja kääntele kunnes uuni on valmis. Karamellisoi broiskuressukkaa 15-20 minuuttia uunissa välillä panosta käännellen, tällä välin aseta leipäsiivut (6-8) uuninpellille, voitele ne paksulti haluamallasi soosilla, asettele tomskusiivut tämän päälle. Nosta pannu pois uunista ja lusikoi karamellisoinutta kanaa leiville. Päälle sipulit, joiden päälle cheddar. Uunita leivät kunnes juusto sulaa. Nauti haluamasi bissen kera.



* Havaintojeni mukaan kaksi kuukautta on keskimääräisen ihmisen muistihorisontti triviaaleissa asioissa, kaikki muu on taikuutta.

Herra varjele

Olen nyt kuukauden verran ollut käymättä chilifoorumi.fi keskustelupalstalla poltettuani lopullisesti päreeni foorumin yleiseen tason laskuun. Tuokin informaation mekka on rapautunut aivan onnettomaksi luulosanakirjaksi.

Vaan keskustelulaudat ovat usein käyttäjiensä näköisiä, tässä tapauksessa kretiinien.

Pikainen silmäys paljastaa jonkun pilviveikon diggaavan sinapista niin kovasti, että on syönyt purkillisen kokonaan au naturel. (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=11235.msg266691#msg266691). Upeaa. Uljas uusi maailma. Mitäköhän seuraavaksi? Joku paskantaa housuihinsa ka tekee asiasta lehtiartikkel... Ai niin.

Mitäs muuta.. Aloittelijain osiossa oli ns. Kysy Kärsältä-ketju. Aloittelijat kysyivät ja nimimerkki Kärsä vastasi. Noh, nykyään ketjun nimi voisi olla "Kysy jotain todella helvetin idioottimaista, niin palstalla notkuvat työttömät jotka ovat käräyttäneet aivonsa keksivät sinulle vastauksen."

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=5592.msg266688#msg266688

Jumalauta. Minä olen ollut Amicalla kokkina, joten todella tiedän miltä paska näyttää, mutta täytyy sanoa, että nimimerkki Sorriin raapustukset ovat sellaista kamaa, että jos sitä saisi jäätelönä, niin maku olisi "nougat & kakka".

Noh, foorumit ovat usein käyttäjiensä näköisiä. Ja työttömille häviäjille ei pitäisi myydä internetyhteyksiä lainkaan, sillä he pilaavat koko tiedon valtaväylän.

No voihan nenä..

Dodih. Ainakin Lumialla pääsee muokkaamaan bloggeria selaimen kautta!

Piti alkuun vain heittää twitterissä, mutta en viitsinyt, etteivät viherliberaalit menettäisi yöuniaan.

Minua on jo tovin harmittanut suuresti viestimien ja sosiaalisen median sairastama solidaarinen pöhötauti. Tiedättehän? 90-luvulla koko Suomi oli TUKEHTUA Timo T.A. Mikkosen ihailuun (ynnä Golden Raxiin sekä muodikkaisiin Coffee shoppeihin). Nyt näin laman alla meitä kuoliaaksi verotettuja, pitkäaikaisvittuuntuneita, alempaan keskiluokkaan kuuluvia työn sankareita on ryhdytty ahkerasti muistuttumaan kuinka mahtavan hyvin meillä asiat onkaan. Pureudun nyt muutamaan epäkohtaan jotka ovat viime aikoina saaneet minut liki repimään ihokkaani harmistuksesta.

1. Docventures eläintenoikeuksine tms.
Kautta aikain on normiryhästä kusetettu elintarvikejättien toimesta. Juo MAITOA, Teemu Selännekin juo, puoli kiloa päivässä ja muuta. Luuliko joku oikeasti, että se keltaiseen tänään upotettu broilerimömmö oli ns. hyvää safkaa? Entäs jauheliha? Kuinka kaikkein lyhimmällä säilytysajalla varustettu tuote, joka on monimutkaisin tuottaa, voi olla kaupan halvinta lihaa? Ei voi.

Suomalainen sarvikuono on jaloillaan äänestänyt kivijalkakaupat nurin, körötellessään ossuuspankin omistamalla perhehelvettimallin sakemannilla Prismaan ostamaan marinoitua broileria.

Luuletteko te oikeasti, että maailmasta tulee parempi paikka jos 3% Suomen kansasta sanoo Facebookissa välttävänsä lihaa (eli ostaa kasvisgrandiosan) lokakuussa? Ja paskat. Hyvää omaatuntoa junttiläskeille yhden klikkauksen hinnalla.

2. Lihaton lokakuu
Liha on pahasta koska syy X.
Lihansyönti on vähän niinkuin tupakointi, kukaan ei pysty TARKASTI ja TODISTETUSTI näyttämään, että kumpikaan olisi vaarallista, mutta auta armias jos puhut todella hyvästä pihvistä - sinut hirtetään munistasi!

Suomen lihakarjatuottajat ovat varmaan kov...eikun paskat ovat.

Kovimpia faktoja mitä pöytään lyödään, on että miljaardi ihmistä elää hyönteisillä ja se on meidänkin tulevaisuus koska ilmastonmuutos, väestönkasvu, syöpä, lihaonpahasta, kasvihuoneilmiö, ja niin edelleen.

Totuus on kuitenkin, ikävä kyllä, että 99% tuosta miljardista syö ötököitä olosuhteiden pakosta. Ei siksi, että kasvihuoneilmiö, lihapahasta tai edes siksi, että läskeillä suomijunteilla olisi huono omatunto, vaan siksi että jossain päin maailmaa ihmiset nyt vaan sattuvat lisääntymään tavallista kovemmin ja safkaa ei ole. Jos tämä miljardi kolmannessa maailmassa saisi valita, 99% heistä vetäisi euron juustoja ja ajaisi pankin omistamalla Audilla.

3. Meillä Suomessa on asiat hyvin ja meidän tulee olla kiitollisia tästä.
Kaikki on suhteellista, kun katsoo vanhus-, vammais- ja sairaanhoitoa voidaan nimetä jo aikamoinen prosentti kansastamme paarialuokkaan.

Mitä tulee naurettaviin vertauksiin Suomi vs. Stan- tai Afrikan-maat hyvinvointikeskustelussa, niin onko suomalainen yhteiskunta todellakin jonkun arpapelin tulosta? Kiittäkäämme esi- ja isovanhempiamme nykyisestä sivistyneestä yhteiskuntarakenteesta. Lähi-Idässä on tapeltu jo 2000 vuotta putkeen ja Intia on ollut ja tulee aina olemaan takapajuinen kehitysmaa jossa naisilla ei ole oikeuksia, ei vailla me kuinka laittaisimme rahaa Unicefin säästöpossuun.

Stan-maista en edes aloita.

4. Kommarit ja viherpiipertäjät ja se jatkuva ininä

Tässä teille: EI OLE OLEMASSA MITÄÄN KAPITALISTISTA SALALIITTOA, TYHMÄT JA SAAMATTOMAT TULEVAT AINA KANSOITTAMAAN MATALAPALKKA-ALOJA. NALLE WAHLROOS JA JYRKI KATAINEN EIVÄT OLE HENKILÖKOHTAISESSA VASTUUSSA SIITÄ, ETTÄ MENIT TILAAMAAN HOBBYHALLISTA PLEISSTEISSÖN KOLMOSEN VAIKKA OLET TYÖTÖN 40-VEE OPISKELIJA JA NYT SE PLEILLA ON ULOSOTOSSA.

Päivän epistolassa chilin kasvatuksesta

Dodiin, edellinen blogipäivitykseni meni aivan huutamiseksi. Kaverini Raaka-Arska ei ole tyytyväinen...

Kuten jotkut blogia aktiivisemmin seuraavat lukutaitoiset tietävät, olen innokas multasormi eli viherpeukalo. Erityisesti chilit kaikessa monimuotoisuudessaan ovat lähellä sydäntäni. Kasvaa meillä myös orkideoja sekä blogistin itsensä kokoinen peikonlehti..

Koko chilipelleily lähti aikoinaan liikkeellä Alepan pienestä punaisesta chilistä vuonna 2009. Olin ostanut niitä papukaijoillemme järsittäviksi (Jep, papukaijoille. Linnuilta puuttuvat hermoreseptorit joihin kapsaisinoidit kiinnittyvät ts. lintuja ei polttele) ja pih rahasta tarkkana kaverina keksin tietysti idättää niissä olevat siemenet, koska valmiit chilit ovat kalliita, mutta multa, kukkaruukut ja oma aika ovat ilmaisia!

Chilejä on nyt tullut kasvateltua kahdessa eri asunnossa, kymmeniä erilaisia lajikkeita villeistä aivan degeneroituneisiin ja ristipölytteisiin asti. Kasvatusolotkin ovat muuttuneet, alkuun käytössäni oli vain yksi ikkunalauta joka antoi luoteeseen, kaiken kukkuraksi asunnossa joka sijaitsi pohjakerroksessa.

Sittemmin sain ikkunoita enemmän, nyt pohjoiseen ja etelään, lisäksi vielä etelään antavan hyvänkokoisen - joskin lasittamattoman - parvekkeen! Alkuun jouduin hakemaan ihanteellisia kasvatusoloja parvekkeellamme, siellä oli niin varjoa kuin paahdetta, tuulensuojaa kuin avointa. Juuri kun sain mielestäni koko paletin läjään, kaatoi taloyhtiö ison hevoskastanjan joka varjosti parvekettamme! Tämä tietenkin jossain määrin masensi minua, sillä chilinkasvatus on yllättävän pitkäjänteistä puuhaa (vaikea uskoa kun lukee chilifoorumilta pellepelottomien väkerryksiä; kasvatuskausi alkaa elokuun alussa, syyskuussa mennään jo täysillä ja lokakuussa rehut lentävät luiskaan 2010-luvun ADHD-ihmisen aloittaessa uuden harrastuksen) ja muutamankin eri lajikkeen kasvatusolojen hiominen optimaaliksi ottaa helposti pari vuotta.

Hevoskastanjan kaatamisesta hermostuneena, päätin että kausi 2013 vedetään täysin hatusta tempaisemalla. Pitkään vaalimieni uhanalaisten villichilien lisäksi päätin kasvatella ainostaan muutamaa varmaa ruokachiliä sekä paria uutta tuttavuutta (mm.Alma paprika jota unkarilainen kaverini toi paikan päältä Unkarista) siementen takia. Jostain syystä keksin vielä kerjätä chilifoorumin nimimerkki Jaolstenilta sortimentin Capsicum pubescens-suvun chiljeä.

Ja nyt päästään asiaan. Capsicum pubescensit, tuttavallisemmin "pubet", eli rocoto-/rokotochilit ovat monen harrastajan mielestä hankalia kasvatettavia ja vielä vaikeammin satoavia. Itsekin olen tätä mieltä, ainakin osittain.

Ne vaativat tolkuttoman pitkän itämisajan. Siinä missä "peruschilit" voi nakata itämään vuodenvaihteessa, täytyy rocotot asetella idätysalustan hellään huomaan jo joulukuun alussa. Itäminen kestää kauan ja alkuvaiheen kasvaminen samaten. Suomen talvessa lisävalaistus on liki pakollista, ilman en suosittele kokeilemaan. Rocotot ovat kotoisin Etelä-Amerikan vuoristosta, suhteellisen korkeasta ilmanalasta. Tämä aiheuttaa heti haasteita tavalliselle kasvattajalle. Pitkälle jalostettujen jalapeñojen kasvattaminen on sikäli palkitsevaa, että satoa tulee oikeastaan millaisissa oloissa tahansa. Sama pätee useimpiin lajikkeisiin. Mitenkään turhan vaativia rocotot eivät kuitenkaan ole, niille ei tarvitse simuloida korkean paikan leiriä painekaapissa tai mitään muuta outoa (vaikka päivän trendinä tuntuu olevankin chilinkasvatus kaikkein monimutkaisimmalla ja hankalimmalla tavalla!)

Itselläni kävi onni onnettomuudessa, juurikin hevoskastanjan kaatamista seuraavassa välinpitämättömyydessä iskin kasvit vain kasvamaan ilman turhaa miettimistä.

Liiallinen paapominen on monen kasvin surma, olen havainnut saman vaikeiksi miellettyjen orkideojen kanssa. Millintarkka lannoitteen annostelu ja sekuntikellon kanssa tapahtuva kastelu todennäköisesti tappaa kasvin, parhaiten menestyvät ja kukkivimmat orkideamme ovat niitä joita kohdellaan kaikkein kaltoin. Yleensä muistan Alepan kassajonossa, iltapäivälehtien lööppejä lukiessa ja päiväystä katsoessa, että "voi herranpieksut! Oncidiumia ei ole kasteltu viikkoon!!!"

Sama kävi nyt rocotojen kanssa. Olen aina mieltänyt rocoto isokokoisiksi vuoristokasveiksi, joten olen istuttanut niitä isoihin ruukkuihin, superilmavasti perliitin kanssa ja lannoitellut maltillisesti. Lisäksi olen vielä asetellut ruukut varjoon, koska "vuoristossa on kylmää"! Sanomattakin lienee selvää, että satoa ei ole tullut juuri nimeksikään.

Tänä vuonna havahduin vasta nyt syyskuun lopussa chilejä sisään rontatessa (jep, keittiö on kuin viidakko..), erilaisia rocotoja on aivan pilvin pimein! Viime vuonna sain satoisaksi kehutusta Turbo Pubesta ehkä kahdeksan podia. Nyt rocotoja on tulossa vähän yli kilo, pelkästään kolmesta neljästä kasvista!

Jouduin oikein istumaan alas ja pohtimaan tilannetta; mitä olin tehnyt ajatuksissani eri tavoin kuin aikaisempina vuosina.

- En ajatellut (aina kannattavaa..)
- Istutin rocotot pieniin ruukkuihin, koska isommissa oli viime kaudelta talvehditettuja chilejä.
- Lannoitin niitä samoin kuin muitakin chilejä.
- Kasvualustana oli Kekkilän puutarhaturve jota varmuudeksi junttasin vähän turhan tiiviisti.
- Sijoitin ruukut suoraan auringonvaloon, koska varjopaikkoihin sijoittelin isot ruukut, joissa oli vanhoja chiljeä!

Sattuman oikusta olin tietämättäni korjannut virheet jotka johtuivat ajattelemattomuudestani. Hapahko tiivis maaperä pienessä ruukussa sekä reilu päivän ja yön välinen lämpötilavaihtelu tekivät yhdessä sen oleellisen pikkuseikan, joka erottaa jonkinlaisen sadon surkeasta.

Tästä innostuneena taidan kokeilla ensi kautta pelkästään rocotochileillä!

Sananen..

Tai lähinnä yleistä pohdintaa. Muistaakseni muuten, koskaa ei saa aloittaa kappaletta vastaamalla otsikkoon josta tehdään täten retorinen kysymys. Mutta mitä väliä, 98% kaikista nettiblogeista sisältää niin pahoin vammautunutta kielenkäyttöä, että kieli itsessään on tunnistettavissa ainoastaan hammaskartan avulla. Eikä aina sittenkään.

Blogi on viettänyt tasaisen tappavaa hiljaiseloa koko kesän. Suurin syy on suunnaton vihani tietämyskoneina tunnettuja aikarosvoja vastaan. Sain käyttööni Ex-Nokia, nyk. Microsoft, Lumia-älypuhelimen ja olen sillä onnistuneesti hoitanut niin pankkiasiani, lainastovaraukseni kuin nettivittuilutkin! Ainoastaan blogia en pysty sillä pitämään, ainakaan tällä blogger-alustalla.

Eipä sillä. Mielelläni kirjoitan parempia juttuja vähän harvemmin, kuin jotain pasiradio-tyyppistä paskaa keitetyistä kalapuikoista joka helvetin päivä. Internet on muutenkin menossa huonompaan suuntaan, en nyt ala kirjoittaa siitä, mutta kyllä mielestäni jokaisella internetin käyttäjällä tulisi olla jonkinlainen vastuu siitä, mitä skeidaa eetteriin ladataan. Itsekritiikkiä ja taustatietoa lienee puuttuvan useammalta, mainittakoon nyt esimerkiksi että jos on sitä mieltä, että opintotuet ovat liian pieniä ja se on Jyrki Kataisen vika, niin onko mieltä kirjoittaa aiheesta blogi? Tai jos on rippilahjaksi saatu Nikonin järkkäri, niin tekeekö se turvenuijasta kuin turvenuijasta todellakin ammattifotarin? Minua ei todellakaan kiinnosta nähdä Hipstamatic-kuvakirjastossani kuvia jossa törpöt poseeraavat halvoissa vaatteissaan peilin edessä tai ovat vetäneet moottoriperä punaisena hehkuen jonkun rupisen puiston läpi, joka ikisen ruskalehden tallentaen.

Youtubesta en aio edes sanoa mitään. Työttömille ja MT-potilaille ei vain pitäisi myydä mitään videotallentimia. Koskakohan netti hukkuu kakkaan?


Nonniin, tämähän lähti sangen räyhäkkäästi! Ei mikään ihme, että banaanilaulua on kuultu allekirjoittaneen toimesta foorumilla kuin foorumilla! Suomalaisten keskustelulautojen suurin vika on toiset ihmiset. Minulla on vielä tuoreessa muistissa aika jolloin sivistymättömyydellä ei ylpeilty ja jokaista harhaluuloa ei toitotettu varmana faktana.

"Riita on läsnä kun tyhmä puhuu, hänen suunsa kärttää nyrkkiä!" Näin sanotaan jo raamatussa ja kuten kaikki uskovaiset pellet tietävät, mitä raamatussa lukee, se on faktaa.

Perskeles, piti chileistä puhumani, mutta jätän sen huomiseen! Arrivederci vaan!